Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Tinder-keskustelussa on helppo ghostata ja pettyä, mutta näillä vinkeillä saat somedeittailun toimimaan

Deittisovellusten nettiviestittelyssä voi syntyä tahattomasti väärinymmärryksiä. Näillä vinkeillä tulet ymmärretyksi ja hurmaat deittikumppanin!

Viestintäasiantuntija Lotta Backlund kertoo viisi vinkkiä somedeittailuun. Tilannetta voi verrata hänen mukaansa luksustuotteen kaupitteluun.
  • Helena Lappeteläinen

Deittisovellukset on kehitetty helpottamaan parisuhteiden muodostamista, mutta tekniikka on tuonut viestintään uusia haasteita. Ihmisillä voi olla hyvin erilainen ajatus siitä, kuinka deittisovelluksissa tulisi viestiä.

Mitkä keinot voisivat auttaa sinkkuja väärinymmärrysten vähentämiseksi deitti-ja someviestittelyssä?

Jyväskylän yliopiston sosiaalisen median tutkija Margareta Salosen mukaan olisi tärkeää, että ihminen kohdattaisiin verkossa samalla tavalla kuin kasvokkain.

– Teknologian toisessa päässä on aina oikea ihminen, jolla on tunteet. Tämän takia viestittelyssä olisi hyvä ylläpitää hienovaraisuutta, eikä vetää hätiköityjä johtopäätöksiä toisen toiminnasta.

Deittisovelluksissa on hyvin erilaisista lähtökohdista olevia sinkkuja. Vakavaa suhdetta etsiviä heteroita voi löytää Tinderistä, EliittiKumppanista tai Facebookin Datingistä. Esimerkiksi deittialusta Badoossa on nuoria, Valossa on kristillisistä arvoista kiinnostuneita ja Grindr on tarkoitettu homo-, bi- ja transsukupuolisille. Lisäksi nettipalvelu 50+ match toimii Amorin apurina iäkkäämmille.

Deittiseuran löytäminen ja viestittely ovat kestävyyslaji. Samanlaisilla arvoilla olevaa elämänkumppania voi joutua etsimään deittialustoista pitkään, ennen kuin löytää helmen. Vaikka sinkuille tulisi sovelluksessa match, niin se ei tarkoita, että keskustelut johtaisivat parisuhteeseen.

Deittailu vaatii kärsivällisyyttä ja se on osa kumppanin löytämiseen liittyvää seikkailua. 50:stä tyypistä neljä voi olla hyviä, toteaa Salonen.

Kuvassa on Jyväskylän yliopiston sosiaalisen median tutkija Margareta Salonen
Jyväskylän yliopiston sosiaalisen median tutkija Margareta Salonen muistuttaa nettideittailun olevan kestävyyslaji. Kuva: Jyväskylän Yliopisto

Sovi, mihin aikaan päivästä voi viestitellä

Sinkkujen kannattaisi Salosen mukaan keskustella esimerkiksi Tinderin matchin jälkeen viestintätyylistä. Yhdessä sovitut säännöt voivat vähentää alkuhämmennyksen määrää.

Toisilla saattaa olla tapana ”elää puhelin kourassa”, kun taas toiset vilkaisevat puhelimien sovelluksia esimerkiksi illalla lasten nukuttamisen jälkeen. Tavoissa vastailla viesteihin kannattaa puhua avoimesti, kertoo Salonen.

– Jo ensimmäisten viestien aikana voi kertoa, mihin kellonaikaan päivästä on sopivaa viestitellä

Kaikilla ei ole mahdollisuuksia kirjoittaa päiväsaikaan reaaliajassa kahta tuntia putkeen, muistuttaa Salonen.

Viestittelytavasta voi tunnistaa, millaista elämäntyyliä toinen elää ja sopiiko sellainen itselle. Jos sinkkujen tavat olla vuorovaikutuksessa eroavat liiaksi, niin jo se voi olla syy lopettaa keskustelu ja erota.

Kokeile lempeällä viestillä vielä yhden kerran

Älypuhelimesta on helppo huomata, jos toinen on laittanut viestin deitti-tai pikaviestisovellukseen. Viesteistä tulee ilmoitus puhelimen näytölle ja siitä jää merkintä sovellukseen.

Vastauksen odottaminen on usein hermoja raastavaa. Notifikaatioista ei kannata vetää Salosen mukaan kuitenkaan liian pitkiä johtopäätöksiä.

– Näytöllä nopeasti vilahtavat ilmoitukset voivat joskus hukkua muiden ilmoitusten sekaan. Jos viestittely on lähtenyt rullaamaan ja toisesta ei ole kuulunut pariin päivään, voi lähettää vielä yhden uuden viestin.

Viestissä ei kannata kysyä suoraan, miksi toinen ei ole vastannut edelliseen viestiin.

– Siinä on aina riskinä, että toinen tulkitsee ne väärällä tavalla. Sellainen kirjoittaminen antaa helposti itsestä liian hyökkäävän mielikuvan ja se voi olla lopulta syy suhteen päättymiselle.

Jos elättelee toiveita kumppanuudesta, kannattaa keskustelua jatkaa pehmeämmin ja kysyä vaikkapa millainen päivä toisella on ollut. Jos viestittely ei lähde liitämään, niin sitten on syytä hyväksyä, että tapailu taisi olla nyt tässä, muistuttaa Salonen.

Jos viestittely ei lähde liitämään, niin sitten on syytä hyväksyä, että tapailu oli nyt tässä, muistuttaa Salonen. Sen huomaa siitä, että toisen vastaus on innoton ja lyhyt tai vastausta ei tule lainkaan.

– Viestittelyn päättymisestä ei kannata suuttua. Toisella voi olla menossa esimerkiksi sellainen elämäntilanne, että hän ei vain jaksa vastata.

Asetuksilla kikkailu voi olla hienovaraista

Pikaviestisovellusten asetuksia voi muuttaa, jos on kiireinen ja ei haluaisi toisen tietävän, että viesti on luettu, mutta siihen ei ole vielä vastattu. Salonen kertoo, että perusasetusten muuttaminen voi olla hienovarainen tapa vastata viestiin rauhassa silloin, kun siihen on itselle paras hetki.

Esimerkiksi Whatsappista voi saada pois lukukuittauksen asetuksen, tilin ja tietosuojan kautta. Sovellukseen voi myös mennä lukemaan ja vastaamaan puhelimen ollessa lentokonetilassa, jolloin toiselle ei näy koko ajan, että on paikalla sovelluksessa.

Facebookin Messengerin asetuksissa voi päättää esimerkiksi, onko aktiivinen-tila päällä. Se paljastaa, onko sovelluksessa sisällä. Sovelluksessa voi myös rajoittaa tilejä, joiden kanssa ei halua olla vuorovaikutuksessa.

Älypuhelimen lukitulta näytöltä voi lukea Messingerin ensimmäiset lauseet, joiden pohjalta voi päättää, milloin haluaa vastata takaisin.

Vastaa edes jotain

Keskustelun päättäminen on tärkeää, vaikka toinen ei olisikaan deittisovellusten ihmisvaltameren helmi ja se oikea. Olisi oleellista, että molemmille jäisi viestittelyn päättymisestä huolimatta hyvä tunne. Silloin on ottanut toisen tunteet huomioon ja toiminut vastuullisesti, lisää Salonen.

– Viestissä voi vaikka todeta että olet mukava, mutta romanttiset tunteet eivät kohdanneet.

Ghostaaminen on julmaa, koska silloin toinen ei saa koskaan tietää, miksi keskustelu ja suhde päättyi. Esimerkiksi Tinderissä matchin tehneistä toinen voi yllättäen poistaa oman profiilin ja samalla koko keskusteluketjun.

Syynä käytökseen voi olla Salosen mukaan se, että henkilö ei halua käydä ajatusten vaihtoa tai kuulla lisäkysymyksiä suhteen päättymisestä. Ghostaamista on myös se, jos estää Whatsappissa toisen kirjoittamisen kertomatta syytä.

Feidaamisessa on kyse samankaltaisesta käytöksestä. Siinä viestittely muuttuu yksipuoliseksi, jossa toinen luo keskustelua, mutta toinen vastailee harvakseltaan tai ei ollenkaan.

– Kummassakin tilanteessa kyse on negatiivisesta ilmiöstä. Olisi tärkeää uskaltaa sanoa edes, että etsii jotain muuta tai nyt ei vaan ”matchää”.

Moderni viestittely antaa kuitenkin mahdollisuuden tutustua deittisovelluksissa uusiin ihmisiin ja siirtyä elämässä eteenpäin.

Tekstissä haastatellun Margareta Salosen kommentteja on muokattu 15.2 kello 8.20.