Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Riihimäellä saa konserttikukkien sijaan ikimetsää

Musiikkiopiston mukaan kukat eivät ole kestävä ratkaisu lahjaksi, ja niille haluttiin löytää vastuullisempi vaihtoehto.

Floristi tekee kukkakimppua.
Taiteilijoille ojennettavat kukkakimput korvataan jatkossa ikimetsälahjakortilla. Kuvituskuva. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle
  • Riitta Tapiomäki

Riihimäen musiikkiopisto luopuu konserteissaan kukkien ojentamisesta taiteilijoille.

Musiikkiopisto muistaa jatkossa esiintyjää Luonnonperintösäätiön lahjakortilla tai sertifikaatilla, jonka tuotolla suojellaan suomalaista ikimetsää. Yhdellä ikimetsälahjakortilla suojellaan 100 neliömetriä suomalaista metsää.

Musiikkiopiston apulaisrehtori Minna Kajander sai idean sukulaismiehen syntymäpäivillä.

– Hän oli saanut lahjana ikimetsälahjakortin, ja sain idean että jos mekään emme antaisi kukkia, jotka tulevat eksoottisista maista, jotka pakataan muoviin ja jotka lakastuvat muutamassa päivässä, vaan taiteilijat saisivat symbolisen lahjan, pienen palan ikimetsää.

Musiikkiopiston mukaan uusi tapa toteuttaa Riihimäen kaupungin strategiaa, jossa yhtenä tavoitteena on kestävän kasvun yhteisö.

Ensimmäinen taiteilija, joka sai kukkien sijaan ikimetsää, oli tiistaina 27. syyskuuta Riihimäellä konsertoinut flamencokitaristi Joonas Widenius.

Luonnonperintösäätiö on perustettu vuonna 1995, ja se suojelee suomalaista uhanalaista metsää.

Lisää Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.