Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Sahateollisuudella on edessään epävarmuus parin menestysvuoden jälkeen – alamäen pituutta ei tiedä kukaan

Saha-alalla katsotaan nyt tiukasti poliitikkoihin sekä Suomessa että EU:ssa. Alaan vaikuttavat samat tekijät kuin muihinkin aloihin, jotka kärsivät.

Taloudellinen tilannekuva on hyvin epävarma tällä hetkellä, sanoo Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Tino Aalto.
  • Vesa Grekula
  • Antti-Jussi Korhonen

Suomalaisilla sahoilla on edessään poikkeuksellisen epävarmat ajat. Sahateollisuus ry:n toimitusjohtajan Tino Aallon mukaan sahoilla on takanaan kaksi hyvää vuotta, mutta käänne on odotettavissa jo ensi vuonna.

Syyt ovat tuttuja viime kuukausien talousuutisista.

– Korkea inflaatio, energiakustannusten nousu ja Venäjän aloittama sota Ukrainassa on kokonaisuus, joka luo huomattavan paljon epävarmuuksia alalle, Aalto tiivistää.

Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Tino Aalto Södra Wood Oy:n sahalla Haminassa.
Sahateollisuus ry yrittää herätellä poliitikkoja huomaamaan suomalaisten sahojen tärkeyden. Kuvassa toimitusjohtaja Tino Aalto. Kuva: Antro Valo / Yle

Oman mausteensa epävarmuuteen tuo se, että epävarmojen aikojen kestoa on Aallon mukaan juuri nyt erittäin vaikea ennustaa.

– Kestävätkö synkemmät ajat puoli vuotta, vuoden vai pitemmän jakson, sitä on hyvin vaikea sanoa. En uskalla lähteä sanomaan mitään laskua kuvaavia prosenttilukemia, Aalto sanoo.

Myös esimerkiksi Luonnonvarakeskus Luke on aiemmin tänä syksynä ennakoinut sahateollisuuden ensi vuotta. Sen mukaan tuotannossa saatetaan nähdä pientä kasvua, mutta vientihinnat laskevat tähän vuoteen verrattuna selvästi.

Edellytyksiä myös hyvään kehitykseen

Suomalainen sahateollisuus joutuu varautumaan synkempiin aikoihin tilanteessa, jossa menestyminen on tullut tutuksi.

– Kaksi viime vuotta ovat olleet sahoille jopa erittäin hyviä. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että on pystytty tekemään investointeja, jotka ovat parantaneet sahojen kilpailukykyä, sanoo toimitusjohtaja Tino Aalto.

Suomalaisen sahatavaran kova kysyntä ulkomailla ja lisääntynyt puurakentaminen ovat nostaneet suomalaiset sahat huipputuloksiin.

Raakapuuta Södra Wood Oy:n sahalla Haminassa.
Haminassa toimivan ruotsalaisen Södra Woodin viime vuosi oli menestyksekäs. Britanniaan ja Irlantiin puuta vievä yritys oli Kymenlaakson suurin yhteisöveron maksaja. Kuva: Antro Valo / Yle

Esimerkiksi Haminassa toimivalle ruotsalaiselle Södra Wood oy:lle vuosi 2021 oli hyvä esimerkki nyt taakse jäämässä olevista lihavista vuosista.

– Vuosi oli erinomainen, markkinatilanne oli hyvä. Lisäksi meillä on hyvät työntekijät, jotka hoitivat homman niin, että saatiin tuotteet ajoissa asiakkaille, kertoo toimitusjohtaja Tomi Liikkanen.

Södra Wood Oy:n sahan työntekijä operoimassa sahateollisuuden työkonetta Haminassa.
Södra Wood oy työllistää Haminassa noin 40 työntekijää. Kuva: Antro Valo / Yle

Hänen mukaansa edellytykset ovat hyvät myös myöhempää jatkoa ajatellen, mutta tulevan vuoden markkinatilanne maailmalla on Södra Woodillekin vielä arvoitus.

Britanniaan ja Irlantiin puutavaraa tuottava Södra Woodin saha Haminassa oli viime vuonna Kymenlaaksossa suurin yhteisöveron maksaja 5,4 miljoonalla eurolla. Yhtiön liikevaihto nousi 67 miljoonaan euroon. Yritys työllistää noin 40 henkilöä.

Sahateollisuus katsoo nyt poliitikkoihin

Sahateollisuus ry yrittää vaikuttaa oman alansa tulevaisuuteen suuntaamalla katseensa jo ensi vuoden eduskuntavaaleihin ja niitä seuraaviin hallitusneuvotteluihin.

Suomalaisen sahateollisuuden etujärjestönä toimivalla yhdistyksellä on meneillään maanlaajuinen kiertue, jolla se haluaa muistuttaa päättäjiä alan tärkeydestä.

Södra Wood Oy:n toimitusjohtaja Tomi Liikkanen Södra Wood Oy:n sahalla Haminassa.
Södra Wood oy:n toimitusjohtaja Tomi Liikkanen. Kuva: Antro Valo / Yle

Sahateollisuus ry:n mukaan sahatavara on Suomen neljänneksi suurin vientituote. Sahalaitokset sijaitsevat usein pienillä paikkakunnilla ja niiden alueellinen sekä paikallinen merkitys on suuri.

Sahateollisuus ry:n toimitusjohtajan mukaan suomalaiset sahat kaipaavat poliitikoilta alaa tukevia päätöksiä niin kotimaiselta kuin EU-tasoltakin.

– Rivit suoraksi metsäpolitiikassa, panostuksia liikenteen alempaan tieverkostoon, jotta raaka-aine pääsee kulkemaan. Lisäksi logistiikan kustannuksia pitää hillitä ja teollisuuspolitiikkaan saada johdonmukaisuutta, listaa Tino Aalto terveisensä päättäjille.