Pohjois-Karjalan Kontiolahti on valittu Suomen liikkuvimmaksi kunnaksi.
Tunnustus jaettiin valtakunnallisessa Urheilugaalassa Helsingissä. Muut ehdokkaat palkintoon olivat Hartola ja Orivesi.
Valinnan tehneen Urheilugaalan suuren raadin mukaan Kontiolahdella on onnistuttu esimerkillisesti yhdistämään kansainvälisen tason olosuhteet sekä kaikkien kuntalaisten liikuttaminen.
– Kontiolahden kunta täyttää tänä vuonna 150 vuotta ja paljon hauskempaa aloitusta juhlavuodelle ei olisi voinut odottaa. On hienoa saada tunnustusta pitkäjänteisestä ja strategisesta työstä liikunnan ja terveyden edistämisen hyvinvoinnin eteen, kunnanjohtaja Jari Tuononen totesi palkintopuheessaan.
– Tämä palkinto on paitsi kunnan, myös kuntalaisten, järjestöjen ja yhteisöjen ansiota. Erityisen kiitoksen haluan lausua kyläyhdistyksillemme. Ne ovat mahdollistaneet aivan loistavat liikuntamahdollisuudet kylillemme, Tuononen jatkoi.
Palkinnosta päättäneeseen suureen raatiin kuuluu yli 300 yhteiskunnan, urheilun ja viihteen vaikuttajaa. Raati koostuu poliitikoista, entisistä ja nykyisistä huippu-urheilijoista sekä urheilujärjestöjen toimijoista.