Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Nato-jäsenyyttä lähdettiin hakemaan Venäjän laajamittaisen hyökkäyksen alettua vajaa vuosi sitten eduskunnan äänestystuloksella 188-8. Keskiviikkona eduskunta hyväksyi Suomen Nato-jäsenyyden numeroin 184-7, tyhjiä yksi ja poissa seitsemän.
Vaikka Turkki ja Unkari eivät ole ratifioineet Suomen ja Ruotsin hakemuksia, eduskunta halusi viimeistellä oman osuutensa ennen huhtikuun alun vaaleja.
Matti Vanhanen on osallistunut eduskunnan puhemiehenä aitiopaikalta Suomen Nato-prosessin edistämiseen. Samalla hän on saanut seurata suomalaisen politiikanteon ja valtasuhteiden toimivuutta.
Vanhanen on moninkertainen keskustalainen ministeri ja pääministeri. Keskustan kannatus on Ylen uusimman, torstaina julkaistun kyselyn mukaan alavireinen ja alle 10 prosenttia. Puolue on kaukana kokoomuksen, SDP:n ja Perussuomalaisten kärkikolmikosta.
Ykkösaamun suorassa haastattelussa TV1:ssä ja Yle Radio 1:ssä on lauantaina kello 10.05 eduskunnan puhemies Matti Vanhanen. Haastattelijana on Seija Vaaherkumpu
Matti Vanhaselle voit lähettää kysymyksiä sähköpostitse osoitteella tv1.ykkosaamu@yle.fi tai oheisella lomakkeella.