YK on arvioinut maapallon väkiluvun ylittäneen tänään tiistaina 8 miljardia.
Luku kuulostaa hurjalta. Nykyinen väestön määrä on yli kolme kertaa niin suuri kuin vuonna 1950, jolloin maapallolla eli 2,5 miljardia ihmistä. 7 miljardin rajapyykki täyttyi vain 11 vuotta sitten.
YK kuitenkin huomauttaa, että kasvuvauhti on hidastunut 1960-luvun alkupuolen jälkeen merkittävästi.
Kun vuosina 1962–65 väestönkasvu oli vielä 2,1 prosenttia, vuonna 2020 se oli enää alle prosentin.
YK:n mukaan kasvu voi laskea jopa 0,5 prosenttiin vuoteen 2050 mennessä syntyvyyden vähenemisen takia.
YK: Huippu saavutettaneen 2080-luvulla
Väestö kasvaa YK:n mukaan nyt siksi, että ihmiset elävät kauemmin terveydenhuollon, ravinnon, lääkkeiden ja henkilökohtaisen hygienian parantumisen takia.
Lisäksi asiaan vaikuttavat korkeat syntyvyysluvut kehitysmaissa, erityisesti Saharan eteläpuolisissa Afrikan maissa.
YK arvioi laskelmiensa perusteella, että maapallon väkiluku nousee 8,5 miljardiin vuoteen 2030 mennessä ja 9,7 miljardiin vuoteen 2050 mennessä.
Väkiluvun huippu saavutettaisiin 2080-luvulla, jolloin maapallolla eläisi noin 10,4 miljardia ihmistä. Tuolla tasolla se pysyisi arviolta vuoteen 2100 saakka.
– Nopean kasvun aikakausi, jonka olemme nähneet pitkään, on päättymässä, YK:n väestöosaston johtaja John Wilmoth sanoo.
Väestökehityksestä tekevät ennusteita muutkin. Yhdysvaltalainen Health Metrics and Evaluation -instituutti arvioi tutkimuksessaan kaksi vuotta sitten, että maapallon väkiluku saavuttaisi huippunsa vuonna 2064 eikä koskaan nousisi 10 miljardiin.
Intia pyyhältänee Kiinan ohi ensi vuonna
Eniten ihmisiä on Kiinassa, mutta tuskin enää kauan. YK:n arvioiden mukaan Intia nousee väestöltään suurimmaksi maaksi ensi vuonna.
Kiinassa asuu tällä hetkellä 1,426 miljardia ihmistä ja Intiassa 1,412 miljardia. Kolmanneksi eniten väkeä on Yhdysvalloissa.
Ennustetusta väestönkasvusta vuoteen 2050 mennessä yli puolen arvioidaan tapahtuvan kahdeksassa maassa: Kongon demokraattisessa tasavallassa, Egyptissä, Etiopiassa, Intiassa, Nigeriassa, Pakistanissa, Filippiineillä ja Tansaniassa.
Syntyvyys on sen sijaan laskenut tasaisesti esimerkiksi Yhdysvalloissa, Euroopassa ja Japanissa.
AFP, AP, Reuters
Lisää aiheesta:
Maapallon väkiluku ylittää tänään kahdeksan miljardia, ja sillä on myös hyviä puolia