Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Iran teloitti kaksi mielenosoittajaa, joita syytettiin turvallisuusjoukkojen edustajan surmaamisesta

Iran on teloittanut yhteensä neljä mielenosoittajaa, jotka ovat osallistuneet syyskuussa alkaneisiin protesteihin.

Iranin tekemiä hallinnon vastustajien teloituksia vastustavia mielenosoittajia Bonnissa Saksassa.
Bonnissa Saksassa osoitettiin mieltä Iranin hallituksen teloituksia vastaan joulukuussa. Kuva: AOP
  • Leonard Wilhelmus

Iran on teloittanut lauantaina kaksi mielenosoittajaa.

Mohammad Mahdi Karami ja Seyyed Mohammad Hosseini, kaksi Ruhollah Ajamianin marttyyrikuolemaan johtaneen rikoksen pääsyyllistä, hirtettiin tänään aamulla, Iranin oikeuslaitosta seuraava uutissivusto Mizan Online kirjoitti.

Teloitettuja miehiä syytettiin Ajamianin surmaamisesta 3. marraskuuta. Ajamian kuului puolisotilaallisiin Basji turvallisuusjoukkoihin, jotka toimivat Iranin ääriuskonnollisen hallinnon hyväksi.

Iranissa on nähty syyskuusta alkaen poikkeuksellisen laajoja hallinnonvastaisia protesteja ympäri maata.

Protestit saivat alkunsa, kun 22-vuotias kurdinainen Mahsa Amini kuoli Iranin moraalipoliisin käsissä. Amini oli pidätetty, koska hän oli rikkonut uskonnollisia pukeutumissääntöjä.

Iranin turvallisuusjoukot ovat tukahduttaneet protesteja kovalla kädellä. Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan turvallisuusjoukot ovat surmanneet satoja ja pidättäneet tuhansia mielenosoittajia.

AFP:n mukaan pidätetyistä yhteensä 14 on saanut kuolemantuomion, joista neljä on pantu täytäntöön. Ensimmäiset kaksi teloitusta tehtiin joulukuussa.

Teloitukset ovat saaneet osakseen laajaa kansainvälistä kritiikkiä. Iranin oikeuslaitos ei ole riippumaton, ja oikeudenkäyntejä on pidetty poliittisina.

Syytetyt eivät ole saaneet nähdä heitä vastaan esitettyä todistusaineistoa eivätkä valita itselleen asianajajia.

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty on todennut, että oikeudenkäynneillä ”ei ole mitään tekemistä mielekkään oikeusprosessin kanssa”.

Lähteet: AP, AFP

Lue myös:

Katso mitä on turbaanituuppaus Iranissa

Ranskalainen satiirilehti julkaisi kymmeniä pilapiirroksia Iranin uskonnollisesta johtajasta – nyt valtio kosti

Iran teloitti hallitusta vastustaneen mielenosoittajan – kyseessä ensimmäinen vahvistettu tapaus