Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Lihan hinta vaikuttaa jo suomalaisten ostokäyttäytymiseen – sianliha ja edullisemmat ruhon osat päätyvät ostoskärryyn yhä useammin

Maatilojen kriisi ajaa lukuisia sikatiloja lopettamaan toimintansa. Jäljelle jäävät sikatilat harkitsevat nyt tarkkaan, onko niiden mahdollista investoida ja laajentaa tuotantoaan vastaamaan kysyntää.

Pohjois-Savossa kuluttajat ovat huomanneet lihan kallistuneen ja pohtivat kaupassa nyt eri vaihtoehtoja.
  • Anne-Pauliina Rytkönen

Kotimainen sianlihantuotanto on isojen muutosten edessä. Suomen Sikayrittäjät -yhdistyksen arvion mukaan tämän vuoden aikana toimintansa lopettaa joka kymmenes suomalainen sikatila.

– Tuotanto varmasti notkahtaa tässä vaiheessa jonkun verran, sanoo yhdistyksen toiminnanjohtaja Ari Berg.

Kysyntää kotimaiselle sianlihalle olisi tuotannon notkahduksesta huolimatta. Suomalaiset syövät edelleen eniten sianlihaa, vaikka broileri on noussut vuosikulutuksessa liki tasoihin.

Luonnonvarakeskuksen maa- ja elintarviketalouden suhdannekatsauksessa ennakoitiin, että tämä olisi viimein se vuosi, jonka aikana siipikarjanlihan kulutus ohittaisi Suomessa sianlihan kulutuksen.

Kyseessä on jo pitkään jatkunut trendi, jossa sianlihan syönti vähenee ja siipikarjanlihan kulutus kasvaa.

Ruoan hinnan kallistuminen on kuitenkin saanut suomalaiset valitsemaan kaupoissa edullisempia vaihtoehtoja, mikä on lisännyt tänä syksynä sianlihan kysyntää.

– Sianlihan kulutus on tässä vuosien varrella jonkin verran laskenut, mutta viime kuukausina, kesästä lähtien, sianlihan kulutus on jopa kasvanut, Berg sanoo.

Tämä on huomattu myös Luonnonvarakeskuksessa. Kohoavat hinnat vaikuttavat ostokäyttäytymiseen.

– Kulutustottumukset ovat koko ajan muutoksessa. Lihan kokonaiskulutus ei näytä merkittävästi vähenevän, mutta kalliimmasta lihasta siirrytään jauhelihaan, ja edullisempiin leivänpäällisiin, edullisempiin ruhonosiin, sanoo erikoistutkija Csaba Jansik.

Sikoja karsinassa
Atrialta kerrotaan, että siipikarjanlihan kulutus on kuukausimittauksissa ajoittain ohittanut sianlihan kulutuksen, mutta koko vuoden tasolla sianliha on vielä ykkösenä. Kuva: Antti Karhunen / Yle

Jäljelle jäävät sikatilat harkitsevat nyt tarkkaan, onko niiden mahdollista investoida ja laajentaa tuotantoaan vastaamaan kysyntää. Maailmantilanteen vuoksi taloudelliset riskit ovat isot.

Toisaalta, jos kysyntään ei vastata kotimaassa, saattaa se lisätä tuontia ulkomailta.

– Ajatus on, että jäljelle jäävät mahdollisesti tehostavat ja laajentavat tuotantoaan. Sitä kautta pyrittäisiin pitämään kotimaisuusaste Suomessa hyvällä tasolla ja samalla huoltovarmuus sianlihan osalta tulisi turvattua, sanoo Suomen Sikayrittäjät -yhdistyksen toiminnanjohtaja Ari Berg.

Sianlihan tuotanto on vähentynyt Euroopan unionin alueella

Ruoan hinta on kallistunut Suomessa ennätysnopeasti. Kuluttajien maksamasta ruoan hinnasta osan saavat kauppiaat, osan ruokateollisuus ja osan ruoantuottajat, eli maatilat.

Tilastokeskuksen mukaan maatilat saavat tuotteistaan tällä hetkellä keskimäärin 30 prosenttia enemmän rahaa, kuin vuotta aiemmin.

Pellervon taloustutkimuksen mukaan maatilojen kriisi ei kuitenkaan hellitä, sillä samaan aikaan tuotantopanosten, kuten energian, rehun ja lannoitteiden hinnat ovat kallistuneet voimakkaasti.

Kustannusten nousu on kurittanut etenkin maatiloja, joissa on eläimiä. Siat tarvitsevat rehuviljaa, valoa ja lämpöä. PTT:n mukaan kustannusten nousu on vähentänyt sianlihantuotantoa myös Euroopan suurissa tuottajamaissa, kuten Saksassa, Puolassa ja Italiassa.

Samaan aikaan vienti Kiinaan on vähentynyt.

Lihatalo Atrialta kerrotaan, että Kiinaan viedään nyt vähemmän, sillä Kiinan oma sianlihatuotanto on vahvistunut.

– Olemme löytäneet muita myyntikanavia: Japani, Etelä-Korea ja HongKong. Erityisesti antibioottivapaa possunliha on kysyttyä Aasiassa, kertoo Atrian viestintäjohtaja ja Lihatiedotuksen hallituksen puheenjohtaja Hanne Kortesoja.

Joulukinkun kysynnän odotetaan pysyvän tutulla tasolla

Joulukinkkujen kysyntä on vakaata. Atria arvioi myyvänsä tänä vuonna noin 2,5 miljoonaa kiloa joulukinkkuja.

Myös Suomen Sikayrittäjät -yhdistyksessä uskotaan, että kinkku säilyttää asemansa suomalaisten joulupöydissä hintojen noususta huolimatta.

– Sianlihan kuluttajahinnat ovat nousseet kohtuullisesti. Kinkku on perinteinen jouluruoka, perustelee yhdistyksen toiminnanjohtaja Ari Berg.

Liharuoista on vuoden aikana kallistunut eniten siipikarjanliha. Sianliha on kallistunut vuodessa 23,3 prosenttia.

Maatilojen kriisi ajaa lukuisia sikatiloja lopettamaan toimintansa

Näkyykö ruoan hintojen nousu arkisissa valinnoissasi tai joulupöydässä? Aiheesta voi keskustella 18.11.2022 klo 23:een saakka.