Pelko estää astumasta ulos

Älä sinä Terttu pelkää.

Ne olivat isän viimeisiksi jääneet sanat 12-vuotiaalle Terttu Laiholle, kun sydänkohtauksen saanutta isää kannettiin paareilla ambulanssiin.

Tuosta hetkestä on kulunut nyt 70 vuotta. Espoon Matinkylässä mäen päällä seisovan kerrostalon ikkunasta näkee merelle. Yksin asuva Laiho, 82, katselee kuudennessa kerroksessa sijaitsevan kotinsa ikkunasta ulos joka aamu.

Isän kuolema jätti Laihon elämään jatkuvan pelon, joka on rajoittanut hänen elämäänsä. Oman kodin ovesta ulos astuminen on joka kerta yhtä vaikeaa.

Huomenna pitäisi mennä kuntosalille kuntouttamaan leikattua lonkkaa, mutta Laiho arvelee, ettei hän taida pystyä siihen, vaikka haluaisi.

Pelottaa liikaa.

Pelko salpaa hengen

Suomen mielenterveysyhdistys eli Mieli ry:n johtava asiantuntija Kristian Wahlbeck kertoo, että pelko on normaali tunne, jonka tarkoitus on suojella. Mutta jos pelko alkaa haitata normaalia elämää, puhutaan fobiasta eli sairaalloisesta pelosta. Tällainen fobia on osa ahdistuneisuushäiriötä.

Hänen mukaansa erilaiset elämää vaikeuttavat fobiat ovat yleisiä. Sairaudeksi luokiteltavasta sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsii noin prosentti suomalaisista.

Pelkohäiriöihin on olemassa tänä päivänä tehokkaita psykoterapiahoitoja, Wahlbeck muistuttaa. Pelosta voi parantua.

Voimakkaan ahdistuksen taustalla on usein jokin traumaattinen tapahtuma lapsuudessa.

Oppikoulua käynyt Terttu Laiho löysi tuskaisen isänsä talon pyöräkellarista lattialle lyyhistyneenä ja hälytti apua.

Hän muistaa elävästi hetken, jolloin pelko asettui osaksi hänen elämäänsä.

Oli ensimmäinen päivä isän kuoleman jälkeen. Isän työkavereita oli tulossa kylään esittämään osanottonsa. Äiti lähetti Tertun kauppaan ostamaan tarjottavaa kahvin kanssa.

– Minua alkoi kuristaa kurkusta. Jäin istumaan kaupan puurappusille. Tuntui kuin olisi ollut köysi kaulan ympärillä. Oli vaikea hengittää.

Pelko vaikutti kaikkeen olemiseen lapsuudesta alkaen. Kävellessään kouluun Laiho vilkuili ympärilleen, että joku oli aina näköetäisyydellä, jos hän vaikka kuolisi. Laiho ymmärtää hyvin, että tuollainen huoli on turha, mutta ahdistus tuntuu hyvin todelliselta siinä hetkessä.

Aikuisena töiden teko sujui, jos ympärillä oli tuttuja työkavereita. Tuttujen ihmisten läsnäolo vähentää hänen pelkoaan.

Pahinta olivat matkat linja-autolla töihin. Usein useampi bussi ehti mennä pysäkin ohi ennen kuin Laiho sai kerättyä riittävästi rohkeutta noustakseen kyytiin.

– Bussissa kirjoitin vihkoon avunpyyntöjä Jeesukselle, Laiho kertoo naurahtaen.

Hän hymyilee omalle käytökselleen, mutta Jeesus-vihko auttoi selviämään työmatkoista.

Haastattelua edeltäneenä päivänä Laiho on käynyt laboratoriokokeissa, joista on palannut linja-autolla. Pysäkillä sattui olemaan puhelias ihminen, jonka kanssa jutteleminen auttoi sen verran, että hän pystyi nousemaan bussiin.

– Minä puuskutan ja ähkin, kun olen ahdistunut, Laiho kuvaa sitä, miten pelko näkyy ulospäin.

Hän häpeää usein ähkimistään julkisilla paikoilla.

Ahdistukseen liittyy usein myös masennus, josta Laiho on aika ajoin kärsinyt. Työkyvyttömyyseläkkeelle hän jäi 52-vuotiaana. Se oli hänelle helpotus.

Laulaminen lohduttaa

Elämä on meri, meri kauhistuttaa, kun se vaahtopäinä kiehuu, raivoaa.

Terttu Laiho laulaa usein itsekseen kotona. Se lohduttaa. Virsi 482 on hänen suosikkinsa.

Aiemmin ystävät ja tuttavat lähtivät hänen seurakseen, jos hän halusi käydä vaikkapa kaupassa. Nyt hän viettää paljon aikaa yksin kotonaan.

– Kaikki ystävät ovat kuolleet tai sairastuneet, Laiho toteaa.

Lapsia hänellä ei ole. Yksi naisystävä on ollut muita tärkeämpi. Laiho kertoo, että hän ei ole kenenkään muun kanssa uskaltanut riidellä. He asuivat pitkään yhdessä.

Nyt ystävä asuu samassa taloyhtiössä, mutta omassa asunnossaan. Ystävä on sokeutunut iän myötä.

Laiho hymähtää avuttomuudelleen. Sokea auttamassa häntä. Onhan se höhlä tilanne, hän sanoo.

Kuntosalilla Laiho kävi kuntouttamassa lonkkaansa juuri ystävänsä kanssa. Kuntoutuksen vetäjä oli niin ystävällinen, että antoi myös ystävän tulla mukaan kuntoilemaan.

Kuukausi sitten Laihon ystävä sairastui vakavasti ja on ollut sairaalassa siitä lähtien. Laihoa raastaa, että hän on onnistunut pelkonsa takia käymään vain kaksi kertaa katsomassa rakasta ystävää.

Laiho anoi vammaispalvelulakiin vedoten kaksi vuotta sitten Espoon kaupungilta henkilökohtaista avustajaa tuekseen, mutta asiasta puhuminen tekee hänet edelleen vihaiseksi.

Apua on vaikea saada

Siinä ne Espoon vammais- ja vanhuspalveluiden edustajat istuivat olohuoneessani, Laiho muistelee.

Paikalle oli tullut myös hänen Turussa asuva sisarentyttärensä Johanna Palmroos-Aaltonen.

– Jäi sellainen tunne kotikäynnistä, että heidän mielestään Terttu on liian hyvännäköinen saamaan apua. Koti on siisti eikä mikään kaatopaikka, sisarentytär Palmroos-Aaltonen toteaa.

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen vammaispalvelujen palvelualuejohtaja Timo Hokkanen kertoo yleisellä tasolla, että vammaispalvelujen tarpeen arvioinnissa kotikäynnillä on keskeinen rooli.

Kotikäynnillä kaupungin edustajat tapasivat mukavan ja energisen Laihon. Hän tykkää pukeutua tyylikkäästi, ja koti on sisustettu hyvällä maulla.

Laiho näytti vieraille lääkärintodistuksen ahdistuneisuushäiriöstään ja kertoi vaikeuksistaan päästä ulos asunnosta. Lääkäri kirjoittaa todistuksessa, että Laihon oli vaikea poistua vastaanoton lopuksi huoneesta.

Espoon kaupungin päätös oli, että Laiho ei tarvitse henkilökohtaista avustajaa. Kyse on vammaispalvelulain tulkinnasta, kertoo Mieli ry:n Kristian Wahlbeck. Tulkinta vaihtelee hänen mukaansa alueittain.

Wahlbeckin mukaan on tyypillistä, että mielenterveyden häiriöissä vammaispalveluiden saaminen ei ole yhdenvertaista muista sairauksista kärsivien kanssa.

Espoon vammaispalveluista vastaa nyt Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue. Alue ei voi ottaa kantaa yksittäiseen tapaukseen.

Vammaispalvelujen palvelualuejohtaja Hokkasen mukaan mielenterveysongelmista kärsivien osalta noudatetaan samoja arvioinnin periaatteita kuin muidenkin ihmisten osalta.

Henkilökohtaisten avustajien rekrytointi on kuitenkin vaikeaa, sillä heitä on Hokkasen mukaan haastava löytää.

Eduskunnan hyväksyttäväksi on tulossa uusi vammaispalvelulaki vielä ennen kevään vaaleja. Mieli ry:n Wahlbeck sanoo, että laki tuo parannuksia, mutta ei takaa palveluiden saamista jatkossakaan mielenterveyskuntoutujille.

Laihon sisarentytär Johanna Palmroos-Aaltonen uskoo, että täti saisi apua, jos tämän toinen lonkka leikattaisiin. Jos liikkumisen estää fyysinen vamma, apua on helpompi saada.

Sisarentytär arvioi, että yksi syy evätä henkilökohtainen avustaja oli se, että hänen tätinsä on tähän asti pärjännyt ystävien tuella. Jos Laiho olisi hakenut apua jo nuorempana, avuntarvetta ei ehkä vähäteltäisi samalla tavalla kuin 82-vuotiaan hakiessa apua.

Leipomaansa omenatorttua tarjoileva Laiho toteaa happamasti, että Espoon vanhuspalvelut tarjosivat hänelle avustajaa mikroruuan lämmittämiseen kotona, mutta sen hän osaa itsekin tehdä. Hän ei tarvitse kotona apua, vaan päästäkseen sieltä pois.

Mieli ry:n johtavan asiantuntijan Kristian Wahlbeckin mukaan parasta hoitoa ahdistushäiriöön olisi siedätyshoito. Jos joku pelkää kaupassa käyntiä, olisi parasta lähteä hänen kanssaan sinne eikä käydä siellä hänen puolestaan.

Laiholla on lupa käyttää kyytipalvelua. Ilman saattajaa sen käyttö on hänelle vaikeaa, mutta välillä hän on onnistunut käymään seurakunnan virsistä voimaa -ryhmässä.

Hän on sen vetäjä. Siellä hän laulaa myös muille lempivirttään.

Elämänhalu on vahva

Terttu Laiho on iloinen, että voi asua edelleen kotonaan. Hän on kuitenkin huolissaan siitä, että kunto laskee liiallisen kotona istumisen takia.

Suomessa moni mielenterveysongelmista kärsivä joutuu hoitolaitokseen, koska kotiin ei saada riittävästi tukea, Kristian Wahlbeck kertoo. Se tulee kalliiksi yhteiskunnalle.

Toisaalta hoitolaitoksiin on vaikea päästä, sillä paikkoja on rajallisesti ja hoitajapula vähentää niitä entisestään.

Laiho on kehystänyt nuotit olohuoneensa seinälle. Hän kertoo pilke silmäkulmassaan, että yksi vanha ihastus sävelsi hänelle kappaleen.

– Elämänhaluni on edelleen vahva, Laiho sanoo vakavoituen.

Hän haaveilee edelleen henkilökohtaisen avustajan saamisesta, vaikka hänen tekemänsä valitus kaupungin päätöksestä ei muuttanut asiaa.

– Sitten voisin käydä vaikka rannalla.

Toistaiseksi hän katselee merta olohuoneen ikkunasta.

Voit keskustella aiheesta maanantaihin 30. tammikuuta kello 23:een asti.