Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Lapin keskussairaalan rakennustyöt ovat venyneet ja hintalappu paisunut jo kymmenillä miljoonilla

Sairaalan laajennustyö on kestänyt nyt 2,5 vuotta. Uusia leikkaussaleja, päivystystä tai sairaala-apteekkia ei ole otettu käyttöön. Yle kysyi, mikä hanketta on viivyttänyt.

Lapin keskussairaalan laajennuksessa tehdään nyt suurelta osin sisätöitä.
  • Marjukka Talvitie

Lapin keskussairaalan laajennusta on nyt rakennettu 2,5 vuotta. Ensimmäisiä osia laajennuksesta piti alkuperäisen aikataulun mukaan ottaa käyttöön tämän vuoden keväällä, mutta työt ovat yhä täysin kesken. Alunperin koko laajennuksen piti olla valmis vuodenvaihteessa 2022–2023.

Laajennuksen koko on noin 40 000 kerrosneliötä. Uuteen osaan tulee muun muassa leikkaussalit, sekä uudet tilat päivystykselle ja tehohoidolle. Uudet tilat saa myös sairaala-apteekki, jonka uusimistarpeesta koko hanke alkoi.

Ennen laajennusta rakennettu LKS:n pysäköintitalo valmistui kesällä 2020. Se on tällä hetkellä käytössä ainoastaan sairaalan henkilökunnalla. Kun laajennus valmistuu, pääsee parkkitalosta käytävää pitkin pääsairaalan tiloihin. Pysäköintitalo aiotaan avata asiakkaille alkuvuonna 2023.

Kysymyksiin vastaa Lapin sairaanhoitopiirin ja myös Lapin hyvinvointialueen tekninen johtaja Anne Korhonen.

Anne Korhonen, Lapin sairaanhoitopiirin ja Lapin hyvinvointialueen tekninen johtaja.
Lapin sairaanhoitopiirin tekninen johtaja Anne Korhonen on valittu myös Lapin hyvinvointialueen tekniseksi johtajaksi. Kuva: Antti Mikkola / Yle

Miksi laajennusosaa ei ole vielä otettu käyttöön?

– Hanke on ollut erittäin haastava toteuttaa. Kuumaan sairaalaan kuuluvaa L-lohkoa on rakennettu kolmelta sivulta yhteen pääsairaalan kanssa. Täällä on käytetty haastavia liitosrakenteita. Meillä on ollut myös haasteita taloteknisen toteutuksen todentamisessa. Nämä ovat muutamia syitä jotka ovat viivästyttäneet vastaanottoja. (Kuuma sairaala tarkoittaa sairaalan ydintoimintaosia kuten päivystystä, kuvantamista ja leikkaussaleja.)

Milloin uusiin tiloihin siirrytään jossain päin laajennusosaa?

– Kuukausien päästä olemme varmaan tilanteessa, että näitä tiloja voidaan ottaa vastaan, mutta tarkkaa aikataulua ei vielä ole. Se on valmistelun alla. Varmasti ensimmäisten joukossa on meidän leikkaussalitoimintamme, joka pääsee aloittamaan muuttoa uusiin tiloihin. Samoin logistiikkakeskus on myös toiminto jossa päästään ensimmäisten joukossa liikkeelle.

Uusi psykiatrinen sairaala valmistumassa joulukuussa 2022. Ilmakuva.
Kuvan etualan ruskea rakennus on uusi psykiatrinen sairaala. Kuva: Antti Mikkola / Yle

Voiko sanoa että mahdollisesti ensi kesänä joku toimisi uusissa tiloissa?

– Näin uskallan kyllä väittää. Ensi vuoden aikana, näin arvioin, meillä on tämän kuuman sairaalan, mutta myös psykiatrisen vuodeosaston tilat käyttöönotettu.

Laajennuksen budjetti on venynyt alun vajaasta 140 miljoonasta 170 miljoonaan. Tämän kustannusraamin on Lapin hyvinvointialue hyväksynyt. Mikä on nostanut hintaa?

– Olemme rakentaneet hyvin poikkeuksellisena aikana. Tässä on ollut covidpandemia. Sitten on ollut Ukrainan sotaa. Rakennuskustannusindeksi on ollut hyvin voimakkaassa nousussa ja korkealla. Työmaan kiinteät kulut ovat tietenkin kasvaneet sen myötä kun aikataulut ovat venyneet. Ihan yksiselittäistä syytä tähän ei ole olemassa.

Lapin keskussairaalan uuden leikkausosaston heräämö. Kalustus puuttuu yhä.
Uuden leikkausosaston heräämö odottaa yhä kalusteita ja laitteita. Kuva: Antti Mikkola / Yle

Hiljaisuus jättihankkeen ympärillä

Lapin sairaanhoitopiiri ei ole viime aikoina juurikaan tiedottanut keskussairaalan laajennushankkeen kuulumisista. Budjetin ylittymisestä ja aikataulun venymisestä on voitu lukea sairaanhoitopiirin tai Lapin hyvinvointialueen kokousasiakirjoista. Esimerkiksi laite- ja kalustehankintoja on siirretty 3,5 miljoonan euron edestä ensi vuodelle. Syynä on hankintaprosessin keskeyttäminen ja uudelleen aloittaminen.

Laajennushankkeen vedossa tapahtui muutoksia kesällä -21. Alusta saakka hankkeen johdossa ollut Lapin sairaanhoitopiirin johtaja Jari Jokela siirtyi hyvinvointialuetta valmistelleen toimielimen johtoon. Samaan aikaan alusta saakka laajennushanketta johtamaan palkattu projektinjohtaja Janne Keskinarkaus irtisanoutui ja siirtyi yritysjohtajaksi Napapiirin kuljetukseen.

Hänen tilalleen ei varsinaisesti palkattu ketään, vaan sovittiin että rakennuttajakonsulttina toiminut Tuomo Nevala Prodecosta hoitaa syksystä lähtien ostopalveluna pääosin projektinjohtajan tehtävää. Syynä tähän oli todennäköisesti se, että tilalle olisi ollut vaikea löytää loppuajaksi projektinjohtajaa, joka olisi ehtinyt saada kokonaiskuvaa hankkeesta. Haastattelua pyydettäessä Nevala ohjasi hankkeeseen liittyvät kysymykset toisaalle.

Lapin keskussairaalan laajennusosan uusi sisäänkäynti rakennustöiden alla joulukuussa 2022.
Joulukuussa rakennustöitä on tehty muun muassa uuden pääsisäänkäynnin alueella. Kuva: Antti Mikkola / Yle

Pitkäaikaisen projektinjohtajan siirryttyä muualle, tuli päävastuu hankkeesta sairaanhoitopiirin tekniselle johtajalle Anne Korhoselle. Hän tekee esimerkiksi laajennushankkeen hankintapäätökset.

Laajennus rakennetaan niin sanotulla allianssimallilla eli sairaanhoitopiiri tilaajana ja YIT pääurakoitsijana kantavat puoleksi vastuun kustannusten ylittämisestä. Allianssissa on sovittu myös, että kaiken viestinnän hoitaa tekninen johtaja Anne Korhonen. Ison laajennushankkeen lisäksi hänen työpöydällään ovat myös hyvinvointialueelle siirtymisen järjestelyt.

Ehkä juuri näiden muutosten sekä hyvinvointialueelle siirtymiseen vuoksi sairaanhoitopiiri ei ole viime aikoina itse tiedottanut laajennushankkeen etenemisestä.

Ykköslaajennusosan jälkeen piti aloittaa kakkososa, johon tulisivat tilat muun muassa lasten päivystykselle ja lasten ja nuorten psykiatrialle, mutta kukaan edes Lapin hyvinvointialueen johdossa ei uskalla lähteä arvioimaan, rakennetaanko sitä koskaan.

Tutustu laajennukseen hankkeen omilla sivuilla.

Enemmän aiheesta:

Lapin keskussairaalan laajennus lähti liikkeelle 10 miljoonan sairaala-apteekista – nyt lasku on paisumassa jo yli 200 miljoonaan euroon

Lapin keskussairaalan laajennus ylittää budjettinsa kymmenillä miljoonilla euroilla - hyvinvointialue voi perua laajennuksen toisen vaiheen

Rovaniemen suurin rakennustyömaa alkaa kohta – Lapin keskussairaalan laajennus valmiina 2023

Voit keskustella aiheesta Yle-tunnuksella 16.12. klo 23 saakka