Kalervo ”Kalle ” Pelkonen, 73, kurvaa punaisella pakettiautollaan omakotitalon pihaan Oulun Ylikiimingissä. Hän koputtaa ulko-oveen ja käy peremmälle. Isäntäväki ottaa tutun miehen iloisesti vastaan, vetäisee lämmintä ylleen ja lähtee ulos katsomaan, mitä ostettavaa Pelkosen autosta tällä kertaa löytyy.
Kalle Pelkonen on perinteinen kulkukauppias ja siksi jo harvinaisuus: hänen kaltaisiaan on enää vain muutama koko Suomessa. Hän myy vaatteita villahousuista toppatakkeihin ja nahkahansikkaisiin, jotka hän itse leikkaa malliinsa kotitalonsa varastossa.
Auton peräkontti on täynnä myytävää lattiasta kattoon.
– On siellä ainakin satakunta erilaista tuotetta, pääasiassa työvaatetta ja sellaista, mitä maaseudulla pidetään jopa päivä päällä.
Pelkonen lähtee myyntireissuilleen kotoaan Oulun Jäälistä pari kertaa viikossa. Paloa tien päälle vielä riittää, vaikka moni ikätoveri on siirtynyt aikoja sitten viettämään eläkepäiviä.
Myyntimies käy enimmäkseen lähikylissä tuttujen asiakkaiden luona, mutta välillä hän suuntaa kauemmaksikin Pohjois-Pohjanmaalle ja Lappiin. Kilpailijoita on vähän (Taloussanomat).
Silloin tällöin miestä näkee myös markkinoilla. Helppoheikiksi hän ei kuitenkaan tunnustaudu.
– Kiertelen ovelta ovelle ja menen taloon suoraan. Minua odotetaan siellä. Olen kulkenut niin kauan, että he tietävät, mistä vaatteet saadaan. Ei kestä huijata ollenkaan, muuten loppuisi tämä homma, Pelkonen napauttaa.
Vaatteilla on normaali kahden viikon palautus- ja vaihto-oikeus, mutta hänen mukaansa harvoin mitään tulee takaisin.
Kaikkea muuta paitsi rintaliivejä
Ylikiimingissä asuva Hannele Ervasti on tyytyväinen, kun hän pääsee kotipihassaan vaateostoksille ja omaan ”pirttiin” sovittamaan.
– Sivituskopeissa on niin hikistä siellä kaupungissa, hän tuumaa.
Tällä kertaa haussa on uusi toppatakki, eikä aikaakaan, kun Kalle Pelkonen on jo löytänyt valikoimistaan sopivan. Mukaan lähtevät myös pusero ja parit alushousut.
– Taas osui nappiin. Me ollaan niin monasti tehty kauppoja. Olen sanonut Kallelle, että hänellä on kaikkea muuta paitsi naisten rintaliivejä, Hannele Ervasti naurahtaa.
Ervastin puoliso Esko Väänänen tarvitsee uuden flanellipaidan.
– Semmoisen työmiehen kelkkanan. Paksumpi sen pitää olla – paksuhan se on mieskin, hän vitsailee.
Pelkonen vetää peräkontin alahyllystä laatikon, josta mieluinen ruutupaita löytyy. Sitten siirrytään pihamaalta sisätiloihin.
Kiireet loppuvat, kun rupattelu alkaa
Tuvan pöydän ääressä Pelkonen laskee ostoksille hinnat ja pyytämättä hilaa hintoja hieman alaspäin. Tutunkauppaa.
Maksu hoituu tilinsiirtolomakkeella sillä periaatteella, että se maksetaan sitten, kun jaksetaan. Pelkonen sanoo, että aina ovat rahat tulleet, vaikka ei lyödäkään rahaa kouraan tai korttia koneeseen.
Kun myyntihommat on hoidettu, kulkukauppiaan kiireet loppuvat.
Kahvipöytä on pistetty koreaksi, ja sen äärellä käydään kaikessa rauhassa läpi niin maailman meno kuin kylän kuulumiset. Keskustelu viriää huumeista, nuuskan käytöstä sekä moottorikelkoilla huristelevista nuorista.
– Ihmisten tykönä on niin mukava käydä juttelemassa. Ihan kuin kyläilemään menisi. Vastaanotto on ollut hyvä, mitään ongelmia ei ole ollut. Koskaan eivät jää myöskään kaupat tekemättä, Pelkonen iloitsee.
Yllättävä takkierä on jo lähes myyty
Myyntityö on Kalle Pelkosella verissä, hän on kertonut työstään aiemmin Rantapohjassa. Esimmäinen sysäys tuli hänen lapsuudenkodistaan, sillä vanhemmat pitivät ruokakauppaa. Omat bisnekset hän aloitti jo pikkupoikana, kun hän kaupitteli joulukortteja, lyijykyniä ja bensasytyttimiä.
Vuosikymmeniä jatkuneelle kulkukauppiaan taipaleelle on mahtunut monenlaista muutosta. Pelkonen on esimerkiksi kokenut ajan, jolloin kulkukauppa oli Suomessa vielä luvanvaraista.
– Joka kuntaan piti erikseen hakea nimismieheltä lupa, joka oli kolme vuotta voimassa. Suomussalmella minulla oli jopa lupa tehdä kauppaa veneellä, Pelkonen muistelee EU-jäsenyyden myötä poistunutta lupakäytäntöä.
Maaseutukylissä väki vähenee, ja myös se näkyy kulkukauppiaan arjessa. Talot autioituvat, mutta niissä, joissa vielä asutaan, kulkukauppias on sitäkin mieluisampi kävijä. Ei pelkästään vaatteiden takia, vaan myös juttuseuran vuoksi.
Pelkonen harmittelee sitä, että tukkuliikkeitä ei enää ole. Nyt myytävät tuotteet on tilattava muun muassa Saksasta ja Ruotsista. Välillä vastaan tulee myös yllättäviä tilaisuuksia, joihin on tartuttava kauppamiehen otteella.
– Pelastin Venäjälle menossa olleen takkierän. Takkeja oli autokuormallinen, ja olen kohta myynyt ne kaikki.
Kun Pelkonen on saanut päivän myyntikierroksensa tehtyä, askaretta riittää senkin jälkeen. Auto pitää siivota ja valikoimaa täydentää seuraavaa reissua varten. Sitten hän alkaa leikata nahkahansikkaita, ”kinttaita”. Yhdessä illassa niitä tulee paljon.
– En niin ole laskenut, mutta 50 paria ainakin.
Mitä ajatuksia juttu herättää? Voit keskustella aiheesta 21. marraskuuta klo 23 saakka.