Hallituksen koronaministerityöryhmä päätti loppuviikosta, että Suomi valmistelee Kiinasta saapuvilta lentomatkustajilta korkeintaan kahden vuorokauden ikäisen negatiivisen koronatestituloksen vaatimista. Vaatimuksen voimaantulon ajankohta on vielä avoin.
– Näihin Suomen tämän hetkisiin koronaolosuhteisiin ei haluttaisi ottaa päälle mahdollista uuden virusmuunnoksen aiheuttamaa tautiaaltoa, sanoi perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) lauantaina Ylen Ykkösaamussa.
Riski uudesta tautiaallosta lienee tällä kertaa pienempi. Ainakin jos riskiä arvioi kiinalaisturistien määrällä.
Finavia tiedotti loppuviikosta, että Kiinan ja Suomen välinen lentoliikenne on erittäin pientä johtuen Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaan ja Venäjän asettamasta ilmatilakiellosta. Matkustajia on yhä vain murto-osa verrattuna vuoteen 2019. Finavian lentoasemista Kiinan lentoja on vain Helsinki-Vantaalle.
Finnairilla on ollut kaksi lentoa Shanghaista viikossa. Eivätkä ne ole olleet täysiä Kiinan valtion asettamien rajoitusten takia. Matkustajien kerrotaan olleen lähinnä opiskelijoita ja työmatkalaisia.
– Vaikka Kiinan valtio on rajoituksia poistanut, niin kiinalaiset eivät ole vielä lähteneet kovin paljoa liikkeelle. Lentojen hakuja on kyllä tehty, mutta ne eivät ole muuttuneet varauksiksi. Katsoin juuri lähiviikkojen lentojen tilanteen ja niissä oli kyllä vielä reippaasti tilaa, sanoo viestintäjohtaja Päivyt Tallqvist Finnairilta.
Voi olla, että kiinalaisryhmiä näkyy jatkossakin katukuvissa vähän. Ennusteen mukaan esimerkiksi kiinalaismatkustajien määrä jää tänäkin vuonna kauaksi ennätysvuoden 2019 tasosta.
– Se on varmaan hyvin realistinen arvio on. Venäjän ylilentokielto vähensi Finnairin reittejä Kiinaan niin paljon, että se vähentää matkustajamääriä. Vaikka kiinalaiset yhtiöt voivat lentää Venäjän yli, ei niitä täällä juuri montaa operoi, joten sekään ei tuo matkustajia. Jos vielä tulee uusia koronatestausrajoituksia, se vähentää tulijoiden määrää entisestään, sanoo Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi.
– Tottakai suora lento ja lyhyt lentoaika teki Suomesta houkuttelevan matkakohteen. Jää siis nähtäväksi, kuinka houkutteleva Suomi ylipäätään on jatkossa kiinalaisille matkustus- tai vaihtokohteena, Tallqvist sanoo.
Koronatestipäätökset tehtävä EU-tasolla
Mahdolliset uudet koronatestivaatimukset eivät Finnairissa hätkäytä.
– Se varmaan jonkun verran voi matkustamista hillitä, mutta se ei sinällään ole mitään uutta ja edelleen niitä rajoituksia on monissa maissa. Odotamme virallisia ohjeita. Lähtöselvityksen henkilökunta on hyvin tottuneita tarkistamaan erilaisia koronatodistuksia, Tallqvist sanoo.
Hotellien ja ravintoloiden edustajana Lappi toivoo, että uudet koronarajoituspäätökset tehtäisiin koko EU:n tasolla.
– Tämän pitäisi olla EU-tasoinen päätös. Jos kaikki muutkin EU-maat tekevät saman päätöksen, kilpailu ei silloin rajoitusten takia vääristy maiden välillä. Ruotsi on tainnut jo päättääkin, että ennen lähtöä kiinalaisilta vaaditaan koronatesti. Toisaalta onko tästä hyötyä vai ei, kun uutta vaarallista varianttia kiinalaisissa ei ole havaittu, terveysviranomaiset eivät ole tätä testiä vaatineet ja koronaa on kotimaassakin paljon liikkeellä, Lappi sanoo.
Rajoituksista ei ole paljon lääketieteellistä hyötä
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi ei kuitenkaan usko, että rajoituksilla on suurta merkitystä ja lääketieteelliseltä kannalta niistä on vain vähäinen hyöty.
– Testaaminen Kiinassa voi jonkun matkustajan suunnitelmia muuttaa, mutta jos lentokoneessa muuttuu positiiviseksi ja sitä ei tiedä, niin virusta saattaa kantaa.
Testaaminen antaa tietoa viruksista ja niiden muunnoksista ja samaa tietoa saadaan myös Suomen satunnaistestauksista. Virusten leviämisen kannalta tällaisella testauksella ei ole mitään merkitystä.
Toistaiseksi ei ole tietoa uusista virusvarianteista, joita olisi löydetty Kiinasta. Omikron-XBB1.5-variantti on jo levinnyt Eurooppaan
– Kiinassa on immuunivastetta kansassa sen verran vähän. Siellä ei ole paljon rokotettu eikä paljon sairastettu eli todennäköisesti nämä nykyiset muunnokset siellä valtaavat alaa ja uusia muunnoksia ei välttämättä tule, mutta maa on suuri ja ihmisiä on paljon, että jää nähtäväksi.
Mäkijärvi ei luota Kiinan viranomaisten koronatiedotukseen ja sairastumisluvut voivat olla jotain muuta kuin nyt on kerrottu. Suomenkaan todellisia lukuja ei tiedetä, koska testaaminen on vähentynyt huomattavasti.
HUSin henkilökuntaa on sairaana tavanomainen määrä, kun eletään pahinta infektiokautta. Sairaalapotilaista tiedetään esimerkiksi, että HUSissa koronapositiivisten potilaiden määrä on ollut aika vakaa viime viikkoina ja kääntynyt itse asiassa viime päivinä vähän laskuun.
Markku Mäkijärven mukaan suomalaisten kannattaa harkita maskin käyttöä.
– Meillä on myös muita viruksia. Influenssaepidemia on tullut aikaisemmin ja on rs- ja muita viruksia. Nyt kannattaa kyllä kansalaisen suojautua, käyttää maskia ja sitten jäädä kotiin, jos on vähänkään infektio-oireita hengitysteissä.