Suomen ensimmäinen tiedesatelliitti Foresail-1 laukaistiin avaruuteen toukokuun lopulla. Yhteys Aalto-yliopistossa suunniteltuun ja rakennettuun satelliittiin menetettiin kuitenkin sen jälkeen, kun satelliitin lähettimen tehoja nostettiin kesäkuussa.
– Sen jälkeen tieto satelliitin tilasta ja ongelman kestosta on ollut arvailujen varassa, kertoo hanketta johtanut apulaisprofessori Jaan Praks tiedotteessa.
Aalto-yliopiston satelliittitiimi on yrittänyt, ja yrittää yhä, aktivoida satelliitin varajärjestelmiä radioteitse. Praks pitää kuitenkin hyvin todennäköisenä, ettei yhteyttä satelliittiin enää saada.
Satelliitin menetys on suuri pettymys satelliittitiimille, mutta työ ei ole Praksin mukaan mennyt täysin hukkaan.
– Takaiskut kuitenkin aina opettavat ja vievät osaamista ja tutkimusta eteenpäin. Tässäkin projektissa on koulutettu kymmeniä diplomi-insinöörejä ja useita tohtoreita, Praks toteaa.
Foresail-1:n oli tarkoitus toimia avaruudessa viisi vuotta.
Uusi satelliitti jo työn alla
Foresail-1 on osa kolmen tiedesatelliitin sarjaa, jolla pyritään ratkomaan maapallon lähiavaruuteen kertyvän romun aiheuttamia ongelmia. Seuraajan rakentaminen on jo aloitettu Aalto-yliopistossa.
Uuden satelliitin rakentamisessa hyödynnetään Foresail-1:stä saatuja oppeja. Parannuksia tehdään muun muassa satelliitin tehojärjestelmään sekä ongelmatilanteiden ratkaisemisen mahdollistaviin järjestelmiin.
Uusi satelliitti voidaan koota nopeasti aikaisemman kehitystyön ansiosta. Satelliitin hyötykuormista vastaavat ryhmät Turun yliopistossa ja Ilmatieteen laitoksella ovat jo mukana rakennustyössä.
Foresail-satelliitit ovat uudenlaisia avoimia nanosatelliittialustoja, joiden kyydissä mittaulaitteet kulkevat avaruuteen.
Lue myös: