Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Aloittelevat bändit ja artistit voivat hakea uudelle Oma keikka -klubille esiintymään Seinäjoella

Kalevan Navetassa järjestettäville klubeille voivat hakea alle 25-vuotiaat nuoret Seinäjoelta, Kurikasta ja Ilmajoelta. Bändin tehtäväksi jää treenaaminen ja yleisön houkuttelu paikalle.

Kädet pianon koskettimilla
Kuva: Yle, Akuutti
  • Kati Ala-Renko

Aloittelevat bändit ja artistit voivat kartuttaa esiintymiskokemusta uudella Oma keikka -klubilla Kalevan Navetassa huhtikuussa.

Mukaan voivat hakea alle 25-vuotiaat nuoret Seinäjoelta, Kurikasta ja Ilmajoelta.

– Toivomme bändien hakeutuvan mukaan matalalla kynnyksellä. Jos vähänkin tuntuu, että tekisi mieli esiintyä, niin kannustan hakemaan mukaan, toteaa taidekasvattaja Jarkko Salo Seinäjoen kaupungin lastenkulttuurikeskus Louhimosta.

Esiintyjille tarjotaan tilan lisäksi esitystekniikka ja teknikko. Ehtona on, että bändillä ei ole juurikaan aikaisempaa esiintymiskokemusta.

Bändit pääsevät harjoittelemaan myös markkinointia, sillä niiden tehtävänä on houkutella keikalleen 10-25 katsojaa ja valmistella keikkasetti.

– Pyrimme antamaan mahdollisuuksia laajalle skaalalle bändejä tai musiikkiprojekteja, kunhan teossa on omaa musiikkia. Katsotaan, miten hakemuksia tulee. Yksikin bändi per ilta on mahdollista järjestää tapahtuma.

Tapahtumat järjestää Seinäjoen kaupungin lastenkulttuurikeskus Louhimo ja hakemuksen voi täyttää heidän nettisivuillaan.