Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Pohjois-Suomessa on nyt harvinaisen lämmintä, eikä tammikuu ole ollut tavanomainen muuallakaan

Oulussa ja Siikajoella mitattiin keskiviikkona tammikuulle harvinaisia yli viiden asteen lämpötiloja. Tammikuu on ollut Suomessa tavallista lämpimämpi, mutta pohjoisessa poikkeamat ovat etelää suurempia.

Oulussa on ollut kovia tuulenpuuskia keskiviikkona.
  • Hanna Holopainen

Pohjois-Pohjanmaalla on mitattu jo paikoin harvinaisen leutoja lämpötiloja ajankohtaan nähden.

Siikajoella ja Oulussa mitattiin harvinaisia yli viiden asteen lämpötiloja keskiviikkona aamupäivästä, ja tuolloin ne olivat Suomen korkeimmat.

– Kuitenkaan ennennäkemättömiä lukemia ne eivät vielä ole, sanoo meteorologi Ville Siiskonen Ilmatieteen laitokselta.

Harvinaisen tai poikkeuksellisen lämmintä tänään voi olla myös Kainuussa ja osassa Lappia.

Tammikuu onkin ollut tähän asti koko Suomessa tavanomaista leudompi keskilämpötilan osalta.

Suurimmat poikkeamat on mitattu osassa Pohjois- ja Itä-Suomea. Poikkeamat ovat voineet olla jopa 3–4 astetta Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa, Etelä-Lapissa, Keski-Lapin itäosassa, Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa.

Keskilämpötila on ollut jopa harvinaisen korkea. Siiskosen mukaan Etelä- ja Länsi-Suomessa poikkeamat ovat olleet pienempiä, 1–2 astetta.

Keskiviikkona Suomen saavuttanut lämmin ilmamassa on tullut lännestä ja siihen liittyvät myös tuoreimmat korkeat lämpötilat.

– Lauhaa ilmamassaa ja lännen puoleinen virtaus, jossa pääsee Skandien yli muodostumaan föhn-ilmiötä. Sitä kautta pääsee lämpötila nousemaan korkeammalle, Siiskonen sanoo.

Föhn-ilmiö voi esiintyä Ilmatieteen laitoksen mukaan marraskuusta maaliskuuhun. Ajoittaiset plussan puolelle sään kääntävät lämpöaallot ovat tavallisia talvellakin, Siiskonen sanoo.

Huomista torstaita kohti sää kylmenee.

Miten lämmin tammikuu on vaikuttanut elämääsi? Voit keskustella säästä 26. tammikuuta klo 23 saakka.