Lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia torjutaan seksuaalikasvatuksella ja vähentämällä uhriksi joutumiselle altistavia tekijöitä. Viime vuosina alan ammattilaiset ovat alkaneet painottaa myös tekijöiden vastuuta.
Yhä enemmän yhteiskunnassa on syntynyt ymmärrys siitä, että lapsikohteista seksuaalista kiinnostusta tuntevat henkilöt eivät ole demoneita, jotka on eristettävä yhteiskunnasta. Torjuva asenne estää avun hakemista ja pahimmillaan edesauttaa elämänhallinnan menetystä. Se puolestaan voi johtaa rikokseen.
Suomen väestöstä arviolta kahdella prosentilla on pysyvä seksuaalinen kiinnostus lapsiin tai nuoriin. Tämä tarkoittaa 40 000 miestä. Lapsikohteista seksuaalista kiinnostusta voivat kokea myös naiset tai muunsukupuoliset.
Yleensä he ovat havainneet kiinnostuksensa jo varhaisessa teini-iässä. Suurin osa heistä ei koskaan syyllisty rikokseen. Moni on kuitenkin ahdistunut omasta suuntautumisestaan, eivätkä he uskalla puhua siitä kenellekään.
– Yhteiskunnassa etsitään usein tyypillistä pedofiiliä ikään kuin heidät voitaisiin poimia ja eristää. Heissä ei ole tyypillisiä piirteitä, vaan on erilaisia persoonia ja monenlaisia elämäntarinoita, valottaa psykoterapeutti Jussi Nissinen.
Nissinen kuuluu Seta ry:n perustajiin ja on tehnyt elämäntyönsä yhdenvertaisuuden puolesta.
Vahva leimaaminen estää seksuaalisuutensa kanssa kamppailevia hakemasta apua. Ihmisillä voi olla pelkoja siitä, että heidät torjutaan tai diagnosoidaan vaaralliseksi ihmiseksi, jos he puhuvat joillekin omasta seksuaalisuudestaan.
– Olen tavannut ihmisiä, jotka ovat tulleet torjutuksi mielenterveystoimistossa. Monille on tullut pelko, että terveyspalveluihin on kirjattu jotain sellaista, että poliisit ovat odottamassa, kun hakee apua.
Nissisen mukaan lapsikohteista seksuaalisuutta kokevat tarvitsevat tukea ja apua siihen, miten he voivat elää elämäänsä syyllistymättä rikoksiin.
Vertaistukea pimeästä verkosta
Seksuaaliterapeutti Patricia Thesleff on reilun viiden vuoden ajan kohdannut henkilöitä, jotka ovat hakeneet apua, koska heidän seksuaalisen kiinnostuksen kohteena ovat lapset tai nuoret.
Sexpon valtakunnallinen Serie-hanke on anonyymi ja maksuton palvelu, joka pyrkii ehkäisemään lapsiin ja nuoriin kohdistuvia seksuaalirikoksia. Se tavoittaa vuoden aikana noin 70 henkilöä, ja tapaamisia on yli 600. Määrä kasvaa vuosi vuodelta. Puolet asiakkaista on alle 30-vuotiaita.
– Kynnys hakea apua on tosi korkea. Iso osa asiakkaistamme on seurannut tekemisiämme pitkään ennen kuin he uskaltavat ottaa yhteyttä, sanoo Thesleff.
Jos matalan kynnyksen palveluita ei olisi tarjolla, lapsista kiinnostuneiden riskinä on jäädä yhteiskunnan ulkopuolelle. Vertaistukea löytyy pimeästä verkosta, mutta se ei yksinään auta. Thesleffin mukaan rinnalle olisi hyvä saada myös ammattilaisen tukea. Pimeässä verkossa on myös väkeä, joka kannustaa rikoksen tekemiseen.
– Jos ei pysty olemaan työelämässä, solmimaan läheisiä ihmissuhteita tai jos perhe hylkää, ei ole mitään menetettävää, sanoo Thesleff.
Maine matalan kynnyksen palveluista on kuitenkin kasvanut niin, että niistä puhutaan myös pimeän verkon puolella. Thesleffin mukaan maine on syntynyt läpinäkyvästä toiminnasta.
Puhelinpalveluun soittavat tietävät, kuka on vastaamassa ja apua hakeville kerrotaan, mistä asioista on turvallista jutella. Asiakkaille tehdään myös selväksi milloin työntekijän velvollisuus on ilmoittaa poliisille ja lastensuojeluviranomaisille.
Seksuaaliterapeutti Ansku Luostarinen kertoo, miten lapsikohteista seksuaalisuutta käsitellään tapaamisissa.
Poliisin tietoon 3 000 tapausta vuodessa
Poliisi on usein ensimmäinen ihminen, jolle lapsikohteisuus paljastuu esimerkiksi kotietsinnän yhteydessä. Poliisin tietoon tulee näitä rikoksia yli 3 000 vuodessa, ja se on vain jäävuoren huippu.
– Siinä kohtaa, kun poliisille tulee juttu, on tapahtunut jo paljon. On hienoa, että meillä on yhteiskunnan palveluita tarjolla, joissa ihmiset saavat tukea jo ennen kuin poliisi on kuvioissa mukana. Heidän mieltymyksensä ei sinänsä ole vielä poliisiasia, sanoo ylikomisario Miia Lehtinen Poliisihallituksesta.
Poliisi ohjaa seksuaalirikollisia tuen piiriin uusintarikollisuuden välttämiseksi.
– Meillä on mahdollistettu se, että uhrit pääsevät tuen ja hoidon piiriin, mutta nyt myös tekijöille on sama mahdollisuus.
Lehtisen mukaan poliisi on saanut koulutusta kohtamaan seksuaalirikokseen syyllistyneitä.
– Emme tiedä, mitä kenenkin historiassa on tapahtunut ja mitkä asiat saavat ihmiset tekemään vakavia ja vastenmielisiä rikoksia. Se, että pystymme rakentamaan luottamuksellisen suhteen epäillyn kanssa edellyttää kohtaamista ihmiseltä ihmiselle.
Ymmärrys lisääntyy
Serie on luonut myös ammattilaisten verkostoa ympäri Suomea. Verkostoissa eri alojen ammattilaiset kohtaavat, saavat koulutusta ja lisää ymmärrystä siitä, minkälaisesta tuesta lapsikohteiset asiakkaat hyötyvät. Jos he tulevat huonosti kohdelluiksi, on riski, etteivät he tule ammattilaisen pakeille uudelleen.
– Valitettavasti tällaisia ylilyöntejä on ollut. Kun joku on kertonut suuntautumisestaan, on heti soitettu poliisit tai tehty lastensuojeluilmoitus vain sen perusteella, että joku on kertonut ajatuksistaan tai huolistaan, sanoo Thesleff.
Thesleffin mukaan yhteiskunnassa on kuitenkin alettu jo ymmärtää, että matalan kynnyksen tuki ehkäisee jo ennalta rikoksia. Joka rikos on vyyhti, jossa on suuri määrä ihmisiä, jotka kärsivät.
– Jos yksikin rikos saadaan estettyä, tämä on arvokasta.
Thesleff myös muistuttaa, ettei kukaan ei ole valinnut seksuaalista suuntautumistaan. Lapsikohteinen seksuaalisuus voi olla osa ihmisen seksuaalisuutta ilman, että tapahtuu mitään vahingollista tai laitonta.
– Lapsikohteisuus ei ole valinta. Me luomme toivoa siihen, että hyvä elämä on mahdollista rikkomatta kenenkään rajoja.
Rahoitus epävarmaa
Sexpon Serie-hanke on toiminut tähän asti STEA:n ja oikeusministeriön rahoituksella. Toistaiseksi rahoitus on tiedossa enää vain tälle vuodelle.
– Seriessä tosi monet ovat saaneet apua. Ongelmana on se, että Serie on pieni yksikkö, eikä se pysty kohtaamaan kaikkia 40 000 ihmistä. Lisäksi se joutuu kamppailemaan rahoituksesta joka vuosi, harmittelee psykoterapeutti Jussi Nissinen.
Suomi on allekirjoittanut lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten ehkäisyyn tarkoitetun Lanzaroten sopimuksen vuonna 2011. Sopimuksen allekirjoittaneen maan tulisi järjestää matalan kynnyksen apua sellaisille ihmisille, jotka ovat huolissaan omista lapseen kohdistuvista tunteistaan.
Psykoterapeutti Jussi Nissinen on puhunut asian puolesta jo viisitoista vuotta.
– Sosiaali- ja terveysalan työntekijöillä alkaa yhä enemmän olla valmiuksia ajatella, että lapsikohteista seksuaalisuutta tuntevat ihmiset ovat ihmisiä, joita voidaan auttaa. Mutta tuntuu, että päättäjätasolla tätä ei vielä oteta riittävän vakavasti.
Voit keskustella aiheesta perjantaihin 17.2.2023 klo 23:een saakka.