Turkin ulkoministeri Mevlüt Çavuşoğlu matkusti Yhdysvaltoihin suurin toivein. Keskusteluissa Yhdysvaltain ulkoministerin Antony Blinkenin kanssa on panoksena hävittäjäkauppa.
Ulkoministerit esittivät lehdistölle lyhyet lausunnot ennen varsinaisia neuvotteluja. Molemmat ministerit pysyttelivät kommenteissaan yleisellä tasolla eikä kumpikaan maininnut sanallakaan esimerkiksi hävittäjäkauppaa.
Neuvotteluiden jälkeen Çavuşoğlu kommentoi mahdollisia F-16 -hävittäjäkauppoja ja sanoi, että tärkeintä asiassa on Bidenin hallinnon päättäväisyys ryhtyä kauppoihin.
Hän myös sanoi Blinkenille, että Yhdysvaltain hallinnon pitäisi ilmaista maan kongressille etteivät hävittäjäkaupat ole sidoksissa Suomen ja Ruotsin mahdolliseen Nato-jäsenyyteen.
Çavuşoğlun mukaan Yhdysvallat ei vielä ole ottanut esille ajankohtaa sille, milloin kongressille annetaan muodollinen ilmoitus F-16 -kaupoista.
Lisäksi Çavuşoğlu kertoi keskusteluiden aikana kutsuneensa Blinkenin vierailulle Turkkiin.
Ulkoministerit julkaisivat neuvotteluiden päätteeksi myös yhteisen lausunnon, jonka mukaan keskusteluja käytiin Yhdysvaltojen ja Turkin puolustusyhteistyön vahvistamisesta. Lausunnon mukaan tähän sisältyy Turkin F-16 -laivueen modernisointi.
Lisäksi lausunnossa alleviivattiin molempien osapuolien yhteistä sitoutumista sopivien hakijoiden hyväksymisestä Natoon.
Turkki toivoo Yhdysvaltain vahvistavan pikavauhtia 40 F-16-hävittäjän kaupan.
Yhdysvaltoja puolestaan kaivertaa Turkin ylläpitämät läheiset kauppasuhteet Venäjään sekä Syyrian kurdien kohtelu.
Amerikkalainen Wall Street Journal -lehti uutisoi viikonvaihteessa, että Yhdysvallat olisi liittämässä hävittäjäkaupan ehdoksi sen, että Turkki näyttää vihreää valoa Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyydelle.
Lähteet: Reuters, AP