Syyskuisena maanantai-iltana Miro Tuomala istuu kotona Tampereella lepotuolissaan, kun hän tuntee jalkansa puutuvan. Suomalaisena jääräpäänä hän uskoo olon kohenevan, mutta fysioterapiaa opiskeleva avopuoliso painostaa miestään ottamaan yhteyttä päivystykseen.
Kaksimetrinen Tuomala on tottunut selkä- ja jalkaongelmiin, sillä useat välilevyn pullistumat ovat hidastaneet ja hankaloittaneet salibandyuraa jo kahdeksan vuoden ajan. Vastikään on todettu jälleen pullistuma, jota on pyritty hoitamaan aiempien vammojen tapaan levolla kuntoon. Olo aiheuttaa silti epävarmuutta ja levottomuutta.
Päivystyksestä todetaan, että kun selkävaivojen kanssa on historiaa, kannattaa vielä tarkkailla vointia. Hän menee nukkumaan, mutta aamulla tunto on kadonnut alaselästä sekä reisistä kokonaan.
Terveyskeskuksesta hänet ohjataan sairaalaan. Tuntien odottamisen sekä kolmen lääkärin arvion jälkeen 26-vuotias Tuomala pääsee viimein magneettikuviin.
Tuomala ei ehdi odottaa tuloksia montaa minuuttia, kun hän kuulee lääkärin kyselevän päivystyksen tiskillä hänen peräänsä. Leikkaavan ortopedin mukaan selässä on vakava vamma, joka täytyy leikata välittömästi.
Leikkaushenkilökunta hälytetään paikalle yön hätäoperaatiota varten, ja Tuomalaa lähdetään kiidättämään saliin.
Puhelin viedään pois niin nopeasti, ettei hän ehdi ilmoittaa käänteestä kenellekään. Huolestunut avopuoliso joutuu soittelemaan sairaalaan pitkin yötä saadakseen edes jotain tietoja epäselvästä ja huolestuttavasta tilanteesta.
Leikkaussalin ovet menevät kiinni.
Kasvu pitkäksi pojaksi
Tuomala kasvoi Jyväskylässä urheilullisessa perheessä, jossa on hiihdetty, suunnistettu ja harrastettu monipuolisesti myös palloilua. Innokas urheilijanalku hakeutui Mika Kohosen salibandykouluun 8-vuotiaana, ja vaikka hän kävi tolppien välissä torjumassa myös kiekkoja sekä jalkapalloja, salibandy vei voiton.
Kokoa tuli roppakaupalla lisää, kun yläkouluikäisenä hän venähti yhden kesäloman aikana peräti 30 senttiä 190 sentin mittaan. Vielä keväällä pidempiä olleet luokkakaverit olivat yhtäkkiä jääneet reippaasti Tuomalaa lyhyemmäksi, ja koulukavereilla riitti hämmästeltävää. Viisilapsisessa sisaruskatraassa hän on selvästi pisin.
– En muista, että siinä olisi ollut mitään kasvukipuja, mutta voi olla, että aika on kullannut muistot. Paino ei pysynyt mukana pituuskasvussa, ja painoin varmaan 60–70 kiloa. Kestävyysurheilu oli vielä silloin isossa osassa elämää, Tuomala muistelee.
Tuomalalle Raholan näätäluola on ollut kotihalli vuodesta 2019 lähtien. Ilman huipputorjujaansa KrP:lla on ollut maalivahtiongelmia tällä kaudella.
Ongelma selkävammojen kanssa on aina ollut se, että pullistuma painaa hermoa ja säteilykipu kohdistuu selän sijaan jalkoihin.
Tuomala kokee, että hänellä olisi vielä paljon annettavaa kaukalon puolella. Treenien ja pelien katsominen sivusta kirpaisee, mutta joukkueen muista loukkaantuneista pelaajista on saanut tärkeää vertaistukea.
Tuomala haaveilee vielä pääsevänsä auttamaan joukkuetta tämän kauden aikana, mutta vuodet ovat opettaneet kärsivällisyyttä.
Joukkueissaan pidetty ja rakastettu varakapteeni haluaa olla treeneissä ja peleissä läsnä, vaikka tsemppaaminen joskus turhalta tuntuukin.
Tuomalan ensimmäiset selkäoireet iskivät Happeen mestaruuskaudella 2013–2014, kun hän pääsi 17-vuotiaana lukiolaisena hirvipaitojen edustusrinkiin mukaan.
Nopean kasvun yhteyttä selkävaivoihin ei ole voitu todentaa, mutta oma vaikutuksensa poikkeuksellisen reippaalla pyrähdyksellä on saattanut olla.
– Suurempaa yksittäistä syytä ensimmäiselle pullistumalle ei ole löytynyt, eikä kukaan ole osannut selittää, miksi minulle niitä on tullut niin monta vuosien varrella. Ehkä tukielimistö ei ole pysynyt mukana nopeassa kasvussa.
– Kun salibandy on vääntävä laji, jossa joutuu kumiukkona heilumaan maalilla, pitkälle rangalle se ei ole välttämättä ollut se paras homma.
”Pitkäksi pojaksi” Happeen edustusjoukkueessa ristityn Tuomalan vaivoissa itse selkä ei juuri ole ollut kipeä, vaan kipu on säteillyt jalkoihin, kun pullistuma on päässyt painamaan hermoa.
– Ei sitä silloin aluksi ajatellut, että se on käytännössä koko uraa hidastava ja haittaava asia, mutta onhan se vaikuttanut harjoitteluun ja siihen, miten on päässyt pelaamaan.
Sivusta seuraamisen tuska
Vuonna 2015 alle 19-vuotiaat pojat huippuotteillaan MM-kultaan torjuneen Tuomalan urasta on tullut aaltoliikettä. Happeen paidassa neljä ja Nokian KrP:ssa kaksi mitalia pokannut veräjänvartija on joutunut olemaan ajoittain sivussa vammojen takia, mutta aina kunnossa ollessaan mies on osoittanut kuuluvansa maan eliittiin.
Viime kausi alkoi jälleen telakalla, kun vammojen takia vuosia lykkääntyneen varusmiespalveluksen ensipäivinä keväällä 2021 selkä antoi periksi.
Unelma joulukuun MM-kotikisoista piti haudata, mutta kun peittävä ja eleettömän varma torjuja palasi kaukaloon, oli hän viime keväänä huippuotteillaan johdattamassa näätälaumaa SM-finaaleihin Classicia vastaan.
Vire noteerattiin, ja vielä toukokuun lopulla hän oli miesten maajoukkueen mukana varmistamassa MM-karsinnoissa kisapaikkaa. Loistavan loppukauden jälkeen kaikki näytti hyvältä, mutta selkä ärtyi ja lajiharjoittelun jättäminen kesäksi ei auttanut. Välilevystä löytyi jälleen pullistuma.
Tuomala on ollut kaikissa joukkueissaan erittäin rakastettu ja positiivinen persoona, ja KrP:n pelaajat ovat äänestäneet hänet kapteenistoon jo useampana vuonna. Kun kroppa on rikki eikä kaukalossa pysty auttamaan joukkuetta, mieli on ollut maassa.
– Onhan sitä miettinyt monesti, että elämä on aika epäreilua. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun hallilla on ollut katsomassa treenejä ja kotiin tullessa päällimmäinen tunne on ollut ankara v*tutus.
Tuomala haluaa olla läsnä joukkueen arjessa, vaikka sivusta seuraaminen on tuskaa ja tsemppaaminen tuntuu turhalta.
– On se ollut pirun raskasta ja on totta kai edelleen, mutta on vain yritettävä etsiä ne positiivisuuden rippeet ja mentävä sillä eteenpäin. Joukkue on aina ollut tärkeä, ja sieltä saa kuitenkin paljon iloa, kun on ollut vaikeampaa.
Nokian KrP:n päävalmentajalla Janne Kainulaisella on historiaa Tuomalan kanssa jo Jyväskylän vuosilta, kun molemmat vaikuttivat Happeessa. Kainulainen näkee, että Tuomala on suhtautunut vaikeuksista huolimatta tilanteeseensa realistisesti ja rauhallisesti.
– Joka aamu sekä ilta hän on ollut laittamassa itseään kuntoon ja tsemppaamassa joukkuetta. Hänellä on valitettavia kokemuksia vastoinkäymisistä ja loukkaantumisista, mutta ainakin sen ajan, mitä nyt olen KrP:ssa ollut, rauhallisesti hän on tilanteen ottanut.
– Tietysti tämä viimeinen pommi oli vähän vielä eri juttu, ja jokaisessa tuollainen kriisi tuntuu enemmän.
Vuonna 2015 Tuomala loisti nuorten maajoukkueessa, kun Suomi voitti kultaa ja hänet valittiin kisojen tähdistöön.
Liigan kärkivahtien joukkoon hän nousi Happeessa. Vuonna 2018 Tuomala oli torjumassa jyväskyläläisille SM-hopeaa.
Kaksimetrinen torjuja on vaikuttava näky tolppien välissä. Hän kasvoi Jyväskylässä seuraten muun muassa kaksinkertaista maailmanmestarivahtia Eero Kososta.
Nokian KrP:n paidassa Tuomala oli suuressa roolissa viime keväänä, kun näätälauma eteni SM-finaaleihin Classicia vastaan.
Miesten maajoukkueessa Tuomala on päässyt ottamaan ensiaskeleitaan, ja viime keväänä hän pelasi kaksi ottelua Suomen maalilla MM-karsinnoissa.
Perusasioita opetellen
Tuomala avaa silmänsä leikkauksen jälkeen sairaalan heräämössä. Lääkäri käy kertomassa Tuomalalle tilanteesta, ja avopuolisokin on saanut tiedon, missä mennään.
Magneettikuvaus on paljastanut välilevyn pamahtaneen rikki niin pahasti, että selkäydinkanava on tukkeutunut kokonaan. Vakavassa tilanteessa vaarana on ollut halvaantuminen, mutta hätäoperaatio on onnistunut.
Samassa yhteydessä myös toinen potentiaalinen ongelmakohta selässä on operoitu kuntoon.
Vaikka Tuomala makaa letkuissa sairaalassa, tervehtimässä käyvät perheenjäsenet ja ystävät tekevät tärkeän havainnon: vaikka tuntoa ei alavartalossa edelleenkään ole, potilas hymyilee jälleen, sillä kivut ovat kadonneet.
Kuntoutuminen lähtee liikkeelle kevyillä kävelylenkeillä, ja nyt Tuomala saa jo rasittaa selkäänsä ja jalkojaan kuntosalilla. Olosuhteet huomioiden tilanne on hyvä, mutta epävarmuutta kuitenkin riittää vielä, sillä kuntoutuminen on hidasta ja tunto ei ole palautunut kuin osin.
– Perusasioita, kuten virtsaaminen ja ulostaminen on pitänyt opetella käytännössä kokonaan uudelleen. Käyn terapiassa sairaalalla asian kanssa, ja vaikutuksia päivittäiseen elämään on ollut. Alkuun tästä asiasta puhuminen esimerkiksi kavereille hävetti, ja kiusallisia tilanteita tuli ajoittain, Tuomala myöntää.
– Hermoratojen ja tunnon palautumista odotellaan, mutta se voi viedä kuukausia tai jopa vuosia. Asiantuntijat, joiden kanssa olen jutellut, uskovat, että nuorella ja urheilullisella ihmisellä tunto kyllä palautuu, mutta pistää se miettimään ja epäröimään.
Pelottavaa skenaariota halvaantumisesta on ehtinyt kuluneiden kuukausien aikana pohtimaan.
– Onhan se pysäyttänyt ja urheilijana sitä on pohtinut niin, että mitä olisi voinut tehdä toisin. Olisiko pitänyt hakeutua aiemmin hoitoon?
– Mitä enemmän on jutellut ihmisten kanssa, sitä enemmän se on kääntynyt siihen, että on kiitollinen, kun saa kävellä vielä omilla jaloilla. Ollaan siihen tyytyväisiä tällä hetkellä.
Uran jatkoa mietitään keväällä
Valmentaminen kiinnostaa Tuomalaa tulevaisuudessa. Tuomala onkin ehtinyt syksyn aikana mentoroida häntä paikannutta nuorta juniorimaalivahtia Miki Saarista. Oman peliuran jatkuminen on hämärän peitossa, ja sopimus nokialaisten kanssa kattaa kuluvan kauden.
Uran jatkamisessa on myös omat riskinsä, sillä selkävammat voivat uusiutua jatkossakin.
– Haaveet ja unelmat ovat muuttuneet viimeisimmän operaation jälkeen. Sählyssä suurin haave olisi vielä päästä kentälle ja auttaa joukkuetta tälläkin kaudella, mutten ole uskaltanut ajatella tulevaisuutta sen pidemmälle. Uran jatkoa katsotaan kauden jälkeen.
– Kun on asiantuntijoiden kanssa jutellut, niin leikkauksesta toipumisen kannalta tällä kaudella pelaaminen voisi olla vielä mahdollista. Toivotaan ja uskotaan, että muutkin asiat hoituvat, Tuomala viittaa tunnon palautumiseen.
Vaikeat vuodet, epävarmuus ja ikävät takaiskut ovat kasvattaneet luonnetta.
– En tiedä, onko kentän laidalla oleminen opettanut mitään järkevää, mutta ainakin olen oppinut kärsivällisyyttä. Turhauttaa ja harmittaa, ettei pääse pelaamaan, mutta asioita pitää elämässä ehkä välillä odottaa.
Jutussa on käytetty myös Salibandyliiton ja IFF:n kuvia.