Noin kilometri vuodessa – tätä vauhtia Suomen pelloilla talvehtivat lintulajit ovat siirtyneet kohti pohjoista 1990-luvulta lähtien.
Helsingin yliopiston tutkimuksen mukaan 81 lintulajin talviset levinneisyysalueet ovat siirtyneet keskimäärin noin 40 kilometriä pohjoiseen 30 vuodessa.
Yli-intendentti Aleksi Lehikoinen kertoo, että lintujen liikkeisiin vaikuttaa pikemminkin lumipeite kuin lämpötila. Huomioiden toki sen, että hangen itsensä olemassaolo riippuu säästä.
– Lumella on selvä vaikutus siihen, miten linnut pääsevät käsiksi ravintoon. Talvella linnuille on keskeisintä, että ravintoa saadaan päivittäin ja pysytään hengissä, Lehikoinen toteaa.
Sulat pellot tarjoavat siis enemmän ravintoa lajeille, jotka eivät osaa etsiä sitä lumen kätköistä.
Lintujen talvinen siirtymä pohjoisemmaksi koskee erityisesti pelloilla talvehtivia lajeja: esimerkiksi varpusta, keltasirkkua ja varislintuja.
Etelärannikolla voi nähdä talvisin jopa laulujoutsenia tai kalalokkeja ruokailemassa, jos pellot ovat kokonaan sulat.
Suurin osa Suomen lintulajeista on muuttajia. Kylmästä talvesta selviäminen vaatii paikkalinnuilta sopeutumiskykyä ja nokkeluutta.
Tällä testillä voit selvittää, kuinka hyvin tunnet Suomen talvilinnut.
Myös metsien lajit levittäytyvät pohjoiseen
Tasaisilta pelloilta ravintoa löytyy lähinnä maasta ja pellonpiennarten talventörröttäjistä. Metsissä syötävää tarjoavat myös puiden latvustot hankien yllä, joten korkeakaan lumipeite ei estä ravinnonsaantia.
Lehikoinen muistuttaa, että metsäympäristössäkin vähäisempi lumimäärä avittaa ravinnon löytämistä ja monien lajien selviämistä.
Siksi metsälajienkin levinneisyysalueet ovat vuosien saatossa paisuneet tai vetäytyneet kohti pohjoista. Osa linnuista seuraa sulaa maata, toiset pakenevat sitä.
Eivät peltojenkaan linnut nälkään kuole, vaikka sänkipelto peittyisi paksuun hankeen. Varsinkin tämän kaltaisina jojottelevina talvina korostuvat lajien erilaiset vasteet.
Etelän peltojen joutsenet ja lokit saattavat muuttaa pitkällekin etelään kylmien jaksojen aikana. Keltasirkut ja varislinnut puolestaan siirtyvät usein urbaaneihin maisemiin lintulautojen ja ruuantähteiden äärelle.
Ja peltoja hyödynnetään, kun se on mahdollista.
Selviäminen helpottuu, mutta riittääkö ruoka?
Minkälaisia vaikutuksia levinneisyysalueiden paisumisella voi olla populaatioille tai muulle luonnolle?
Lehikoisen mukaan valistunutta spekulaatiota tarkempien arvausten esittäminen on yhä vaikeaa, mutta paremmat edellytykset selviämiseen voivat näkyä seuraavana keväänä runsaampina pesimäkantoina.
– Kaikkia ympäristövaikutuksia ei tunneta kovin hyvin, mutta muutos voi siis jopa kasvattaa pohjoista kohti leviävien lajien kantoja. Avoimia peltoja hyödyntävät lajit voivat olla ilmastonmuutoksen voittajia, Lehikoinen arvioi.
Hypoteesilla on kääntöpuolensa: sulat talvet eivät lisää pelloilta saatavaa ravintoa, vaan helpottavat ja nopeuttavat sen kulutusta. Tarjoavatko pellot sitten yhtä paljon ravintoa, kun kevään ensimmäiset muuttajat saapuvat?
Tutkimus selvittää keinoja, joilla maanviljelyä saataisiin synkronisoitua villin luonnon tarpeiden kanssa. Lehikoinen nimeää ainakin yhden tavan, jolla voitaisiin varmistaa, että peltomaat ruokkisivat tulevaisuudessakin ihmisten ohella lintuja.
– Yleisesti se, että viljely olisi monipuolisempaa: sopivia reunoja, enemmän tilaa muulle luonnolle, esimerkiksi pensaikkoja, joissa lajit viihtyvät.
Joillekin lumihanki on elinehto
Jos varpuset ja varislinnut voivat olla ilmastonmuutoksen voittajia, löytyy lajistosta myös kattava katalogi häviäjiä.
Talvisateet voivat vaikeuttaa talvehtivien myyrien elämää ja petolintujen mahdollisuutta ravinnonsaantiin.
Osa lajeista on puolestaan sopeutunut talveen niin hyvin, että hanki on niille elintärkeä. Sellainen on esimerkiksi lumikiepissä talvehtiva riekko.
Vaihtelu suojasään ja pakkasten välillä kovettaa hangen. Silloin riekko ei pääse lepäämään lumikieppiinsä pehmeään puuterilumeen. Vielä pahempi tilanne on se, jos suojalumi jäätyy yöllä ja lintu jää jumiin.
– Riekko on vetäytynyt voimakkaasti kohti pohjoista. Vielä sata vuotta sitten riekkoja tavattiin etelärannikkoa myöten, ja nyt lajin esiintyminen on hyvin harvalukuista Keski-Suomessakin, Lehikoinen kertoo.
Mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä ahtaammaksi muuttuva elinympäristö käy. Vastaan tulee pian ylittämätön Jäämeri.
– Lajit pakkautuvat tällaisissa olosuhteissa korkeimmille tuntureille. Pitempään etenevä ilmastonmuutos voi olla suuri uhka etenkin tuntureiden lakien lajeille, Lehikoinen sanoo.
Uhka on tunnistettu lajien uhanalaisuusarvioissa, eikä elintilan supistuminen koske pelkästään lintuja – haavoittuvaisia ovat kaikki lumenviipymäalueista tai kylmistä olosuhteista riippuvaist lajit.
Lajien vetäytyminen pohjoista kohti on globaalisti tunnistettu ilmiö. Lehikoisen mukaan jo nyt tiedämme, että yksittäisiä lajeja on saapunut Afrikasta Eurooppaan.
Monet erityisiin elinympäristöihin sopeutuneet lajit ovat suuren muutoksen edessä. Esimerkiksi aavikoiden olosuhteet voivat muuttua niin hankaliksi, etteivät perinteiset aavikkolajitkaan selviä enää kuumassa ja kuivassa pätsissä.
Ilmastonmuutos ei ole ainoa syy muuttoliikkeisiin, vaan olennaista on myös ihmisen maankäyttö, kuten maa- ja metsätalous, tieverkkojen rakentaminen ja kaupungistuminen.
Kuuntele Yle Areenasta Juha Laaksosen luontoretki:
