Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Nuuskan hinnankorotuksesta on tulossa ennakoitua pienempi – Ruotsin rajalla tilannetta seurataan tarkasti

Ruotsin hallitus kaavailee tupakkatuotteisiin kolmen prosentin korotusta ensi vuodelle. EU olisi halunnut nuuskan hintaan roiman korotuksen.

Länsirajalla ei vielä näy nuuskan hamstrausta hinnankorotuksen vuoksi, mutta riski on huomioitava, kertoo tulliylitarkastaja Pekka Jauhola.
  • Jari Peltoperä

Ruotsin hallitus suunnittelee nuuskan hintaan maltillista korotusta. Se kaavailee tupakkatuotteisiin kolmen prosentin korotusta ensi vuodelle.

Euroopan unioni yritti painostaa Ruotsia nostamaan nuuskatuotteiden hintaa merkittävästi korottamalla sen valmisteveroa. Myöhemmin EU- komissiosta kuitenkin ilmoitettiin, että se ei vaadi Ruotsilta suurempaa korotusta, vaan tekee lisäselvityksiä asiasta ensi vuonna.

Haaparannan Candy Worldin myymäläpäällikkö Maarit Nyman-Pitkänen järjestelee nuuskatorneja.
Myymäläpäällikkö Maarit Nyman-Pitkäsen mukaan hintakeskustelu ei ole näkynyt nuuskan hamstraamisena. Kuva: Juuso Stoor / Yle

Nuuskan mahdollinen hinnannousu ei ole ainakaan vielä näkynyt hamstrauksena, toteaa haaparantalaisen Candy Worldin myymäläpäällikkö Maarit Nyman-Pitkänen.

– Minun mielestäni hamstrausta ei ole ollut yhtään sen enempää, normaalia ostamista. En ole kuullut kenenkään sanovan, että ostetaan sen takia, että hinnat nousisivat.

Tullin ylitarkastaja Pekka Jauhola.
Tulliylitarkastaja Pekka Jauholan mukaan nuuskan hintakehitystä seurataan myös tullissa. Kuva: Antti Ullakko / Yle

Tulliylitarkastaja Pekka Jauhola Tornion tullista kertoo, että hinta-asiaa seurataan, koska se on yksi riskitekijä, joka pitää ottaa valvonnassa huomioon.

– Se voi kasvattaa riskiä salakuljetukseen, jos hinnat nousisivat äkkiä paljon. Nyt ei mitään varsinaista piikkiä ole näkynyt, vaikka keskustelua nuuskan hinnasta on käyty. Juttujen ja paljastuneiden salakuljetusten määrä on pysynyt tasaisena.

Maarit Nyman Pitkänen kertoo, että jonkin verran asiakkaiden kanssa on nuuskan hinnasta keskusteltu. Huomiota herättivät varsinkin mediassa olleet ensitiedot siitä, että nuuskan hinta voisi jopa kolminkertaistua, jos EU:n vaatimukset veronkorotuksista menisivät läpi.

– Lähinnä oli semmoista epäuskoa, että noin suuri korotus ei voi olla mahdollista.

Puheet nuuskan hinnan roimasta korotuksesta löivät laineita varsinkin sosiaalisessa mediassa.

– Olisiko osa keskustelusta ollut nuuskan myyntiin liittyvää markkinointia, jotta saataisiin ihmiset liikkeelle loppuvuodesta, pohtii tulliylitarkastaja Pekka Jauhola.

Voit keskustella aiheesta 15.12. klo 23 saakka. Yle-tunnuksen pääset luomaan tästä.