Tällä viikolla julkaistiin Hogwarts Legacy, Harry Potter -kirjojen maailmaan sijoittuva videopeli, jota miljoonat ovat odottaneet jo vuosia.
Tämä juttu kertoo, miksi kaikkien kannattaa tietää, mistä pelissä ja sitä ympäröivässä hullunmyllyssä on kyse.
1. Vuosien hype purkautuu
Hogwarts Legacy on yksi maailman kuolatuimmista peleistä, ja sitä on odotettu vuosia, jopa vuosikymmeniä.
Harry Potter -fanit ovat himoinneet suuren budjetin videopeliä käytännössä siitä lähtien, kun lukivat J. K. Rowlingin kirjat ja katsoivat Warnerin elokuvat. Odotus kesti yli 20 vuotta.
Hogwarts Legacysta vuoti pelivideota jo yli neljä vuotta sitten, mutta virallisesti tulevasta pelistä kerrottiin yleisölle syyskuussa 2020, ja sen luoja Avalanche Software lupasi, että pelaajat pääsisivät sukeltamaan velho- ja noitakoulu Tylypahkaan jo seuraavana vuonna.
Monet pelistudiot kuitenkin kohtasivat viime vuosina ongelmia, joita aiheutti muun muassa koronavirus. Pelien luvatut julkaisupäivämäärät ovat herkkiä muutoksille muutenkin, ja niinpä Hogwarts Legacyn julkaisu siirrettiin ensin vuoteen 2022 ja myöhemmin vielä kertaalleen helmikuulle 2023 – tälle perjantaille.
Pelin saattoi saada käsiinsä jo alkuviikosta, jos oli valmis maksamaan ekstraa. Niin moni halusi pelata Hogwarts Legacya etukäteen, että se nousi jo keskellä viikkoa pelialusta Steamin kaikkien aikojen toiseksi eniten yhtäaikaisesti pelatuksi yksinpeliksi. Striimauspalvelu Twitchissä Hogwarts Legacy rikkoi yksinpelien katsojaennätykset.
2. Älä aliarvioi nuoren aikuisen rakkautta nostalgiaan
Harry Potter ja Tylypahka ovat sukupolvikokemus, joka on läpäissyt nuoret aikuiset koko maailmassa. Siksi tämä hetki on monille merkityksellinen.
Jokin Harry Potter -kirjoissa luodussa taikamaailmassa innostaa valtavasti edelleen ja läpi ikäluokkien, vaikka monet Tylypahkassa nuoruutensa viettäneistä ovat jo ohittaneet 30 vuoden iän.
Hogwarts Legacy on 2020-luvun kolmekymppiselle ja nuoremmille samaa huumetta, mitä Tähtien sodan episodit 1–3 olivat vuosituhannen vaihteen kolmekymppisille, jotka kasvoivat 1970–80-luvulla alkuperäisten kolmen elokuvan kanssa.
Intohimo vertautuu myös Mahtisormukset-sarjaan, jota Taru sormusten herrasta -kirjoja ja -elokuvia rakastaneet odottivat viime vuonna kuin kuuta nousevaa.
Ensimmäinen kirja, Harry Potter ja viisasten kivi, ilmestyi vuonna 1997, jonka jälkeen kirjoja julkaistiin noin vuoden välein. Elokuvaversio ensimmäisestä kirjasta tuli vuonna 2001. Moni on kasvanut kirjojen ja elokuvien parissa aikuiseksi, eikä Tylypahkan taika ole kadonnut mihinkään vanhetessa.
Tärkeä tekijä Tylypahkan dynamiikassa on koulun neljä tupaa, joihin oppilaat lajitellaan Tylypahkassa heti ensimmäisenä päivänä muun muassa luonteenpiirteiden perusteella. Fanit voivat tehdä oman tupatestinsä verkossa.
Kovimmille Potter-faneille se, mihin koulun neljästä tuvasta – Rohkelikko, Luihuinen, Korpinkynsi ja Puuskupuh – kuuluu, on leikillisesti koko minuutta ja persoonaa määrittävä tekijä, hieman kuin horoskoopit toisille.
Nyt tämänkin fanituksen ilmentymän voi viedä aiempaa pidemmälle, koska pelissä voi valita oman tupansa ja rakentaa omaa tupaidentiteettiään.
3. Peliä boikotoidaan kirjailijan vuoksi
Hogwarts Legacy on ollut pitkään kritiikin kohteena – ja syy ei oikeastaan ole itse peli, vaan maailman luonut J. K. Rowling.
Rowling on viime vuosina esittänyt mielipiteitä, jotka on tulkittu transihmisiä pilkkaavina. Esimerkiksi kesällä 2020 hän vitsaili muistavansa, kuinka vielä joskus oli olemassa sana ihmisille, joilla on kuukautiset.
Tuolloin esimerkiksi transtaustainen kirjailija, Harry Potter -kirjojen parissa kasvanut Susi Nousiainen sanoi, että hän voi fanittaa Tylypahkaa ilman, että fanittaisi sen luonutta henkilöä.
Monet sosiaalisessa mediassa ovat kuitenkin sanoneet boikotoivansa peliä Rowlingin näkemysten vuoksi, vaikka olisivat aikoinaan ihasuneet kirjoihin ja elokuviin.
Rowling ei ollut mukana kehittämässä peliä, mutta hän hyötyy siitä rahallisesti, koska omistaa Harry Potter -maailman immateriaalioikeudet.
Itse pelissä moninaisuus kuitenkin huomioitiin: kun pelissä luo oman velhon tai noidan, sukupuolta ei valita. Pelissä esiintyy myös taikamaailman ensimmäinen transhahmo. Lisäksi Tylypahkassa ja muualla velhomaailmassa seikkailee hahmoja esimerkiksi Ugandasta ja Intiasta, ja eräs naispuolinen pelihahmo viittaa vaimoonsa.
Siltikään Hogwarts Legacy ei voi täysin paeta Rowlingiin kohdistuvaa kritiikkiä, sillä koko peliä ei olisi ilman häntä.
4. Hogwarts Legacy vastaa odotuksiin – osittain
Hype ja nostalgia kantavat vain tietyn matkan. Peleissä on loppujen lopuksi aina kyse siitä, ovatko ne oikeasti hyviä pelata. Hogwarts Legacy saa positiivisen vastaanoton, mutta siinä on myös ongelmia.
Peliä voi pelata, vaikka ei olisikaan suuren luokan Potter-fani: pelin tarina ja maailma kantaa pitkälle myös taikamaailmaa tuntemattomille.
Tosifaneille peli on kuitenkin unelmien täyttymys, sillä heti alussa pelaaja pääsee lajitteluseremonian kautta koulun oppilaaksi ja tutkimaan linnaa, sen tiluksia ja ympäröivää velhomaailmaa vapaasti.
Testaa tietosi: Tämä visa paljastaa, oletko Tylypahkan superfani
Hogwarts Legacya onkin kehuttu fanien keskuudessa juuri siitä, että peliin on mallinnettu koko Tylypahka ja muu velhomaailma – myös sellaisia paikkoja, joita elokuvat eivät koskaan näyttäneet. Kukaan ei ole voinut nähdä esimerkiksi Puuskupuhin tuvan oleskeluhuonetta, mutta nyt siihen pääsee tutustumaan ihka-aidosti itse.
Pelaaja pääsee Tylypahkan oppitunneille ja oppii uusia loitsuja, mutta sen lisäksi voi tehdä pääjuonta edistäviä tehtäviä. Tutkittavaa riittää. Tylypahka tuntuu tutulta ja turvalliselta.
Eri tupien oppilailla pelikokemus on hieman erilainen. Pelaaja voi myös valita, onko hyvien puolella vai tarttuuko pimeyden voimiin, joka luonnollisesti muuttaa pelin suuntaa.
Pelisivusto IGN:n Travis Northup kirjoittaa myönteisessä arvostelussaan Hogwarts Legacyn olevan lähestulkoon juuri sellainen Harry Potter -roolipeli, jollaista hän on aina halunnut pelata.
Hän kuitenkin toteaa, että pelin tarinassa on enemmän aukkoja kuin verkkosukkahousuissa.
Lisäksi Hogwarts Legacyn suorituskyky saa useissa arvosteluissa satikutia. Sama ongelma on riivannut jo vuosia merkittävimpiä massiivisia pelijulkaisuja.
Näitä ongelmia voi onneksi korjata jossain määrin myös jälkikäteen, kuten esimerkiksi Cyberpunk 2077 on osoittanut.
Juttuun lisätty kello 11.44 pelin kehittäjän nimi.
Mitä ajatuksia juttu herätti? Mitä tunteita Hogwarts Legacy sinussa herättää? Voit keskustella aiheesta 11.2. kello 23:een saakka.