Viime kesänä ensimmäisen kerran Rovaniemellä järjestetty Santa Open Air saa jatkoa tulevana kesänä. Promoottori Markku Köngäs kertoo, että tulevana kesänä kävijätavoite on maltillinen, enintään 2500.
– Tottahan se on, että viime kesästä tuli niin sanotusti rapaa, mutta siitä selvitään.
Tulevana kesänä Santa Open Air järjestetään heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna, viisi viiikkoa ennen perinteistä Sime-rockia. Könkään mukaan Simerockin kanssa ei muutenkaan haluta suoranaisesti kilpailla. Esimerkiksi esiintyjäkaartista on tarkoitus luoda erilainen.
– Meillä artistikattaus tulee olemaan vahvasti kasari- ja ysärihenkinen, sanoo Köngäs.
Könkään mukaan viime kesältä saadun palautteen perusteella Rovaniemellä näyttää olevan tilausta toiselle isommalle musiikkitapahtumalle. Santa Open Air haluaa olla erityisesti aikuisten ihmisten tapahtuma.
Könkään Eventworks järjestää tulevana kesänä Lapissa kolme festivaalia. Twin City Festivaalia Torniossa nähdään 21.–22.7. Satama Open Air Kemissä on totuttuun tapaan elokuun ensimmäisenä viikonloppuna eli 4.–5.8.
Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.