Presidentin puoliso Jenni Haukio pukeutuu jo toista kertaa Linnan juhliin aiemmin käyttämäänsä asuun.
Tämänvuotinen puku on valmistettu kotimaassa silkistä ja pitsistä. Jenni Haukio käytti aiemmin pukua vuonna 2019 Japanin keisarin kruunajaisissa Tokiossa.
Tämän jälkeen puvun hihoja on muutettu.
Linnan juhlat järjestetään nyt kahden vuoden tauon jälkeen.
Edellisissä juhlissa vuonna 2019 Haukio käytti uudestaan pukuaan vuodelta 2015. Fuksian väriseen pukuun oli lisätty pitsiä niin, että molemmat olkapäät peittyivät.
Kaunis puku sai jo ensimmäisellä kerralla ylistystä. Sen oli suunnitellut Haukion luottosuunnittelija Sari Nordström. Kunniamerkkien takia presidentin puolison on vaikea olla olkaimettomassa mekossa. Tässä mekossa ongelma oli kierretty yhdellä olkaimella.
Jenni Haukio suosii yksinkertaisia, tyylikkäitä pukuja.
Yksinkertainen eleganssi
Ensimmäisen kerran Haukio nähtiin Linnan juhlissa jo vuonna 2009, kun hän oli avioitunut silloin eduskunnan puhemiehenä olleen Sauli Niinistön kanssa.
Silloin Haukiolla oli tummanruskea olkaimeton iltapuku. Seuraavana vuonna hän edusti mustakuvioisessa yksiolkaimisessa puvussa.
Vuonna 2011 Haukio kertoi valinneensa vaatekaappinsa kätköistä liilan satiinipuvun, jossa oli kultakirjailuja.
Maakuntakukkia
Sauli Niinistön presidenttikauden aikana Jenni Haukio on pukeutunut rohkeammin. Puvuissa on ollut usein jokin teema tai viesti.
Vuonna 2012 Paola Suhonen suunnitteli Haukiolle sinivalkoisen puvun, jonka kangasta koristivat Suomen maakuntakukat. Yläosa oli herkkää pitsiä. Haukio on tunnettu luonnon ystävä, mitä puku toi esille.
Seuraavana vuonna itsenäisyyspäivän juhlat järjestettiin poikkeuksellisesti Tampere-talossa Linnan remontin takia. Haukion yllä nähtiin polvimittainen kiiltävä kotelomekko. Puvun kehuttiin sopivan erinomaisesti hänelle.
Vuonna 2014 Haukio nähtiin vaaleansinisessä puvussa, jonka oli suunnitellut Sari Nordström. Kangas oli ranskalaista vintagea 1960-luvulta.
Vahvat värit
Vuonna 2016 Haukion yllä nähtiin Sari Nordströmin suunnittelema violetti iltapuku.
Suomen juhliessa satavuotista itsenäisyyttään vuonna 2017 Haukio oli raskaana. Aaro-poika syntyi vain kaksi kuukautta juhlista. Vuoden nuori suunnittelija Heidi Karjalainen suunnitteli Haukiolle vihreän silkkiasun. Kyseessä oli Karjalaisen ensimmäinen tilaustyö.
Vuonna 2018 Haukion päällä nähtiin tähän asti kantaa ottavin puku. Haukio pukeutui ekologisesta Ioncell-kuidusta valmistettuun pukuun.
Kangas oli tehty suomalaisesta koivusta saatavasta liukosellusta, joka on peräisin Stora Enson Joensuun tehtaalta. Valmistusprosessissa ei käytetä mitään haitallisia kemikaaleja. Ioncell on selluloosapohjainen kuitu, joten se on biohajoava, eikä siitä irtoa mikromuoveja.
Voit keskustella aiheesta 7.12. kello 23. asti.