Kun koronapandemia pysäytti lähes kaiken lentoliikenteen, alkoi laaja yhteiskunnallinen keskustelu lentoliikenteen ilmastopäästöistä.
Pandemia-ajan seminaarimatkat hoidettiin etänä ja viikonloppulomat kotimaassa. Ja moni piti tätä mahdollisuutena: ehkä ympäristöä kuormittavan lentoliikenteen ei tarvitse koskaan palata ennalleen.
Toisin kävi. Lentoliikenteen määrät ovat monin paikoin palanneet jo pandemiaa edeltävälle tasolle. Jos korona ei ratkaissut lentoliikenteen päästöihin liittyvää ongelmaa, voisiko pelastus löytyä vapaaehtoisista kompensaatiopalveluista?
Ajatus on melko yksinkertainen: yksittäinen ihminen lentää vaikkapa Thaimaahan lomalle ja kumoaa lentojen päästöistä aiheutuvan ilmastohaitan ostamalla palvelua, joka vähentää tai sitoo vastaavan määrän kasvihuonekaasupäästöjä jossain toisaalla.
Käytännössä tämä on huomattavasti haastavampaa. Kuluttajien on vaikea arvioida kompensointipalvelujen laatua ja luotettavuutta, eikä toiminnan moraalinen puolikaan ole ihan ongelmaton.
Kompensoinnissa on kuitenkin järkeä, vakuuttaa asiaan perehtynyt tutkija.
Tietoa on tarjolla, helpot vastaukset harvassa
Luonnonvarakeskus selvitti vuonna 2021 kyselytutkimuksen avulla suomalaisten suhtautumista päästöjen kompensoimiseen. Kyselyyn vastasi tuhat suomalaista.
Hieman yllättäen jopa 28 prosenttia ilmoitti kompensoineensa kotitaloutensa päästöjä. Tilastokeskuksen tuoreimmat luvut ovat vuodelta 2016. Tuolloin tehdyn kulutustutkimuksen mukaan vapaa-ajalla lentäen matkustaneista kuusi prosenttia maksoi lennoistaan päästökompensaation.
Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Vilja Varho selittää korkeaa lukua sillä, että tutkimukseen vastanneet mielsivät kompensaation varsin laajana käsitteenä. Joillekin esimerkiksi julkisen liikenteen käyttö oman auton sijaan tarkoitti päästöjen kompensoimista.
Tätä ei kuitenkaan voida pitää varsinaisena päästökompensaationa, sillä siihen ei liity hiilikompensaatiotoimintaa olennaisesti määrittävää kriteeriä nimeltä lisäisyys. Tämä tarkoittaa, että hiilikompensaation myötä saavutettu päästövähennys ei olisi tapahtunut ilman hyvitysyksiköiden ostoa.
– Kompensaatiosta voidaan oikeastaan puhua vain silloin, jos hiilensidontaa lisätään jossain muualla, Varho sanoo.
Lisäisyyden lisäksi kuluttajan tulisi tietää, mitä tarkoittavat muut hyvän kompensaation kriteerit, kuten pysyvyys, läpinäkyvyys, kaksoislaskenta tai riippumaton todentaminen.
Asiaan perehtyminen vaatii aikaa ja viitseliäisyyttä, eikä sen jälkeenkään ole tiedossa yksiselitteisesti selkeää ja parasta tapaa omien päästöjen kompensoinnille.
Erikoistutkija Vilja Varho on tästä hyvin tietoinen, mutta hän pitää silti vapaaehtoista päästökompensaatiota järkevänä ja mielekkäänä toimintamallina.
– Jos ja kun päästöjä syntyy, ilmaston tilaa voi pyrkiä tällä keinolla parantamaan. Mutta ei kannata ehkä ajatella niin, että kompensaatiolla yksi yhteen hyvitetään se yksittäinen päästöjä tuottava teko.
Varhon mukaan kompensaatiot ovat aina hieman epävarmoja ja järjestelmään liittyy tiettyjä riskejä. Osa päästölaskureista huomioi vain lentokoneen kuluttaman polttoaineen, kun taas toiset huomioivat myös muita lennosta aiheutuvia päästöjä.
Myös eri keinot vähentää ilmakehän hiilidioksidia ovat erihintaisia: esimerkiksi Suomessa monet hyvitykset liittyvät metsitykseen tai metsänhoitoon, ja tämä on edullisempaa kuin vaikkapa biohiilen tuottaminen ja laittaminen maaperään (Bioenergia ry).
Aiheesta on vaikea sanoa mitään ehdotonta ja varmaa, mutta Varhon vastauksista voi tiivistää kaksi karkeaa nyrkkisääntöä.
Ne liittyvät kompensaatiopalvelun hintaan ja ulkopuoliseen tarkastukseen. Laadukas ja kriteerit täyttävät kompensaatio ei ole koskaan se edullisin vaihtoehto, ja vaikka sertifikaatteihin liittyy tiettyjä ongelmia, ne ovat parempia kuin ei sertifikaattia ollenkaan.
– Kun hyvittää päästönsä käyttämällä sertifioitua palvelua, joku on jo arvioinut tuotteen soveltuvuuden ostajan puolesta. Eli silloin on jo arvioitu, täyttääkö palvelu hyvän kompensaation kriteerit.
Sen mitä ei voi vähentää, voi kompensoida
Sirpaleisen tiedon viidakkoon on kuitenkin raivattu joitakin selkeitä polkuja. Hyvän kompensoinnin kriteerit ovat kansainvälisesti tunnettuja ja käytettyjä, ja niitä on koottu verkkoon suomeksi esimerkiksi hiilikompensaatioinfo.fi-sivustolle.
Aiheesta on tekeillä myös muita selvityksiä ja raportteja. Seuraavana vuorossa on Pohjoismainen dialogi vapaaehtoisesta kompensaatiosta, joka julkistaa marraskuun lopussa vapaaehtoisen kompensaation parhaita käytäntöjä koskevan loppuraporttinsa.
Myös ympäristöministeriössä on valmisteilla pelisäännöt päästöjen vapaaehtoiselle kompensoinnille. Tämä kokonaisuus julkistetaan tammikuussa 2023.
Luonnonvarakeskuksen kyselytutkimuksessa yli puolet vastaajista rinnasti päästöjen kompensoinnin keskiaikaiseen anekauppaan. Ajatus on suunnilleen sama kuin heittäisit kotitalousjätteet suoraan luontoon, mutta lahjoittaisit rahaa puhtaanapitolaitokselle.
Tutkijan mukaan huoli on aito, mutta tässä ajattelussa unohtuu peruslähtökohta: omien päästöjen vapaaehtoinen vähentäminen ja esimerkiksi lentojen välttämättömyyden arviointi pitäisi tulla aina ensin. Sen mitä ei voi vähentää, voi pyrkiä kompensoimaan.
– Se on ihan aito huoli ja sitä ei mikään läpinäkyvyyskään poista. Jos ei pyri vähentämään omia päästöjään, silloin kompensoinnista tulee helposti anekaupan kaltaista.
Voit keskustella aiheesta tiistaihin 15.11.2022 kello 23:een saakka.
Enemmän aiheesta: