Sodan vuosipäivä näkyy ja kuuluu Kymenlaaksossa – liput liehuvat ja kirkon kellot soivat tukea Ukrainalle
Ensi perjantaina sodan alkamisesta tulee kuluneeksi vuosi. Kotkassa järjestettävä rauhanmarssi muistaa Ukrainan lisäksi myös muita rauhattomia paikkoja maailmalla.
Ukrainan lippu nousee perjantaina Haminan satametriseen lipputankoon sekä kaupungintalojen eteen Kouvolassa ja Kotkassa. Arkistokuva. Kuva: Riitta Väisänen / Yle
Heikki Koskinen
•
Venäjä aloitti hyökkäyksensä Ukrainaan vuosi sitten 24. päivä helmikuuta. Eri puolilla Kymenlaaksoa muistetaan sodan alkamispäivää ja osoitetaan tukea Ukrainalle ensi perjantaina.
Ukrainan sinikeltainen lippu nousee muun muassa Haminan raatihuoneen ja lipputornin salkoihin sekä kaupungintalojen eteen Kouvolassa ja Kotkassa.
Seurakunnat ovat vahvasti mukana vuosipäivän muistamisessa. Kymmenet kirkot eri puolilla Kymenlaaksoa soittavat kellojaan Ukrainan tueksi perjantaina kello 12. Suomen piispat ovat kannustaneet kaikkia muistamaan Ukrainaa rukouksissa, lahjoittamaan alueella toimiville avustusjärjestöille ja osoittamaan tukea Suomessa oleville ukrainalaisille.
Kotkassa järjestetään useamman puolueen naisjärjestöjen toimesta Kotka rauhan puolesta -kulkue. Kulkueen yksi organisaattoreista Suvi Silvala toivoo, että niin yksilöt kuin yhteisötkin lähtisivät mukaan kulkueeseen.
– Rauhan kannattaminen on kulkueessa yhdistävä tekijä. Olemme eläneet kohta jo vuoden ajan tässä uudessa todellisuudessa. Hyvin harva osasi kuvitella sotaa Eurooppaan.
Kulkue lähtee Kotkan kauppatorilta kymmentä yli kuusi. Kirkkokadun, Kaivokadun ja Keskuskadun kautta kulkue palaa kauppatorille. Lopuksi kynttilät lasketaan rauhanmerkin muotoon. Suvi Silvalan mukaan kulkueen kautta halutaan muistaa ennen kaikkea Ukrainaa.
– Mutta haluamme myös muistuttaa, että rauhan puutteesta kärsitään monin paikoin eri puolilla maailmaa, sanoo Silvala.