Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Jos lähestyt mikseripöydän takana työskentelevää karaokeisäntä Pete Sinervoa, hän todennäköisesti arvaa, minkälaista musiikkia aiot laulaa. Toisinaan jopa biisin tarkkuudella.
– Joskus sitä vaan tietää, että kaveri, joka lähestyy on Samuli Edelmannin Peggy tai jos joukko 25-vuotiaita miehiä tulee, niin Aikuinen nainenhan se sieltä lähtee, Sinervo juttelee.
Tampereen Hämeenkadulla sijaitsevan Ihku-baarin karaokepuoli avataan kello 21, mutta Sinervo on saapunut tapansa mukaan paikalle hyvissä ajoin, hyväntuulisena ja hyväntuoksuisena ”että ihmisten olisi mukava jutella mulle”.
Tähän aikaan illasta tila on vielä valaistu ärhäköillä loisteputkilla, mutta näkeepähän järjestellä tykötarpeet kuntoon: avata lukuisat seinille ripustetut televisionäytöt ”miten näitä tuntuu tulevan koko ajan lisää?”, testailla mikrofonit ”tse-tse-tse-yks-kaks-yks-kaks” ja katsoa, että sumutepullossa riittää puhdistusainetta ”koronarajoitukset lähtivät, suojaus ei”.
Desinfiointiaineet ovat itse asiassa ainoa konkreettinen asia, joka pandemiasta muistuttaa. Matkailu- ja ravintolapalveluiden työnantajajärjestö Mara ry:n toimitusjohtaja Timo Lappi kertoo, että pikkujouluja on vietetty koronaa edeltävän vuoden 2019 malliin.
– Siihen nähden, että miten ihmisten elinkustannukset ovat kasvaneet, vuosi näyttää vielä paremmalta kuin normaalisti. Patoutunutta kysyntää on paljon koronan jäljiltä ja vaikka talous on tiukkaa, pikkujouluista ei haluta tässä vaiheessa tinkiä, Lappi summaa.
Liikkeellä ovat niin yritykset, julkishallinto kuin ystäväporukatkin. Monen illanviettoon kuuluu olennaisena osana karaoke.
Kun kaikki alkaa olla valmista, Sinervo hakee baaritiskiltä itselleen mustan kahvin.
Valot pois! Diskopallot päälle! Tervetuloa karaokeen!
Vuosituhannen alussa Sinervo työskenteli vartiointiliikkeessä. Kuten arvata saattaa, asiakaskohtaamiset kaduilla ja kauppakeskuksissa eivät olleet kovin positiivisia. Hän haikaili uusiin hommiin, ja kohtalo puuttuikin peliin eräänä kesäiltana. Sinervo tapasi tuolloin baarissa nätin karaokejuontajatytön. Ei tullut romanssia, mutta töitä.
Debyytti karaokeisäntänä tapahtui Pälkäneen silloisessa Mallaspubissa, jonka tunnelmaa Sinervo kuvailee sanoilla aito ja elämänmakuinen. Nyt kahden vuosikymmenen jälkeen kun jutut kerrotaan kokemuksen syvällä rintaäänellä, Sinervo on edelleen sitä mieltä, että lähiökapakoiden karaoketouhussa on ”isompi henki” kuin sliipatummissa keskustabaareissa.
– Kyllä sitä jo silloin ensimmäisenä iltana ajatteli, että onpa kivaa hommaa. Halusin tulla heti huomenna uudestaan.
Eikä pelkästään kivaa, vaan merkityksellistä. Karaokeisäntänä hän koki tekevänsä jotain todella tärkeää ja isoa. Sinervo pohtii, että ehkä joidenkin juttu on se, että haluaa tuottaa iloa ja viihdyttää. Sieltä jostain Rentun ruusun ja Autiotalon välimaastosta Sinervo löysi elementtinsä ja viihtyy siinä edelleen.
Joskus jopa seitsemän iltaa viikossa. Sinervo kuuluu siihen harvalukuiseen joukkoon, jolle karaoke on sivutienestin sijaan leipätyö. Sinervo sanoo, että karaoken vetäminen nähdään usein nuorten ihmisten elämässä välipysäkkinä, josta saadulla palkalla hankitaan kurkkua leivän päälle.
– Moni yllättyy kuullessaan, etten tee tätä vaan viikonloppuisin. Että tämä on ihan maanantaista–sunnuntaihin hommaa. Varsinkin pikkujoulukautena.
Työvuorot kestävät usein vähintään pikkutunneille ja Ihkun kaltaisissa yökerhoissa aamuviiteen asti, joten laulu tuo leivän päälle kurkun lisäksi myös leikkeleen.
Vaikka karaokeisännän työ näyttää helpolta, on se fyysisesti rankkaa ja vaatii tekijältään hyvien sosiaalisten taitojen lisäksi psykologista pelisilmää. Pitää aistia tunnelmia ja olla valmis ottamaan kaikenlaisia tarinoita vastaan.
Sinervo vertaakin karaokeisännän sarkaa parturikampaajan ammattiin. Nimittäin kun ihminen haluaa tarttua mikkiin, on hänen sydän auki ja mielen päällä jotain.
– Ihmiset tulevat juttelemaan siitä, että heillä on ollut ikävä päivä. Teen siitä sitten paremman.
Suomeen 80-luvun lopulla jäädäkseen saapunut karaoke on siitä erityinen laji, että se yhdistää koko kansan - sen ilot ja surut. Sinervo sanoo, että karaokessa ei tarvitse olla olevinaan. Kun laulaja jättää biisitoiveen, samalla jäävät suorittaminen ja paineet. Nuotissa pysymistä tärkeämpää on tunnelma. Karaokekansa on kannustavaa.
Illan kaava menee Sinervon kokemuksen mukaan usein kutakuinkin näin:
– Aloitetaan Suomi-iskelmällä, joka muuttuu hiljalleen popahtavammaksi. Jossain vaiheessa sitten kun on parhaat bileet menossa, vedetään ranteet auki, sillä joku haluaa välttämättä laulaa Lapin kesän.
Sinervo kiirehtii lisäämään, että se ei ole missään tapauksessa väärin ”Veskuhan oli hieno taiteilija, ei kahta sanaa”. Jokaiselle laulajalle annetaan vuorollansa tämän tarvitsema huomio ja siitä jatketaan sitten eteenpäin. Syvien vesien jälkeen ilta lähtee usein kuitenkin uuteen nousuun.
Elämässä ja karaokessa on paljon yhtäläisyyksiä.
Tyyli on vapaa, mutta sääntöjä kunnioitetaan
Vaikka karaoken konsepti on helppo, se pitää sisällään muutamia sääntöjä. Sinervo muistuttaa, että joka paikassa on vähän eri systeemit, mutta kaiken perustana on karaokejono.
– Se tarkoittaa sitä, että kun asiakas tuo laulun, se laitetaan jonon perälle. Oli hän sitten uusi tai vanha. Vain yksi laulu voi olla laulajalta sisällä samaan aikaan. Tämä koskee myös duettoja ja isompia ryhmiä.
Karaoke on tasa-arvoista. Kultakurkut eivät tässä lajissa kiilaile. Joskus Sinervo laittaa jonon perälle oman kappaletoiveensa, jos häntä laulattaa tai jos joku asiakas on sitä pyytänyt.
– Samalla tavalla menen esiintymään kuten muutkin. Jätän juontomikin tähän ja vetäisen biisin. Sitten tulen jatkamaan hommia, enkä vaadi itselleni aplodeja. Mutta asiakkaille vaadin.
Toinen karaoken säännöistä on se, että mukana saa aina laulaa, mutta lavalle ei sovi tunkea ilman vuorossa olevan esiintyjän lupaa. Sinervo anna toista mikrofonia, ellei artisti sitä nimenomaan pyydä.
– Karaoke perustuu siihen my famous five minutesiin. Eli se on lavalla olevan hetki. Hän on siinä hetkessä tähti, joka hakee sitä omaa elämystään laulamisella.
Ja elämyksiähän karaokessa piisaa joka ilta, mutta yllättyykö kokenut isäntä enää mistään?
Sinervo miettii tovin ja vastaa, että harvoin enää yllättyy siitä, mitä lavalla tapahtuu.
Mutta vaikka hänen vaistonsa asiakkaiden biisivalintojen suhteen on kahdessa vuosikymmenessä jalostunut huippuunsa, sisältyy siihen edelleen työn väkevin yllätysmomentti. Näin kävi esimerkiksi taannoin, kun seitsemissäkymmenissä ollut nainen käveli Sinervon putiikkiin ja ilmoitti haluavansa laulaa Rihannaa.
– Kyllä mulla siinä leuka tipahti. Hän veti Diamondsin aivan loistavasti. Alkubiisistä hinkattiin vielä äänentasoja hänelle sopivaksi. Ai että se oli hieno!
Minkä tuloksen sitä sait karaokekoneesta? Entä mikä on bravuurisi, kun tartut mikkiin? Voit keskustella jutusta 16.12. kello 23:een saakka.