”Havannan syndroomaksi” kutsuttujen erikoisten oireiden syynä ei hyvin todennäköisesti ole Yhdysvaltain vihollisen toiminta, arvioivat maan tiedustelupalvelut.
On myös hyvin epätodennäköistä, että syynä olisi esimerkiksi vihollisen ”sähköisen valvonnan” tahaton seuraus.
Lukuisiin villeihin teorioihin muun muassa ”energia-aseen” käytöstä johtanut mysteeri nousi julkisuuteen sen jälkeen, kun Yhdysvaltain Havannan-lähetystön työntekijöillä havaittiin vuosina 2016–2017 erikoisia oireita.
Työntekijät ovat kertoneet esimerkiksi oudoista äänistä ja niitä seuranneista oireista, kuten kivusta korvissa ja päässä, tinnituksesta, huimauksesta ja kognitiivisista vaikeuksista.
Myöhemmin vastaavia havaintoja on tehty ainakin Australiassa, Itävallassa, Kiinassa, Kolumbiassa, Saksassa ja Venäjällä. Kaikkiaan sadat ihmiset ovat raportoineet oireista.
Yhdysvaltalaisten lisäksi myös esimerkiksi kanadalaiset diplomaatit ovat kertoneet vastaavista oireista.
Seitsemän tiedustelupalvelun noin tuhannesta tapauksesta tekemän uuden arvion mukaan ei ole olemassa uskottavia todisteita sen tueksi, että Yhdysvaltain vihollisella olisi käytössään ase tai laite, joka voisi aiheuttaa ”Havannan syndrooman” kaltaisia oireita.
Vuosi sitten julkaistussa tiedeasiantuntijaryhmän arviossa päädyttiin erilaiseen lopputulokseen. Sen mukaan oireet on mahdollisesti voitu aiheuttaa sähkömagneettisella pulssilla tai ultraäänellä.
Vuosien saatossa ”hyökkäyksistä” on ehditty epäillä muun muassa Kuubaa ja Venäjää.
Asiasta uutisoi ensimmäisenä The Washington Post perustuen nimettömiltä tiedustelulähteiltä saamiinsa tietoihin. Myöhemmin siitä ovat uutisoineet myös muun muassa ABC News, The Guardian ja uutistoimisto Reuters.