Ukrainalaislapsille tarjotaan erilaista harrastustoimintaa niin urheilun kuin kulttuurin parista.
Salibandyssä kokkolalaisen Nibacoksen 11-vuotiaiden poikien joukkue etsii ryhmään mukaan samanikäisiä ukrainalaispoikia. Sopivia pelaajia haetaan alkuvaiheessa koulujen kautta.
Joukkueen tarkoituksena on saada sotaa pakoon lähteneet ikätoverit hyvän harrastuksen pariin ilman kuluja.
Joukkue onkin aloittanut varainkeruun myymällä seuran historiikkia. Tuotolla kustannetaan ukrainalaispojille peliasu, pelipassi ja vakuutus.
Arvojen opettelua
Joukkueenjohtaja Satu Koivisto kertoo, että kampanja on yksi tapa kasvattaa junioreita myös ihmisinä.
Joukkue on toteuttanut aiemmin muitakin hyväntekeväisyyskampanjoita muun muassa varainkeruuseen liittyen, joten sinällään asia on pelaajille entuudestaan tuttu.
– On tosi tärkeää pelaamisen ohella opettaa lapsille jo sitä, että kuinka voi auttaa muita. Pienistä teoista voi seurata paljon hyvää.
Koiviston mukaan sotaa pakoon lähteneiden ukrainalaisten poikien valikoituminen hyväntekeväisyyden kohteeksi oli varsin helppo valinta.
– He ovat jo jonkin aikaa olleet Suomessa, päässeet kouluihin ja jo osittain asettuneet tänne.
Sodan vuoksi kotoaan pois lähteneille ukrainalaispojille urheiluharrastuksesta voi olla paljon hyötyä kotiutumiseen.
– Harrastus tuo uusia ystäviä ja lisää verkostoitumista. Ja onhan se tärkeä kokemus kokea olevansa osa jotakin porukkaa. Pelaaminen antaa nimenomaan sosiaalisia suhteita, sanoo Satu Koivisto.
Aiheesta voi keskustella tiistaihin 14. helmikuuta kello 23 asti.