Turun Seikkailupuistoon saatetaan sittenkin saada vesiaiheinen elementti, jossa lapset voivat leikkiä.
Turun kaupungin tilapalvelut on korvaamassa puiston suositun suihkusienen interaktiivisella älylaitteella. Kaupungin mukaan suihkusienen vedenlaatu ei ole riittävän hyvä. Lapset ovat vilvoitelleet sienen alla erityisesti kuumina kesäpäivinä.
Turun pormestari Minna Arve kertoo käyneensä asiasta keskusteluja pormestariston kanssa.
Kaupungin virkajohtoa on ohjeistettu tuomaan käsittelyyn esitys, jossa Seikkailupuistossa on jatkossakin vesiaiheinen laite.
– Vesielementti on ollut lapsiperheille selkeä vetonaula ja ilon lähde kesäisinä päivinä. Haluamme varmistaa, että jatkossakin lapset pääsevät touhuamaan veden kanssa, sanoo Arve.
Hän ei vielä osaa sanoa hankkeen aikataulua eikä sitäkään, palaako vesielementti jo ensi kesäksi. Arve lupaa lisätietoa asiasta pian.
Älylaitteen tulo puistoon on nostanut äläkän vanhempien keskuudessa. Lasten ei haluta tuijottavan älylaitetta, vaan liikkuvan ja leikkivän kavereidensa kanssa. Älylaitetta vastustavaan kuntalaisaloitteeseen oli torstain iltapäivään mennessä tullut lähes 2 700 nimeä.
Laite on kuitenkin jo tilattu. Turun kaupungin mukaan siihen voidaan ohjelmoida 40 erilaista peliä, esimerkiksi muistipelejä tai matemaattista oppimista tukevia toimintoja. Peliin osallistuminen vaatii liikkumista juosten, kävellen tai pyörätuolilla.