Hoitajien ammattijärjestö Tehy kertoo haastavansa Helsingin kaupungin työtuomioistuimeen palkkasotkun vuoksi. Aiemmin Tehy on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.
Tehy vaatii työtuomioistuimessa kiireellistä käsittelyä, sillä palkanmaksu on työnantajan tärkeimpiä velvollisuuksia.
— Haluamme saattaa työnantajan vastuuseen siitä, että se jatkuvasti rikkoo työehtosopimusta, sanoo Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen.
Työtuomioistuin voi määrätä työnantajan eli tässä tapauksessa Helsingin kaupungin hyvityssakkoihin.
Helsingin palkkasotkusta on uutisoitu viime keväästä asti. Syynä ongelmiin on huhtikuussa käyttöön otettu Sarastia-palkanmaksuohjelma.
Joiltain työntekijöiltä palkka on jäänyt kokonaan saamatta. Haittatyölisistä on voinut puuttua tuhansia euroja. Joillekin on taas maksettu jopa tuhansia euroja liikaa.
JHL lähtee myös käräjöimään
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ilmoitti iltapäivällä niin ikään lähtevänsä hakemaan oikeutta Helsingin kaupunkia vastaan jäsenistönsä palkkaongelmissa.
JHL:n mukaan Helsingin kaupunki rikkoo lakeja ja virka- ja työehtosopimusta koko ajan pahemmin.
Marraskuun alun tietojen mukaan kaupungilla on edelleen käsittelemättä lähes 10 000 yhteydenottoa palkanlaskennassa.
– Palkanmaksusotku sen kun jatkuu ja Helsinki levittelee käsiään. Meille ei jää tässä enää muuta mahdollisuutta kuin katsoa oikeusteitse tilanne loppuun saakka, puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine summaa JHL:n tiedotteessa.
Juttuun lisätty tieto 17.11.2022 klo 14.57 että myös JHL lähtee hakemaan palkkoja oikeusteitse.
Voit keskustella aiheesta perjantaihin 18. marraskuuta kello 23 asti.
Enemmän aiheesta: