Työtuomioistuin on määrännyt Helsingin kaupungin maksamaan hyvityssakkoa maksamatta jääneiden palkkojen takia hyvityssakkoa Sote ry:lle 6 000 euroa ja JAU ry:lle 9 000 euroa.
Työtuomioistuimen mukaan Helsingin kaupunki rikkoi useita työ- ja virkaehtosopimuksia.
Kyse oli kanteista, jotka olivat jättäneet työntekijäpuolta edustavat Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry ja Julkisen alan unioni JAU ry.
Kanteissa vaadittiin, että tuomioistuin määrää Helsingin kaupungin maksamaan hyvityssakkoa siitä, että viime vuonna alkaneiden ongelmien myötä monet työntekijät ja viranhaltijat jäivät palkkapäivinä ilman palkkojaan. Kaupunki rikkoi kanteiden mukaan useita työ- ja virkaehtosopimuksia.
Helsingin kaupunki myönsi oikeudessa sen, ettei palkkoja ollut maksettu. Se kuitenkin kiisti rikkoneensa kyseisten virka- ja työehtosopimusten määräyksiä tieten tai siten, että sen olisi pitänyt tietää rikkovansa niitä.
Palkkavirheitä edelleen tuhansia
Suomen suurimman kuntatyönantajan, Helsingin kaupungin palkanmaksussa on tällä hetkellä käsittelyssä 5 600 palkkavirhettä. Niistä 4 700:ssa tapauksessa palkka puuttuu osittain.
Osittain puuttuvien palkkojen tapauksissa on tyypillisesti kyse lisistä, esimerkiksi vuoro- tai ylityölisistä, kertoo Helsingin palkanlaskennan vakauttamishankkeen johtaja Kirsti Laine-Hendolin.
Liikaa maksettuja palkkoja on tällä hetkellä lähes 900 kappaletta.
Yle kertoi eilen keskiviikkona kaupungin työntekijästä, jolta peritään yli 3 600 euroa neljän päivän maksuajalla. Työntekijä oli saanut maanantaina 20. helmikuuta palatuspyynnön, jonka maksun eräpäivä on perjantaina 24. helmikuuta. Yle on nähnyt palautuspyynnön.
Työntekijä ei halua nimeänsä julki, koska hän on edelleen työsuhteessa Helsingin kaupunkiin.
Helsingin palkanlaskennan vakauttamishankkeen johtaja Laine-Hendolin ei halunnut ottaa kantaa yksittäistapaukseen.
Hänen mukaansa pääperiaate on, että jos työntekijälle on maksettu liikaa palkkaa, sitä kuitataan tulevasta palkasta.
Poliisi ei aloittanut esitutkintaa
Poliisi päätti aiemmin helmikuussa, ettei Helsingin poikkeuksellisista palkanmaksuongelmista aloiteta esitutkintaa. Poliisi totesi kuitenkiin palkanmaksua laiminlyödyn
Esiselvityksen mukaan häiriöt palkanmaksujärjestelmässä, sen käyttöönotossa tai korjaamisessa eivät olleet seurausta kenenkään yksittäisen viranhaltijan tekemästä rikosoikeudellisesta huolimattomuudesta.
Poliisin mukaan palkanmaksuongelmien taustalla oli Helsingin kaupungin siirtyminen uuteen järjestelmään viime vuoden maalis–huhtikuussa.
Osa tiedoista siirtyi puutteellisina, joka huomattiin vasta käyttöönoton jälkeen. Tietoja jouduttiin viemään uuteen järjestelmään paperidokumenteilta manuaalisesti.