Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Auttamishalu pitää pintansa hurjan lahjoitusvyöryn jälkeenkin – moni suomalainen haluaa yhä antaa raha-apunsa ukrainalaisille

Suomalaiset lahjoittivat avustusjärjestöille viime keväänä poikkeuksellisen runsaasti rahaa, ja auttamishalu jatkuu vahvana. Moni lahjoittaja haluaa edelleen suunnata apunsa nimenomaan Ukrainaan.

SPR:n lipaskerääjiä kadulla.
Suomen Punaisen Ristin Nälkäpäivä-keräyksen lipaskerääjiä Helsingissä 22. syyskuuta. Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva
  • Elisa Kallunki

Avustusjärjestöissä on tänä syksynä huokaistu helpotuksesta. Suomalaisilla riittää auttamishalua edelleen, vaikka viime keväänä monet lahjoittivat rahaa järjestöille poikkeuksellisen runsaasti.

Useammasta järjestöstä kerrotaan, että rahalahjoitukset ovat palanneet kevään lahjoitusvyöryn jälkeen tavallisiin määriin.

– Mitään notkahdusta ei ole tullut, sanoo varainhankintapäällikkö Anna Laurinsilta Suomen Punaisesta Rististä.

Suomen Punaisella Ristillä on parhaillaan käynnissä Nälkäpäivä-keräys, joka jatkuu lokakuun loppuun asti. Keräyksen tuotto näyttää tällä hetkellä samanlaiselta kuin viime syksyn Nälkäpäivä-keräyksessä. Näkyvin osuus, kolmepäiväinen lipaskeräys, tuotti tänä vuonna 800 000 euroa niin kuin viime vuonnakin.

Lääkärit ilman rajoja -järjestölle uusilta lahjoittajilta tulee edelleen tavallista suurempia summia. Niin sanotut ”omat lahjoittajat” eli aiemminkin järjestön kautta apuaan antaneet ihmiset lahjoittavat tavanomaiseen tapaan.

– Heidän lahjoittamisensa on tällä hetkellä samanlaista kuin se on yleensä sen jälkeen, kun on ollut jokin iso hätäapukeräys, sanoo varainhankintapäällikkö Silja Lehti Lääkärit ilman rajoja -järjestöstä.

Sairaalapaareja työnnetään junan vierassa.
Lääkärit ilman rajoja -järjestö auttoi Ukrainan Lvivissä paikallisten lääkäreiden kanssa huhtikuussa 2022. Kuva: AOP

Talouden kiristyminen ei toistaiseksi näy lahjoituksissa

Avustusjärjestöissä seurataan tällä hetkellä tarkalla silmällä myös sitä, alkaako talouden kiristyminen vaikuttaa lahjoittamiseen. Joutuvatko esimerkiksi kuukausilahjoittajat keskeyttämään apunsa järjestöille, jos heidän oma taloutensa on tiukilla?

Suomen Unicefin keräyksissä ei ole toistaiseksi huomattu laskua, joka voisi liittyä elinkustannusten nousuun.

– On tutkittu ja tiedetään, että taloudellisissa taantumissa ihmisissä kuitenkin nousee solidaarisuuden ajattelu. Ihmiset haluavat kuitenkin jatkaa tukea, sanoo Suomen Unicefin varainhankinnan päällikkö Veera Videnius.

Veera Videnius Unicefin Varainhankinnan päällikkö
Suomen Unicefissa ei toistaiseksi ole huomattu, että talouden kiristyminen olisi vaikuttanut lahjoituksiin, kertoo varainhankinnan päällikkö Veera Videnius. Kuva: Seppo Ahava / Yle

Kirkon Ulkomaanavussakaan ei ainakaan vielä ole havaittu, että elinkustannusten nousu olisi vaikuttanut lahjoituksiin.

– Ehkä talvella, vuodenvaihteen jälkeen, sitä pystyy jo vähän näkemään, arvioi Kirkon Ulkomaanavun varainhankinnan päällikkö Johanna Karjalainen.

Karjalainen korostaa, että myös ihmisten suhtautumisessa lahjoittamiseen on vaihtelua. Osa lahjoittaa silloin, kun heillä on ylimääräistä rahaa. Osalle lahjoittaminen avustusjärjestöille on puolestaan niin tärkeää, että he ovat valmiita mieluummin karsimaan omasta kulutuksestaan.

Suomen Punaisessa Ristissä mietitään, että ihmisten auttamishalu voi talouden kurjistuessa kohdistua aiempaa enemmän kotimaahan.

– Saattaa olla, että katse kääntyy vähän lähemmäs, kotimaahan, jossa me nyt jo näemme ihmisiä, jotka ovat tosi tiukoilla, Anna Laurinsilta Punaisesta Rististä sanoo.

Ukrainalaisten hätä sai suomalaiset lahjoittamaan ennätyssummia

Suomalaiset lahjoittivat viime keväänä rahaa avustusjärjestöille ennätysmäisen runsaasti. Esimerkiksi Ylen ja avustusjärjestöjen maaliskuussa järjestämä Apua Ukrainaan -tukikonsertti keräsi parissa tunnissa noin 5,8 miljoonaa euroa.

Viime keväänä avustusjärjestöille virtasi rahalahjoituksia yksityisiltä henkilöiltä ja yrityksiltä täysin poikkeukselliseen tahtiin. Monissa järjestöissä Ukrainaan kohdistetut lahjoitukset ylittivät moninkertaisesti tavalliset keräystuotot.

Vaikkapa Ylen ja avustusjärjestöjen yhteinen maaliskuussa järjestetty Apua Ukrainaan -tukikonsertti keräsi parissa tunnissa 5,8 miljoonaa euroa lahjoituksia.

Nainen istuu kädet ristissä työpöydän ääressä.
Ukraina on todella koskettanut lahjoittajia, toteaa Suomen Punaisen Ristin varainhankintapäällikkö Anna Laurinsilta. Kuva: Sara Aaltio / Yle

Suomen Unicefin Ukraina-keräykseen on tähän mennessä tullut lahjoituksina 22 miljoonaa euroa. Suurin osa siitä kertyi keväällä jo ensimmäisinä viikkoina sen jälkeen, kun Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan.

– Tämä on Suomen Unicefin historian suurin yksittäiseen hätäapukeräykseen lahjoitettu summa. Tämä on täysin poikkeuksellinen määrä tukea ja apua, mistä me olemme tietenkin äärimmäisen kiitollisia, Veera Videnius Suomen Unicefista sanoo.

Suomen Punaisen Ristin Ukraina-keräykseen tuli heti helmikuun 2022 lopussa lähes 900 000 euroa, ja huhtikuun lopussa lahjoituksia oli koossa jo 31,2 miljoonaa euroa.

Monet suomalaiset haluavat auttaa nimenomaan ukrainalaisia

Pieni vuohilauma ja paimen kuivassa maisemassa. Maa on punertavaa, eikä siinä kasva mitään, puissa ei ole lehtiä.
Kuivuus koettelee Itä-Afrikkaa. Paimen vuohineen Keniassa Garissan alueella kesäkuussa 2022. Kuva: Pasi Toivonen / Yle

Avustusjärjestöt ovat tänä vuonna kohdentaneet apuaan Ukrainan lisäksi muun muassa tulvista kärsivään Pakistaniin ja pahan kuivuuden koettelemaan Itä-Afrikkaan.

Ukraina on kuitenkin edelleen se kohde, johon monet suomalaiset haluavat suunnata apunsa.

Esimerkiksi Kirkon Ulkomaanapu on tänä syksynä nostanut kampanjoinnissaan esiin tyttöjen koulutuksen edistämistä ja apua pahasta kuivuudesta kärsivään Itä-Afrikkaan. Silti moni suomalainen haluaa lahjoittaa rahaa nimenomaan ukrainalaisten auttamiseen.

– Vaikka emme enää markkinoi Ukraina-keräystä, silti ihmiset löytävät sen nettisivuiltamme ja lahjoittavat, sanoo Johanna Karjalainen Kirkon Ulkomaanavusta.

– Ukraina on todella koskettanut lahjoittajia, ja empatiaa löytyy. Se on aivan upeaa, toteaa Anna Laurinsilta Suomen Punaisesta Rististä.