Seinäjoen Energialla uuden ydinvoimala Olkiluoto kolmosen onnistunut koekäyttö on otettu vastaan positiivisin mielin.
Olkiluodon kolmas laitosyksikkö tuottaa sähköä nyt täydellä teholla.
Seinäjoen Energia omistaa ydinvoimalasta vajaan prosentin. Lähes puolet Seinäjoen Energian sähköstä tulee ydinvoimasta.
– Totta kai nämä ovat hyviä uutisia meille. Tämä on iso asia koko Suomelle. Uutiset Olkiluodosta tulivat juuri oikeaan aikaan. Toivotaan, ettei takapakkia enää tule, Seinäjoen Energian sähköenergiayksikön johtaja Kari Roos pohtii.
Ei lupauksia asiakkaiden suuntaan
Roos ei uskalla vielä luvata ydinvoimalan käyttöönoton vaikutuksia asiakkaiden suuntaan.
– Sanotaanko, että yksi iso kokonaisuus meni nyt eteenpäin. Vielä on silti monta liikkuvaa osaa, jotka voivat vaikuttaa moneen asiaan. Lähempänä vuodenvaihdetta ollaan viisaampia. Toivotaan, ettei hintoja tarvitse enää nostaa.
Aiemmin Seinäjoen Energia kertoi korottavansa lokakuusta lähtien sähkönmyyntisopimustensa energiahintoja ja perusmaksuja.
Lokakuun alun korotettu yleissähkön hinta on 10,2 senttiä kilowattitunnilta. Tällä hetkellä yhtiö myy yleissähköä 6,8 sentin kilowattihintaan.
Seinäjoen Energialla on tällä hetkellä runsaat 30 000 asiakasta.
Lue myös:
Seinäjoen Energian myymän sähkön hinta nousee jälleen lokakuussa