Suomen koronaministerityöryhmä päätti torstai-illan kokouksessaan, että Suomi ryhtyy valmistelemaan omaa ratkaisuaan EU-maiden hallitusten kriisiryhmän keskiviikkoiseen suositukseen.
Päätös on jäsenmaiden omassa vallassa, mutta kriisiryhmä kehotti painokkaasti, että EU-maat ryhtyisivät vaatimaan Kiinasta tulevilta matkustajilta korkeintaan kahden vuorokauden ikäistä koronatestitodistusta. Lisäksi tulisi ryhtyä tekemään pistokokeita lentokentillä, kriisiryhmä suositteli.
Sen mielestä olisi syytä vaatia myös kasvomaskin käyttöä Kiinasta tulevilla lennoilla sekä seurata lentokoneiden jätevesien viruksia.
Ruotsin hallitus ilmoitti torstaina aamupäivällä tarttuvansa suosituksiin. Ne tulevat Ruotsissa voimaan lauantaina ja kestävät ainakin kolme viikkoa. Päätös ei koske Ruotsin kansalaisia tai Ruotsissa pysyvästi asuvia ihmisiä eikä alle 12-vuotiaita lapsia.
EU-maista muun muassa Ranska ja Saksa ovat päättäneet kiristää maahantulovaatimuksia Kiinasta matkustaville, ja saman ratkaisun ovat tehneet muun muassa Britannia, Yhdysvallat, Australia ja Intia.
Koronavirustartunnat ovat lisääntyneet Kiinassa nopeasti sen jälkeen, kun maa höllensi tiukkoja koronarajoituksiaan viime vuoden lopulla.
Nyt kun kiinalaiset saavat taas matkustaa vapaammin, eri puolilla on herännyt huoli siitä, leviääkö turistien mukana uusia, ärhäkämpiä virusmuotoja.
– Rokottamaton kansa yhdistettynä viruksen kovaan leviämiseen, siitä voi koitua pahempia virustyyppejä, perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) sanoi Ylelle tiistaina.
”Yksikään maa ei ole pystynyt estämään virusmuunnoksia”
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johtavan asiantuntijan Jari Jalavan mukaan etukäteen vaadittavalla negatiivisella testituloksella on vain pieni merkitys Suomen epidemiatilanteen kannalta.
– EU-alueella negatiivisen testituloksen vaatimisella on pieni merkitys, mikäli kohdemaassa ei ole paljon tartuntoja ja Kiinasta tulee paljon matkustajia alueelta, jossa on paljon tartuntoja.
Jalavan mukaan toimenpiteillä ei kuitenkaan missään nimessä pystytä estämään uusien virusmuunnosten leviämistä EU-alueelle.
– Tästä on tullut kolmen vuoden aikana varsin paljon kokemusta eri virusmuunnosten ja eri tautiaaltojen yhteydessä. Yksikään maa missään päin ei ole pystynyt estämään niiden leviämistä alueelleen tällaisilla eikä millään muilla raskaammillakaan toimenpiteillä, Jalava sanoo.
Jalavan mukaan Suomessa on melko paljon koronatartuntoja tällä hetkellä, vaikka niiden määrä on loivassa laskussa. Hän ei usko, että Kiinasta tulevat matkustajat toisivat nykyisillä matkustajamäärillä kovin isoa lisätautikuormaa.
Tämän hetkisten tietojen mukaan Kiinassa kiertää samoja virusmuunnoksia kuin Euroopassa ja muualla on jo kiertänyt. Mitään muita uusia virusmuunnoksia ei ole WHO:n julkaisemien tietojen mukaan Kiinasta löytynyt.
”Toimenpiteiden tavoite on saada lisää tietoa”
Sosiaali- ja terveysministeriön turvallisuus- ja terveysosaston päällikkö Taneli Puumalaisen mukaan EU-maiden suosittelemat toimenpiteet ovat lähinnä varotoimenpide.
– Meillä on aika vähän tietoa Kiinan tilanteesta ja riskiarviotakin on aika vaikea tehdä, kun emme tiedä kuinka paljon Kiinassa tautitapauksia on ja mitä viruksia siellä tällä hetkellä kiertää. Toimenpiteiden ensimmäinen tavoite on, että saadaan lisää tietoa, Puumalainen sanoi tänään Radio Suomen päivän haastattelussa.
Puumalaisen mukaan osa suositelluista toimenpiteistä on tälläkin hetkellä jo käytössä.
– Kiinan lennoilla on lentoyhtiön määräämänä maskipakko ja oireisena ei pitäisi matkustaa. THL on jo tehostanut jätevesiseurantaa ja virusalatyyppien analysointia.
Puumalainen uskoo, että lisätoimenpiteiden toteuttamiseen riittää resursseja, sillä Kiinasta tulee Suomeen vain muutama lento viikossa.