Keramiikkataitelija Anni Paunila nostaa kulhon takaisin hyllyyn. Siinä on kahta eri lasitetta ja hienot sävyt. Paunila käyttää astioissaan lähes sataa eri lasitetta. Sävyt hän sekoittaa itse.
Paunila ajattelee, että jokainen astia on uniikki. Hänestä uniikkius on studiokeramiikan juttu, ettei ihan samanlaista tule heti vastaan.
Nyt Paunila ja muut keraamikot pelkäävät EU-asetusten mahdollisesti kiristyvää valvontaa. Eniten heitä huolestuttaa astioiden ja muun käyttökeramiikan testausvelvollisuus. Se tulee suoraan EU-asetuksesta ja on viime aikoina noussut keskustelunaiheeksi.
Uhkana on, että jokainen tuotesarja, esimerkiksi viisi mukia, tulisi testauttaa laboratoriossa – vaikka käytetyt raaka-aineet olisi jo kertaalleen testattu ja työprosessi tarkkaan dokumentoitu. Tällä hetkellä se, vaaditaanko testausta, vaihtelee paikkakunnittain.
– Uskon, että lopetan käyttökeramiikan tekemisen, jos tällainen valvonta tulee. Ei minulla ole rahaa siihen. On kuin ydinaseilla tähdättäisiin kärpästä. Jos teen uniikkeja kulhoja, pitäisi aina tehdä kaksi samanlaista ja testata toinen. Arvaan, että testin hinta on usea sata euroa. Jos kulho maksaa 60 euroa, eihän se mitenkään kannattavaa, Paunila sanoo.
Pelkona on, että uusien tuotteiden kehittämisestä ja uniikeista kappaleista, eli siitä, mikä on koko studiokeramiikan tarkoitus, tulee mahdotonta.
– Pistää miettimään, ovatko valvojat taidepoliiseja. Halutaanko, että taidekäsityöläinen tuottaa yhtä ja samaa muotoa yhdellä ja samalla vakioiduilla lasitteella vuodesta toiseen.
Jo nyt Taideteollisesta korkeakoulusta valmistunut ja omaa yritystä parikymmentä vuotta pyörittänyt Paunila joutuu tekemään myös koulussa opetustöitä.
Lakien tulkinta vaihtelee
Käyttökeramiikan valvontaa koordinoi ja ohjeistaa Ruokavirasto. Suomessa ja Pohjoismaissa valvonta on muuta Eurooppaa tiukempaa. Kaikki keraamikot ovat rekisterissä, ja valvontaa tehdään riskipohjaisesti. Ruokavirasto on kouluttanut terveystarkastajia viime vuoden lopulla keramiikka-asioista.
Keramiikka-asetus edellyttää lopputuotteen testaamista.
– Tuotteelle on tietyt vaatimukset, joiden täyttyminen pitää osoittaa laboratoriotutkimuksin. Helpotusta voi saada: esimerkiksi samanmuotoisista astioista testataan pienin tai tehdään worst case -versio, ja testataan se, Ruokaviraston kontaktimateriaaleista vastaava erityisasiantuntija Merja Virtanen kertoo.
Alan toimijoilla ei kuitenkaan aina ole tarkkaa tietoa siitä, mitä heiltä vaaditaan ja miten lakeja sovelletaan.
– Kontaktimateriaalivalvontaa ei ole tehty yhtä kauan kuin perinteistä elintarvikevalvontaa, eikä sitä välttämättä tunneta. Etenkin pieniä kohteita ei valvota välttämättä vuosittain. Kun valvonta on niin harvaa, se voi tulla vähän yllätyksenä. Se ei kuitenkaan vapauta vaatimuksista, Virtanen sanoo.
Etelä-Hämeen ympäristöterveyden Jokioisten toimipisteen ympäristöterveystarkastaja Maarit Jalli korostaa kuitenkin, että asia katsotaan aina tapauskohtaisesti. Testausvaade voi hänen mukaansa riippua siitä, miten suuria sarjoja tekee ja miten laajaa toiminta on.
– Jos se on hyvin pientä ja raaka-aineet tarkkaan tiedossa, se voi riittää. Kannattaa aina ensin ottaa yhteyttä oman alueen terveys- tai ympäristöterveystarkastajaan. Sitten voidaan yhdessä pohtia toiminnan laajuutta ja katsoa, täytyykö niitä tuotteita laboratoriossa tutkituttaa.
Keraamikot toivovat selkeämpää ja yhdenmukaista kohtelua
Kun forssalainen keraamikko Minna Kemppi valmistaa mukia dreijaamalla, ulkomaailma unohtuu, hetkeksi. Sitäkin on keramiikan lumo.
Kempistä tilanne on sekava. Hän toivoo, että ohjeet ja toimintatavat olisivat yhtenäiset eivätkä riippuisi paikkakunnasta ja henkilöistä, joiden kanssa asioi.
– Jos haluaa hoitaa asiat tunnollisesti, olisi hyvä, ettei se olisi ylivoimaisen kallista ja hankalaa, ettei oma yrittäminen kaadu siihen.
Mahdollisesti kiristyvään valvontaan hän aikoo varautua pitäytymällä suhteellisen niukassa väriskaalassa.
– Katson, mitä kaikkea saan niistä irti. Siinäkin saa sitten käyttää sitä luovuutta.
EU-lainsäädäntö on muuttumassa
Jo nyt keraamikoilta vaaditaan rekisteröitymistä, omavalvontaa, vaatimuksenmukaisuusilmoituksia, reseptejä ja uunipäiväkirjoja. Valtaosalla tekijöistä on alan koulutus ja vankka tuntemus materiaaleista.
Keraamikkojen mielestä koulutuksen tuomaa materiaalituntemusta ei kuitenkaan arvosteta, ja vaaditut testit pohjaavat osin vanhentuneisiin ajatuksiin keramiikan tekemisestä.
Keramiikka on elintarvikekontaktimateriaali, jos sen on tarkoitus päätyä kosketuksiin ruoan kanssa. Testeissä keramiikasta testataan terveydelle haitalliset lyijy, kadmium, nikkeli ja kromi. Niitä ei saa irrota liikaa. Lyijyä ei kuitenkaan käytetä korkeapolttoisen keramiikan teossa enää ollenkaan.
Keramiikkaa koskeva EU-sääntely on vuosikymmeniä vanhaa, minkä takia keramiikan EU-lainsäädäntöä ollaan muuttamassa. Asetustekstien muotoilun odotetaan alkavan vuonna 2025.
Uuteen lakiin odotetaan muutoksia esimerkiksi siihen, että vastuu turvallisuudesta olisi jatkossa selkeämmin koko tuotantoketjulla. Myös testattavien terveydelle haitallisten aineiden määrää ollaan mahdollisesti kasvattamassa. Tämä ei välttämättä tarkoita lopullisen keramiikkatuotteen testaamista, vaan keramiikkatuotteen valmistajalle toimitettavaa tietoa raaka-aineiden pitoisuuksista.
Tiukkojen asetusten kanssa takkuilevat myös perinteisiä tekniikoita ja värisävyjä käyttävät hyvin vanhat eurooppalaiset keramiikkayritykset. Lakimuutoksen toivotaankin tuovan joustoa sekä pienille tuottajille että perinteisille toimijoille.