Venäläissotilaiden huolestuneita omaisia matkusti marraskuun puolivälissä Ukrainan rajalla sijaitsevaan Valuikin kaupungin tukikohtaan.
Reserviläisten vaimot ja äidit olivat saaneet tietää, että aluepuolustukseen kutsuttuja miehiä oli päätynyt Ukrainan Luhanskin alueelle taisteluihin.
Omaiset vaativat sotilasjohdolta, että Luhanskin Svatoveen rintamalinjalle lähetetyt miehet tuotaisiin takaisin Venäjälle.
Osa omaisista uhkasi hakevansa miehet Svatovesta itse, jos armeija ei suostu heidän vaatimukseensa.
Ukrainan Starobilskissä, noin 60 kilometriä kaakkoon Svatoven rintamalta, omaiset löysivät nälkiintyneitä venäläissotilaita. Miehet olivat perääntyneet vastoin venäläiskomentajiensa käskyä ja heidät oli jätetty metsään ilman ruokaa.
Miehet olivat kertoneet sukulaisilleen, että heidät lähetettiin taistelemaan vailla kunnollista varustusta ja koulutusta.
Naisten mukaan Venäjän armeija myös kohteli rintamalle pakotettuja reserviläisiä erittäin julmasti. Komentajat muun muassa hakkasivat heitä.
– Heidän [venäläissotilaiden] omat komentajansa tappavat heitä, eivät ukrainalaiset. Meidän poikamme tuotiin sinne leikkikaluiksi ja kidutettavaksi, sanoi Starobilskiin saapunut nainen riippumattoman Dozd tv-kanavan haltuunsa saamalla videolla.
Videoviestejä huolestuneilta äideiltä
Viime aikoina viestipalvelu Telegramin lukuisilla kanavilla on julkaistu huolestuneiden äitien ja vaimojen videoviestejä. Viesteissään naiset ovat kertoneet yksityiskohtaisia tietoja venäläissotilaiden oloista ja viranomaisten mielivallasta värväyksen yhteydessä.
Monet kuvailevat viesteissään, että aseisiin kutsutut reserviläiset ovat Venäjän armeijalle pelkkää tykinruokaa.
Yle julkaisee tässä jutussa sitaatteja Telegramissa julkaistuista viesteistä. Yle ei ole voinut vahvistaa naisten kertomusten paikkansapitävyyttä.
Venäläisnaisten ahdingosta ovat myös uutisoineet esimerkiksi paikalliset venäläiset ja ukrainalaiset mediat, riippumattomana pidetyt venäläismediat sekä Britannian yleisradio BBC.
Monet kertovat vedonneensa armeijan aluepalvelutoimistoihin, oikeuteen, aluehallintoon tai jopa Venäjän presidentti Vladimir Putiniin, mutta vastaanotto on ollut vähättelevää.
Omaisten mukaan sotilasviranomaiset siirtävät vastuuta toisilleen ja kuvernöörit välttelevät valittavia äitejä ja vaimoja.
– Pääsin sotilasyksikön varajohtajan puheille. Hän sanoi minulle hyvin rumaa kieltä käyttäen, että armeija ei ole kenellekään mitään velkaa, kertoi videoviestissään 29-vuotiaan reserviläisen äiti Milyaša Vagapova.
Monet ovat syvästi pettyneitä viranomaisiin, koska edes laki ei takaa sitä, että heidän omaistensa oikeudet toteutuvat.
Vaimoille ja äideille on selvinnyt, että värväyksen jälkeen miehiä on painostettu allekirjoittamaan sopimuksia, jotka tekisivät heistä ammattisotilaita.
Kieltäytymisestä on voinut seurata rangaistuksia.
Joidenkin naisten mukaan pelkän varusmiespalveluksen käyneitä miehiä on kiinnitetty osaksi ammattisotilaiden joukkoja, vaikka heillä ei olisi minkäänlaista taistelukokemusta.
Siitä ei ole tarkkaa tietoa, kuinka monta reserviläistä on lähetetty Itä-Ukrainaan sotimaan vailla koulutusta ja kunnollista varustusta.
Myös miesten saaminen pois armeijasta on osoittautunut vaikeaksi viranomaisten yhteistyöhaluttomuuden vuoksi.
– Ainoa keino, jolla voin auttaa miestäni, on kertomalla asiat julkisesti. Minulla ei ole harmainta aavistusta, mistä saisin enää apua, kertoo Elena Loginova.
Loginovan mukaan hänen miehensä vakavat terveysongelmat sivuutettiin ja hänet todettiin soveltuvaksi armeijaan viisitoista minuuttia kestäneen terveystarkastuksen päätteeksi.
Soveltuvuuspäätökseen on lähes mahdotonta saada oikaisua. Omaisten mukaan sotilaita on myös estetty kertomasta terveydentilastaan.
Virallinen Venäjä: Varusmiehet koulutetaan ja varustetaan
Venäjän armeijan mukaan liikekannallepanon yhteydessä värvättyjä miehiä ei ole lähetetty Ukrainaan rintamalle.
Venäjän puolustusministeriö kertoi marraskuussa, että reserviläisten kouluttaminen taistelujoukkoihin kestää 4–5 kuukautta. Sinä aikana heidät varustetaan talvivaatteilla ja varusteilla.
Useat äidit ja naiset sanovat kuulleensa miehiltä toisenlaista tarinaa.
Muonitus on ollut puutteellista ja kaikille ei ole annettu esimerkiksi talvivarusteita.
Muun muassa sotilaiden sukulaiset Uralin itäpuolella sijaitsevasta Serovin kaupungista kertovat Venäjän oikeusasiamiehelle nauhoittamallaan videolla, että rintamalla oleville miehille on annettu ruuaksi raakaa perunaa ja juomaksi puolitoista litraa vettä kahta päivää kohden.
Naisten tarinoita tukee myös verkossa leviävä materiaali venäläissotilaiden oloista.
Esimerkiksi Telegram-kanava Astra julkaisi videon, josta käy ilmi, että varuskunnissa reserviläiset yöpyvät teltoissa, koska kasarmeilla heille ei ole tilaa. Astra kutsuu itseään riippumattomista venäläisistä toimittajista koostuvaksi ryhmäksi.
Myös Britannian sotilastiedustelu on todennut, että venäläisreserviläisten komennuksille on ominaista epäselvyys palveluskelpoisuudesta, riittämätön koulutus ja varustus sekä sijoittaminen erittäin uuvuttaviin taistelutehtäviin.
Venäläisnaiset järjestäytyvät
Kauhutarinat venäläisten sotilaiden epäinhimillisistä oloista ovat levinneet eri puolille maata nopeasti osittain Telegramin ansiosta.
Nyt Telegramista on myös tullut tärkeä kanava naisten järjestäytymisessä.
Marraskuun puolivälissä 20 pettynyttä äitiä matkusti Pietarin alueen sotilaskomissariaatin rakennuksen edustalle päästäkseen viranomaisten puheille. Äidit päivystivät vuoroin komissariaatin edessä protestijulisteiden kanssa Pietarin keskustassa.
Naiset vaativat, ettei heidän poikiaan ja miehiään lähetettäisi Ukrainaan. Tempauksesta kertoivat esimerkiksi paikallinen media Fontanka ja Radio Free Europe.
– Minulle sanottiin, että minun ei tarvitsisi olla huolissani, ja että poikani lähetettäisiin vain koulutukseen. Illalla minulle kerrottiin, että hänet on lähetetty Ukrainaan. Komentaja rauhoitteli ja sanoi, ettei heitä lähetettäisi ”sinne missä ammuttaisiin”, kuvaili Radio Free Europelle 20-vuotiaan sotilaan äiti Olga Tsukanova tempauksen aikana.
16. marraskuuta naiset ilmoittivat järjestäytyneensä Äitien ja vaimojen neuvostoksi.
Yle tavoitteli ryhmän johtajaa Olga Tsukanovaa haastatteluun, mutta ei saanut vastausta.
Tsukanovan johtamalla Äitien ja vaimojen neuvoston Telegram-kanavalla on 10 000 seuraajaa.
Järjestö ei vastusta sotaa, ainakaan avoimesti. Se vaatii sotilaiden olojen parantamista ja rauhanneuvotteluita Ukrainan ja Venäjän välille sekä ydinaseiden käytön kieltämistä.
Järjestön mukaan sillä on edustajia kaikkialla Venäjällä ja se ilmoittaa tukevansa Neuvostoliiton uudelleen perustamista.
Tutkija: Hyvä hallitsija, huono lakeija
Eri puolilla Venäjää huolestuneet vaimot ja äidit ovat järjestäytyneet ryhmiksi, jotka ovat julkaisseet presidentti Putinille osoitettuja videoviestejä Telegramissa.
Useissa viesteissä vedotaan Putiniin, jotta tämä selvittäisi Venäjän armeijan kaaoksen.
Tutkija Kristiina Silvan Ulkopoliittisesta instituutista sanoo Ylelle, että vetoaminen presidenttiin on perusteltua, koska venäläiset voivat nähdä armeijan ongelmat huonon paikallishallinnon ja korruption aiheuttamina ongelmina sekä huonona tuurina.
– Mobilisaatioon liittyvät epäkohdat, kuten puutteet koulutuksessa ja varustuksessa, eivät välttämättä näyttäydy järjestelmätason ongelmana huolimatta siitä, että samankaltaisia ongelmia on ilmennyt eri puolilla maata, Silvan sanoo.
Äidit ja vaimot voivat kuitenkin järjestäytyä vaikuttaakseen tilanteeseen: he eivät halua nähdä omaistensa palaavan kotiin ruumissäkeissä.
Vaikka yksittäiset naiset eivät julista vastustavansa sotaa, Silvan näkee videoviesteissä eräänlaista kansalaisaktivismia.
– Mielenosoittamisesta voi joutua vaikeuksiin, joten on perusteltua, että ihmiset pidättäytyvät nykyhallinnon vastaisista vaatimuksista, Silvan sanoo.
Tutkijan mukaan myös valtiovallan on helpompi tehdä myönnytyksiä vaatimuksiin, jotka eivät avoimesti kritisoi nykyhetken autoritääristä järjestelmää.
Silvan arvioi, että Putin ei puutu äitien ja vaimojen toimintaan niin pitkään, kun kritiikki ei kohdistu itse Putiniin tai naisten aktivismi ei haasta vallitsevaa autoritääristä järjestelmää.
Toisaalta naisten viesteissä on käynyt ilmi, että Venäjän viranomaiset ovat järjestelmällisesti vähätelleet naisten kokemuksia ja kutsuneet naisten esittämiä väitteitä venäläissotilaiden oloista jopa valheellisiksi.
Tämä voi Silvanin mukaan luoda pohjaa yhteiskunnalliselle liikehdinnälle ja yhdistää ihmisiä.
Äitien ja vaimojen periksiantamattomuus johti siihen, että Putin päätti tavata Ukrainassa taistelevien venäläisten sotilaiden äitejä viime perjantaina.
Brittiläisen The Guardianin mukaan Putin järjestämä tilaisuus on näytösluonteinen ja tilaisuuteen oli valittu Kreml-mielisiä osallistujia.
Keskustelemassa olivat muiden muassa hallituksen entinen jäsen, Tšetšenian korkean sotilas- ja poliisiviranomaisen äiti ja naisia, jotka toimivat Venäjän valtion rahoittamissa sotaa kannattavissa kansalaisjärjestöissä.
Pyöreän pöydän ääressä äitien kanssa keskustellut Putin esitti surunvalitteluita äideille ja varoitteli valeuutisista, joita levitetään verkossa.
Äitien ja vaimojen neuvostoa johtava Tsukanova kritisoi Telegramissa tapaamisen järjestelyitä.
Tsukanovan mukaan Äiten ja vaimojen neuvoston jäsenet päivystivät Moskovassa päiviä päästäkseen keskustelemaan valtiojohdon kanssa, mutta heidän pyrkimyksensä hylättiin kerta toisensa jälkeen.
Putin ei kutsunut ketään Äitien ja vaimojen komiteasta keskustelemaan pyöreän pöydän ääreen.
Voit keskustella aiheesta la 3.12. klo 23 asti.