Marjanpoiminta-ala on viime aikoina ollut otsikossa.
Alan suurimpiin kuuluva yritys on joutunut rikostutkinnan kohteeksi, jossa toimitusjohtajaa epäillään törkeästä ihmiskaupasta. Lisäksi työ- ja elinkeinoministeriössä vastuullisessa asemassa ollut hallitusneuvos Olli Sorainen on pidätetty virastaan epäiltynä virka- ja lahjusrikoksista.
Tänä vuonna thaimaalaisia poimijoita tuli Suomeen noin neljä tuhatta. Tässä jutussa kerromme, miten järjestelmä toimii ja miten suomea osaamattomat poimijat pystyvät keräämään jopa tuhansien eurojen tienestit lyhyen marjanpoimintakauden aikana.
Jutun tiedot perustuvat marjayrittäjien, viranomaisten ja Thaimaan suurlähetystön haastatteluihin ja julkisiin tietoihin.
1. Thaimaa määrää, montako poimijaa tulee
Käytännössä marjayritysten valmistautuminen tulevaan marjakauteen on parhaillaan menossa. Satoennusteisiin ja alan tuntemukseen perustuen yritykset laskevat, kuinka monta poimijaa ne tarvitsevat tulevalla kaudella.
Suomeen tulevien poimijoiden määrän päättävät käytännössä Thaimaan viranomaiset, jotka myöntävät vuosittain tietyn määrän maastapoistumislupia. Suomessa Pohjois-Pohjanmaan te-toimisto jakaa kiintiön marjayrityksiin.
Tänä keväänä kokonaismäärä varmistui vasta toukokuussa, pari kuukautta ennen poimijoiden tuloa.
Määrään vaikuttaa myös Thaimaan viranomaisten oma näkemys tilanteesta. Esimerkiksi vuonna 2018, edellisen ihmiskauppajupakan aikaan, Thaimaa pienensi Suomeen lähetettävien poimijoiden kiintiötä.
Poimijat eivät ole Suomessa marjayritysten työntekijöinä, vaan heidän katsotaan työskentelevän jokamiehenoikeuden ja turistiviisumin nojalla. Esimerkiksi marjatiloilla tilanne on toinen: siellä poimijoihin sovelletaan kausityölakia.
2. Koordinaattori hoitaa käytännön hommat
Poimijoiden rekrytointia Thaimaasta hoitavat koordinaattoriyritykset tai -henkilöt, jotka ovat usein thaimaalaisia tai maata muuten hyvin tuntevia.
Koordinaattori auttaa käytännön asioissa poimijoiksi haluavia. Hän järjestää esimerkiksi viisumit ja luvat, hankkii lentoliput ja myös kouluttaa poimijoita Suomen olosuhteista. Tänä syksynä huomiota herättäneessä ihmiskauppaepäilyssä toinen vangituista toimii juuri tällaisena koordinaattorina.
Byrokratian ja matkan kustannukset laskutetaan poimijalta jälkikäteen, joten poimija voi Suomeen tullessaan olla velkaa koordinaattoriyritykselle.
Poimijat voivat oleskella maassa 180 päivän aikana enintään 90 vuorokautta ilman oleskelulupaa, pelkällä turistiviisumilla.
3. Suomessa poimijat ovat kutsujayritysten varassa
Monilla suomalaisilla marja-alan yrityksillä on vakiopoimijoita, jotka palaavat tänne vuosi vuoden jälkeen. Koordinaattorit toimittavat heidät marjayritysten leireihin.
Yritykset ovat viime vuosina ostaneet esimerkiksi käytöstä poistuneita kouluja Itä-Suomen ja Lapin maaseudulta. Poimijat majoittuvat näihin, lähellä marjamaita sijaitseviin tiloihin korvausta vastaan. Marjayritys voi myös järjestää leiriin ruokahuollon kokkeineen, mutta osa poimijoista käy itse kaupassa ja valitsee ruuanlaittajan keskuudestaan.
Kaikesta tästä poimijoilta peritään maksu, joka vähennetään ansioista palkanmaksuhetkellä.
Marjapaikoille poimijat liikkuvat marjayrityksiltä vuokraamillaan autoilla. Yleensä leireihin majoittuneet poimijat nimeävät keskuudestaan ihmisiä eri tehtäviin, esimerkiksi tulkiksi tai yhteyshenkilöksi.
Poiminta on kovaa työtä: päivät venyvät usein 10–14-tuntisiksi, eikä leiriin aina ole palattu yöksikään, jos marjamaat ovat kaukana majoituksesta.
4. Vapaus valita – vai onko?
Pari vuotta sitten voimaan tullut marjalaki edellyttää, että poimijoilla on vapaus valita esimerkiksi se minne he marjansa myyvät ja kauanko Suomessa oleskelevat. Marjayritysten velvollisuutena on tiedottaa tästä thainkielisiä, usein englantia taitamattomia poimijoita.
Poimijoiden ja marjayritysten välillä toimii yleensä englantia taitava yhteyshenkilö, jonka kautta asioita hoidetaan.
Käytännössä poimijat ovat lähes täysin marjayritysten varassa. Majoitus, kuljetus marjapaikoille ja marjan ostopaikoille tapahtuu porukalla.
Yksittäiselle poimijalle voisi olla vaikea pyytää yhteiskuljetusta ajelemaan vaikkapa 50 kilometriä suuntaansa, jotta hän saa marjansa toiselle ostajalle.
5. Kahdessa kuukaudessa vuoden tienestit
Marjayritykset myös päättävät siitä, millä kilohinnalla marjat ostetaan poimijoilta. Tähän vaikuttaa tietysti ennen kaikkea luonnonmarjojen markkinahinta, eli se kuinka paljon marjan loppukäyttäjät ovat valmiita raaka-aineesta maksamaan.
Marjalaki määritti poimijoille minimiansion, joka on 2200 euroa. Aina tämä ei kuitenkaan toteudu: Keski-Pohjanmaa -lehti kertoi jo vuosi sitten, että osalle poimijoista kaudesta jäi kulujen jälkeen käteen vain satasia.
Ainakin parhaille apajille pääseville poimijoille kesätyö Suomessa tuottaa reilusti paremmat tienestit.
Ongelmia tulee, jos marjoja ei löydy tai ole. Marjasato riippuu paikallisista sääoloista ja voi vaihdella suurestikin. Huonoille marjamaille osuva – tai ohjattu – poimija ei pääse huipputienesteille. Myös esimerkiksi sairastuminen syö poiminnasta kertyvää tuloa.
Lisää aiheesta:
Suomen marjasato tuo vaurautta Thaimaan syrjäkyliin – moni kerää metsästä talorahat