Rauman uusi mäntysaha on siirtynyt täyteen tuotantoon.
Virallisesti se vihittiin käyttöön maanantaina.
Havupuusahoista laitos on maailman suurin ja sen modernit ratkaisut mahdollistavat kymmenien prosenttien tuotantokustannusten säästön. Metsä Groupin mukaan saha valmistui poikkeuksellisen haastavaan maailmanmarkkinatilanteeseen.
– Venäjän toimet Ukrainassa eivät suoraan vaikuta tähän sahaan tai sahatukin saamiseen, mutta kokonaisuudessaan puutilanne Itämeren alueella on hyvin tiukka. Metsä Groupilla olemme esimerkiksi muuttaneet puulajisuhteita ja korvanneet koivua havupuulla. Kaiken kaikkiaan markkinatilanne on poikkeuksellisen tiukka, sanoo Metsä Groupin pääjohtaja Ilkka Hämälä.
Maailman moderneimmaksi luonnehditun mäntysahan rakennustyöt alkoivat kaksi vuotta sitten.
Saha maksoi noin 200 miljoonaa euroa.
Aiheesta aiemmin:
Rauman sahan koekäyttö sujunut ongelmitta, varsinainen käyttöönotto edessä syksyllä
Raumalla valmistaudutaan Metsä Fibren uuden suursahan ylösajoon