Jätekukon lajitteluasema sijaitsee Kuopiossa osoitteessa Kaatopaikantie. Kaatopaikka on kuitenkin vanhanaikainen ilmaisu. Nykyaikaisella lajitteluasemalla otetaan vastaan ja lajitellaan esimerkiksi puuta, metallia ja muovia.
Asemalla sijaitsee myös pieni kierrätyspiste, jonne asiakkaat voivat jättää ja ottaa mukaansa pieniä tavaroita. Vastaavanlaisia kierrätyspisteitä on useilla muillakin jäteasemilla, muun muassa Ylä-Savon jätekeskuksessa Iisalmessa.
– Nyt on valitettavasti aika vähän tässä tavaraa. Talvi aiheuttaa sen, että tavaraa tulee vähemmän. Kyllä varmaan lahjojakin on haettu, kertoo lajitteluaseman hoitaja Jari Rissanen.
Joululahjoja jäteasemalta? Tässä vaiheessa moni lukija nostaa kulmiaan.
Kierrätyspisteeseen tuodaan kuitenkin paljon sellaista tavaraa, mikä tekee kauppansa käytettynäkin.
– Lasten luistimet, sukset ja pulkat menevät nopeasti, Rissanen kertoo ja näyttää paikalla olevaa lasten polkupyörää. Sekin hävinnee päivissä.
Jos etsii lahjaa esimerkiksi anopille, suosittelee lajitteluaseman hoitaja valitsemaan hyllystä löytyviä kukkakoristeisia kahvikuppeja tai kynttilänalusia. Jos appiukko on lukumiehiä, löytyy hänelle hyllystä useampikin dekkari ja Remeksen kirja.
Rissanen muistuttaa, että kierrätysasemalta löytyvät tavarat on tarkoitettu kotitalouksille ja omaan käyttöön, ei myyntiin.
Toimittaja Petri Julkunen vieraili Kuopion jäteaseman kierrätyspisteellä. Haastattelussa lajitteluaseman hoitaja Jari Rissanen: