Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Laki saamelaiskäräjistä kaatui perustuslakivaliokunnassa – aika loppui ja kiistelty uudistus ei etene

Vuosia hiertänyt saamelaiskäräjälain uudistus ei toteudu tällä vaalikaudella.

Saamelaiskäräjälain uudistus tyssäsi perustuslakivaliokuntaan, joka ei ehtinyt käsitellä lakia loppuun.
  • Matti Koivisto

Saamelaiskäräjälain uudistus kaatui perustuslakivaliokunnassa. Eduskunnan vaalitauko alkaa ensi viikon perjantaina, joten kiistelty uudistus ei etene tällä vaalikaudella.

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan Johanna Ojala-Niemelän (sd.) mukaan aika loppui kesken.

– Valiokunta piti asiaa hyvin tärkeänä, mutta näki, ettei tämän aikataulun puitteissa ole valmiutta antaa mietintöä, Ojala-Niemelä sanoi kokouksen jälkeen.

Asiasta äänestettiin valiokunnassa. Valiokunta päätyi ratkaisuun äänin 9-7.

Hallituspuolueista SDP, vasemmistoliitto, vihreät ja RKP olivat sillä kannalla, että mietintö olisi laadittu. Hallituspuolueista keskusta äänesti kokoomuksen ja perussuomalaisten mukana sen puolesta, että mietintöä ei laadita.

Perustuslakivaliokunta oli saanut jo viikon verran lisäaikaa. Eduskunnan puolelta ehdoton takaraja mietinnön valmistumiselle oli tänään kello 13 mennessä.

Perustuslakivaliokunnan jäsen Bella Forsgrén (vihr.) pitää lopputulosta todella suurena pettymyksenä. Hän uskoo että mietinnön viimeistely olisi ollut mahdollista, mikäli poliittista tahtoa olisi valiokunnasta löytynyt.

– Totta kai se olisi ollut tiukkaa ja olisin tietysti toivonut, että koko esitys olisi tuotu eduskuntaan aiemmin, mutta asiantuntijalausuntojen sisällön perusteella edellytyksiä olisi ollut, Forsgrén sanoo.

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) on lopputulokseen erittäin pettynyt. Henriksson toteaa tviitissään, että perustuslakivaliokunnan päätös on ennenkuulumaton.

Hänen mukaansa asiassa ei ollut perustuslain kannalta ongelmia ja saamelaiset olisivat vihdoin ansainneet uuden saamelaiskäräjälain.

Henriksson kysyy tviitissään kokoomukselta, keskustalta ja perussuomalaisilta, miksi he estivät asian etenemisen suureen saliin.

Perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtaja, kokoomuksen Heikki Vestman puolestaan sanoo syyn löytyvän Marinin hallituksesta, joka toi esityksen eduskuntaan riitaisena ja liian myöhään.

– Valiokunta hyväksyi yksimielisesti pöytäkirjamerkinnän, jossa todetaan, että tämä esitys tuli hallitukselta liian myöhään eduskuntaan sen merkittävyys huomioon ottaen, jotta valiokunta olisi ehtinyt sen asianmukaisesti käsitellä. Tätä esitystä on viety eteenpäin siinä aikataulussa kuin se on valiokunnan puolesta ollut mahdollista, Vestman sanoo.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) päätti viedä saamelaiskäräjälain eduskuntaan, vaikka keskusta vastusti lakiesityksen antamista. Koska keskusta vastusti esitystä, se olisi voinut eduskunnassa edetä vain oppositiopuolueiden, käytännössä kokoomuksen, tuella.

Yritys jatkuu ensi vaalikaudella

Uudistuksen tavoitteena oli lisätä saamelaisten itsemäärämisoikeutta.

Kiistaa on ollut erityisesti siitä, kenellä on oikeus tulla merkityksi saamelaiskäräjien vaaliluetteloon. Laki olisi lisännyt saamen kielen painoarvoa. Muutoksen myötä osa nykyään vaaliluettelossa olleista olisi poistettu, mikä on herättänyt kritiikkiä.

Lisäksi uudistuksessa ovat hiertäneet vaikutukset maankäyttöoikeuksiin. Esityksen on pelätty antavan Saamelaiskäräjille liikaa valtaa saamelaisalueen maankäyttöön, joka saattaisi vaikuttaa esimerkiksi kaivos- ja tuulivoimahankkeisiin.

Samoista kiistakysymyksistä on käyty keskustelua myös perustuslakivaliokunnan käsittelyssä.

Viime vuosien aikana Suomi on saanut YK:lta toistuvasti moitteita siitä, että se ei huomioi saamelaisvähemmistön oikeuksia sitä itseään koskevassa päätöksenteossa riittävästi.

Saamelaiskäräjälain uudistusta on yritetty myös kahden edellisen hallituksen aikana. Sama yritys on todennäköisesti edessä myös seuraavalla hallituksella. Perustuslakivaliokunnan mukaan hallituksen on annettava uusi esitys asiasta välittömästi ensi vaalikauden alussa.

Lisää aiheesta:

Ei-saamelaiset saavat äänestää käräjävaaleissa ”porsaanreiän” kautta, ja siksi lakia tulee muuttaa, sanoo joukko saamelaisia – tästä riidassa on kyse

Putositko kärryiltä, mistä saamelaiskäräjissä ja lakikiistassa on oikein kyse? Katso lyhyt tiivistys