Hautakynttilöiden kysyntä on pyhäinpäivän alla pysynyt varsin vakaana hinnan noususta huolimatta.
Esimerkiksi Prisma Mikkelissä myydään pyhäinpäiväviikolla kolmisen tuhatta hautakynttilää. Tokmannin myymälöissä hautakynttilöiden menekki on pyhäinpäivän viikkona noin 3–4 kertainen muihin viikkoihin verrattuna.
Osuuskauppa Keskimaan myymälöissä Jyväskylässä hautakynttilöiden myynti on jonkin verran laskenut verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.
Öljykynttilöitä käytetään hautalyhtyjen ohella muissa lyhdyissä, mikä voi osaltaan selittää niiden kysynnän laskua.
Ledi haastaa liekin
Tänä syksynä ledihautakynttilät ovat olleet paikoin hyvin suosittuja. Kuluttajien mieltymys ledeihin on näkynyt esimerkiksi Mikkelissä.
Hieman kovemmassa kasvussa ovat olleet myös pidemmän paloajan kynttilät.
Osa ihmisistä haluaa myös lasimateriaalista tehtyjä kynttilöitä. Suurimmat myyntivolyymit tulevat silti edelleen muovisista hautakynttilöistä.
Tavallisten kynttilöiden myynti kasvussa
Tavallisten kynttilöiden, esimerkiksi pöytäkynttilöiden myynti on kasvanut selvästi niin Etelä-Savossa kuin Keski-Suomessakin. Esimerkiksi Mikkelin Primassa pöytäkynttilöitä on myyty nyt viidennes enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.
Myös Keski-Suomessa Keuruulla sijaitsevasta Megamarketista kerrotaan, että tavallisia kynttilöitä menee nyt kaupaksi runsaasti.
Kynttilöiden hinnat ovat nousseet jonkin verran, mutta nousu vaihtelee tuoteryhmittäin.