Kokkolassa majoittui viime vuonna edellisvuotta enemmän matkailijoita.
Majoitusmyynti kasvatti tulojaan 7,8 miljoonaan euroon, nousua edellisvuotiseen oli 35 %. Majoitusvuorokausia kertyi 117 000, mikä on 13 % enemmän kuin edellisvuonna.
Kun majoitusliikkeiden lisäksi mukaan lasketaan AirBnB-yöpymiset, majoitusmyynti oli Kokkolassa 8,5 miljoonaa euroa vuonna 2022.
Nousu on merkittävä, sillä vertailuvuosi 2021 oli kotimaanmatkailun ennätysvuosi.
Erityisesti ulkomaalaisten matkustus elpyi Kokkolassa viime vuonna. Ulkomailta tänne tullaan varsinkin Ruotsista, Saksasta ja Italiasta.
Suurin osa Kokkolassa yöpyjistä tulee kaupunkiin vapaa-ajallaan.
Piristynyt matkustus nosti majoitustilojen käyttöasteen koko Suomen keskiarvoa korkeammaksi, 49 prosenttiin.