– Meni syteen tai saveen?
Näin Petteri Orpo kysyy, kun ehdotan, että seuraisin hänen taivaltaan kohti eduskuntavaaleja.
Kokenut poliitikko ymmärtää heti, että jutusta tulee kertomus toisesta yrityksestä pääministeriksi. Loppuratkaisussa Orpo joko onnistuu tai kaatuu.
Orpo suostuu jutun tekoon sekunneissa. Eletään aprillipäivää 2022.
Ei silti aloiteta tarinaa historiasta, vaan kysytään ensin vaalivoittajalta, miten syntyy varmuus hallituskumppaneista.
Hallituskumppanien valinta voi sinetöityä saunassa tai työhuoneessa
Vaaleista on kulunut kolme yötä.
– Ratkaisu syntyy sitten, kun se on syntyäkseen. Se ei ole paikkariippuvainen. Se voi olla vaikka saunassa tai työhuoneessa.
– Pitää saada ohjelma ja luottamus. Halu ratkoa yhteisiä asioita on aivan todella tärkeää.
Pääsiäisen jälkeisenä perjantaina eduskuntaryhmien puheenjohtajien kokous valitsee Petteri Orpon hallitustunnustelijaksi. Samalla Orpo jakaa kysymyksiä muille puolueille vastattaviksi.
Urakka on vaikea, mutta erittäin todennäköisesti Petteri Orpo muodostaa enemmistöhallituksen Suomeen.
Silloin täyttyy viimeinkin Orpon unelma, joka murskautui neljä vuotta sitten SDP:n vaalivoittoon. Eräänlainen ylösnousemus tämäkin, viimeinen mahdollisuus.
Palataan nyt ajassa vuosi taaksepäin.
Torstaiaamu 7. huhtikuuta 2022, kello kuusi – suosio huipussaan
Petteri Orpo herää joka kuukauden ensimmäinen torstai ilman herätyskelloa pari minuuttia vaille aamukuusi. Kuudelta julkaistaan Ylen puoluekannatuskysely.
Torstaina vuosi ennen vaaleja kokoomuksen tilanne ei olisi voinut näyttää paremmalta.
Kokoomusta äänestäisi 26,1 prosenttia vastaajista. Joka neljäs äänestäjä. Kaikkien muiden puolueiden kannatus on alle 20 prosentin.
– Ohhoh. Onpa hurja luku. Valtava ero muihin puolueisiin, Orpo kertaa haastattelussa toukokuussa 2022.
Ylen Taloustutkimuksella teettämä puoluekannatusmittaus näyttää kokoomukselle nykyhistorian suurimpia suosiolukuja.
Orpo ei julkisuudessa tuuleta hyvää kannatusmenestystä, vaikka samana huhtikuisena torstaina eduskuntaryhmän kokouksessa hymy onkin herkässä.
– Jätän ne tuuletukset sinne vaalipäivään. Mitään ei ole vielä voitettu.
Puolueen puheenjohtajan on hallittava myös ehdokkaiden ja aktiivien odotuksia – kokoomusväki ei saa nuolaista ennen kuin tipahtaa.
Kannatusloikan takana on ainakin Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja sotilasliitto Nato. Kokoomus on kannattanut Nato-jäsenyyttä vuodesta 2006 alkaen, eikä silläkään nyt retostella julkisesti.
Petteri Orpo halusi edesmenneen Ilkka Kanervan tilalle eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtajaksi siksi aikaa, kun Nato-ratkaisuista päätettiin.
Kuulostaa kovin sosiaalidemokraattiselta?
Suomi valmistelee jäsenhakemusta sotilasliitto Natoon keväällä 2022.
Samalla kokoomus tekee oppositiossa töitä kohti omaa puoluekokoustaan ja eduskuntavaaleja. Toukokuussa puolueen kannatus putoaa 24,1 prosenttiin. Se on silti 6,2 prosenttiyksikköä enemmän kuin SDP:llä.
– Haluan, että itselläni ja kokoomuksella on selkeä näkemys, mitä mahdollisella vaalivoitolla tehdään. Tavoite ei ole vain valta vaan se muutos.
Orpo listaa, mitä hän muutoksella tarkoittaa: työtä, turvaa ja toimeentuloa.
Kuulostaa kovin sosiaalidemokraattiselta vaalilauseelta?
– Kuule, tavoitteethan meillä on monesti samat kuin sosiaalidemokraateilla. Meillä on vaan niin erilainen näkemys niistä keinoista, miten sinne päästään. Muistan vielä sen SDP:n, jonka ajatus hyvinvointiyhteiskunnasta perustui suomalaiseen työhön, nykyään se perustuu velkaan.
Eduskunnan kellarin kokoushuoneessa puoluejohdon erityisavustaja Tuomas Tikkanen keskittyy kännykkäänsä. Orpo tarkistaa välillä häneltä yksityiskohtia.
Orpo naputtaa pöytää sormillaan puheensa tahdissa ja maalaa vaalikampanjaa.
– Pitää esittää uskottava suunnitelma, miten muutos rahoitetaan. Siinä me ollaan parhaita. Kokoomuksen tarjoama muutos ei ole pelottavaa.
Juuri ennen koronaa ja sotaa Ukrainassa Suomi tuli maailmalla tunnetuksi kolmekymppisen Sanna Marinin (sd.) ja muiden naisten johtamana maana. Mikä olisi Petteri Orpon brändi?
– Vastuullinen asioiden hoitaja. Ihminen, joka tuottaa turvallisuuden tunnetta tässä vaikeassa ajassa.
– Vähemmän sirkushuveja, Orpo täydentää lakonisesti.
Koko kevään kokoomusjohtaja pyrkii varjelemaan, ettei puolueesta synny ylimielistä kuvaa. Hän on tuskastunut siihen, kun toimittajat yrittivät johdattaa häntä puhumaan tulevana pääministerinä.
Kalajoella ilo karkaa maailmalle ennen aikojaan
Auringonlasku Kalajoen hiekkarannalla on upea. Välillä satelee, mutta korkealla säilynyt kannatus lämmittää kokoomuslaisia kesäkuun puoluekokouksessa. Tunnelma on korkealla – beach party, rantabileet.
Uudelleenvalintansa jälkeen Orpo saa pitkät taputukset. Hän heiluttaa kukkapuskaa päänsä yläpuolella kokoomusväen edessä.
Kannatus on nyt 25,9 prosenttia, 7,2 prosenttiyksikköä enemmän kuin SDP:llä.
Koko kevään Orpo on muistutellut itselleen ja muille: ”ne vaalit pitää voittaa ensin”. Puheenjohtajan linjapuheen jälkeen mopo karkaa käsistä.
– Jos ei tästä tule vaalivoittoa, niin ei mistään, Orpo tokaisee.
Innostuksen puuskahdus leviää kokoussaliin. Orpo ei huomaa, että mikrofoni on jäänyt auki. Ilta-Sanomat uutisoi riemunpurkauksen.
Kalajoella puheet työn verotuksen alentamisesta ovat ennallaan.
Petteri Orpo pohtii, että hyvinvointiyhteiskunnan sopimus on hajoamassa.
– Verot ovat korkealla ja palvelut murenevat alta pois. Jos katsotaan nuorempia ikäluokkia, niin eläketurvakin hiipuu.
Jo alkukesästä näkyy, että inflaatiosta, siis sähkön, bensiinin ja ruoan hintojen noususta tulee yksi eduskuntavaalien teema.
Elämää sydänkohtauksen jälkeen
Kuntavaalien 2021 jälkeen Petteri Orpo sai sydänkohtauksen. Hänellä todettiin tukos sepelvaltimon sivusuonessa ja hänelle tehtiin suonen pallolaajennus.
Aluevaalien jälkeen tammikuussa 2022 pohjeluu murtui koiraa lenkittäessä.
Kesän kynnyksellä, ennen vaalikampanjaa, terveys ei enää ole murheena.
– Olen paremmassa iskussa kuin olin ennen viime eduskuntavaaleja. Minulla on lääkitys ja elämänohjeita.
Orpon kilpailija, SDP:n puheenjohtaja Sanna Marin tunnetaan innokkaana kuntoilijana. Vajaa vuosi ennen vaaleja nahkatakkinen Marin vetää kuusi leukaa leikkipuistossa.
– Kai niitä muutama menee, Orpo naureskelee omaa leuanvetokuntoaan.
Hoitajamitoitukseen lykkäys, ”mitäs me sanoimme” -ilakointia hillitään
Loppukesän kokouksissaan kokoomus arvostelee Sanna Marinin hallitusta vanhuspalvelujen kriisistä.
Kokoomus on elokuussa yhä poikkeuksellisen suosittu puolue. Kannatus on 23,4 prosenttia.
Petteri Orpo vaatii hallitukselta hoitajamitoitukseen aikalisää, jos ympärivuorokautisiin vanhuspalveluihin ei löydy seitsemää hoitajaa kymmentä vanhusta kohti.
Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Petteri Orpo itse kompuroi vanhustenhoidossa ”ihminen ei ole desimaali” -lausunnollaan. Se oli osasyy vaalitappioon.
Loppukesästä 2022 puolueessa on vanhustenhoidon kriisin vuoksi ”mitäs me sanoimme” -ilakointia, mutta sitä ei päästetä julkisuuteen. Hoitajapula on romuttamassa hallituksen tavoiteaikataulun.
Syksyllä politiikan ilmapiiri kiristyy. Alkaa poikkeuksellisen pitkä kiri kohti eduskuntavaaleja.
Orpo ja pääministeri Sanna Marin ovat sanasodassa eduskunnan kyselytunnilla 15. syyskuuta.
– Nykyhallitus lupasi pistää vanhuspalvelut kuntoon ja osittain voitti vaalit niillä lupauksilla. He eivät ole tehneet mitään sen eteen, Petteri Orpo arvostelee myöhemmin haastattelussa.
Käy niin kuin Orpo arvelee.
Syyskuun lopulla hallitus joutuu kertomaan, että hoitajamitoituksen lopullista voimaantuloa lykätään tämän vuoden huhtikuusta joulukuuhun.
Orpo kompuroi leikkauslistassa, soimaa Marinia ja Saarikkoa kiljumisesta
Kokoomus on markkinoinut itseään talousosaajien puolueena.
Silti Petteri Orpo kompuroi valtion menojen leikkauslistaa tivattaessa Ylen A-talk -ohjelmassa heti hallituksen budjettiriihen jälkeen syyskuussa.
Sanna Marin ja Annika Saarikko höykyttävät Orpoa, joka ei keksi penäämiinsä valtion menojen leikkauksiin muita esimerkkejä kuin soten hallintokulut, kaasuautojen tuen, kosteikkoviljelyn tuen ja poliittisten avustajien määrän.
Orpo vaikuttaa huonosti valmistautuneelta tv-väittelyyn. Muutamat kokoomuslaiset pelästyvät. Tuleeko hapuilusta talousasioissa näiden vaalien ”ihminen ei ole desimaali” -tokaisu?
Huonosti menneen tv-esiintymisen Orpo yrittää paikata puheitaan Suomen Kuvalehden (SK) haastattelussa 12. lokakuuta. Taas menee pieleen.
”Mä jäin sen kiljumisen alle siinä. En saanut ajatustani sanottua”, Orpo kuvailee SK:n haastattelussa.
Seuraavana päivänä Petteri Orpo pyytää anteeksi viestipalvelu Twitterissä. Hän pahoittelee valinneensa sanansa huonosti Kuvalehden haastattelussa.
Kokoomus on toistuvasti pitänyt kärkipaikkaa Kantar Public -yhtiön puoluebarometrissa puolueena, jolla on ylimielinen maine.
Syys- ja lokakuussa kokoomuksen kannatus on 24,2 prosenttia. Muut puolueet jäävät alle kahdenkymmenen prosentin.
Porvaripomo manaa, kun asumistukea valuu sijoittajille asti
Kokoomus julkistaa vaihtoehtobudjettinsa marraskuun alussa. Leikkauskohteet valtion menoista löytyvät jo selkeämmin kuin Petteri Orpon televisioesiintymisestä.
Vaihtoehtobudjetti on kokoomuksen ohjenuora, jos puolue pääsee kirjoittamaan uuden hallituksen talousohjelmaa.
Kokoomus leikkaisi asumistukea ja puolittaisi ansiosidonnaisen työttömyysturvan keston.
– Työvoimapula on yleisin sana, se tulee joka paikasta. Työttömät ja työt pitäisi saada kohtaamaan.
Tavoite ansiosidonnaisen turvan leikkaamisesta tiivistää SAK-laisen ammattiyhdistysliikkeen ja vasemmistopuolueiden rivejä.
Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto varoittaa poliittisista lakoista ja julmistelee Satakunnan Kansan haastattelussa vielä maaliskuun alussakin: ”Minä luen tätä esitystä niin, että äänestäkää kokoomusta, jos haluatte eroon työttömyysturvasta. He eivät vain sano sitä suoraan”.
Petteri Orpon täytyy jatkaa puheidensa paikkailua
Puheiden parsimisesta näyttää tulevan Orpolle tapa. Uudenkaupungin Sanomat raportoi kokoomuksen joulupuurotilaisuudesta kaupungissa joulukuussa.
Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) ilmoittaa jäävänsä isyysvapaalle keskellä Nato-talvea seitsemäksi viikoksi. Kun Orpolta kysytään vapaasta, hän hämmästelee ajankohtaa.
Myöhemmin Orpo korjailee näkemystään Ylelle.
”Tietenkin ymmärrän, että perhevapaat pidetään, kun niiden aika on ja jokaisen perheen ja lapsen ehdoilla.”
Orpo jättää karaoken väliin ja tarjoaa oikeistolaista talouspolitiikkaa
Kokoomus avaa vaalikampanjansa risteilyllä Suomenlahdella tammikuun lopussa, samalla laivalla kuin keskusta vuorokautta aiemmin.
Puolueen kannatus on pudonnut 23 prosenttiin, mutta suosio on edelleen omalla kymmenluvullaan.
Kokoomusväki aplodeeraa, kun Petteri Orpo julistaa laivan yökerhossa, että suomalaisten ”hyvinvointi syntyy oikeistolaisen, kokoomuslaisen talouspolitiikan, työn ja yrittämisen kautta, ei millään muulla”.
Jyrki Kataisen puheenjohtaja-aikana vuonna 2006 kokoomus määritteli itsensä keskustaoikeistolaiseksi puolueeksi. Orpo puhuu nyt maltillisesta oikeistosta ja optimistisesta oikeistosta erotukseksi perussuomalaisista.
– Perussuomalaiset on hyvin pessimistinen puolue, he maalaavat ongelmia ilman ratkaisuja.
Palataan risteilylle.
Kokoomusväeltä jää näkemättä Petteri Orpon karaoke-esitys. Hän naureskelee jättävänsä laulamisen muille, koska tarkoitus on voittaa vaalit.
Maaliskuu ja vajaa kuukausi vaaleihin, kannatus putoaa yhä
Kuukausi ennen vaaleja kokoomuksen kannatus on 20,8 prosenttia, suunta on edelleen alaspäin. Kaulaa SDP:hen on enää 0,9 ja perussuomalaisiin 1,8 prosenttiyksikköä.
– Tiukkaa kisaa käydään kolmen kesken, mutta me tulemme ykkösenä suht selvästi maaliin. Meillä on vaalipiireissä niin kovat listat ja niin kova vauhti päällä. Kyllä me tää homma hoidetaan, Petteri Orpo on luottavainen maaliskuun puolivälissä.
Vain jokin yllättävä keskustelunaihe voisi pilata Orpon juhlat.
– Kohu voi syntyä yhdestä lausahduksesta. Tai maailmalla tai Suomessa tapahtuu jotain, joka sekoittaa nyt olemassa olevan pelin.
Vaalien alla SDP:n Sanna Marin saa lunta tupaan, kun hän avaa keskustelun Suomen käytöstä poistuvien Hornet-hävittäjien lahjoittamisesta Ukrainalle. Orpon mielestä Marin antaa Ukrainalle toivoa avusta, joka ei ole mahdollista.
18. maaliskuuta 2023. Petteri Orpo kampanjoi kotikulmillaan Turussa. Orpo uhoaa toripuheissaan, että kokoomus nappaa viidennen paikkansa Varsinais-Suomen vaalipiiristä demareilta. Kokoomus saa viidennen paikan, mutta menettäjänä on keskusta.
K-sana mainittu, se on ”kynnyskysymys”
Vajaa kuukausi ennen vaaleja Petteri Orpo puhuu Iltalehden haastattelussa ensimmäistä kertaa kokoomuksen kynnyskysymyksestä hallitusyhteistyöhön.
Orpo paaluttaa kynnyskysymyksen valtiovarainministeriön jalanjäljissä. Julkista taloutta pitää sopeuttaa kuudella miljardilla eurolla ensi vaalikaudella ja kolme miljardia seuraavalla.
Kokoomusjohtajan logiikka on, että kynnyskysymys pakottaa muut puolueet kertomaan omat kantansa.
– Nythän ne luistelee tuossa vieressä ja keskittyy kokoomuksen sättimiseen. Ei riitä kokoomuksen haukkuminen vaan pitää olla omat vaihtoehdot, Orpo selventää maaliskuun puolivälin haastattelussa.
Petteri Orpo kampanjoi kotikaupunkinsa Turun torilla, kylmässä viimassa vihertävä pipo päässään. Orpon tuntuma on, että kokoomuksen teltoilla on väkeä enemmän kuin neljä vuotta sitten.
– Mahdollisuuksia lisäpaikkoihin on melkein joka vaalipiirissä, Orpo puhkuu.
Kokoomuksen puoluetoimistolla laskeskellaan, että puolue saisi 21 prosenttia äänistä.
Sen sijaan Ylen viimeinen kannatusmittaus torstaina ennen sunnuntain vaalipäivää näyttää kokoomukselle 19,8 prosenttia. Se on 0,3 prosenttiyksikköä enemmän kuin kyselyn kakkoselle, perussuomalaisille.
Petteri Orpon johtama kokoomus säilyttää ennakkosuosikin asemansa ja voittaa eduskuntavaalit. Joka viides äänestäjä kannattaa kokoomusta. Orpon vaali-ilta päättyy eduskunnan viereen Jaskan grillille ja Orpon oivallus -annokseen.
Petteri Orpo ei koe olevansa setämies
Television vaalitenteissä Orpon seura on kovin erilainen kuin aiemmin. Antti Rinne, Juha Sipilä, Timo Soini ovat vaihtuneet Sanna Mariniin, Annika Saarikkoon ja Riikka Purraan. Orpo ei kuitenkaan koe jääneensä setämiesloukkuun.
– En tätä setämiestä osaa ajatella… Olen ison oppositiopuolueen edustaja ja gallup-kärkipuolueen puheenjohtaja.
Orpo pyrkii rauhoittamaan merkittävien tenttien alusajan. Hän käy mielessään tenttiä läpi etukäteen.
– Olisi hyvä, jos vähintään edellisen yön saisi nukuttua hyvin.
– Nyt ollaan loppusuoralla. Nyt mennään ihan adrenaliinilla. Nyt on suorituksen aika.
Jälkikirjoitus
Kokoomus voittaa vaalit. Äänestäjistä 20,8 prosenttia tukee puoluetta.
Vaalien jälkeisellä viikolla, tiistaina ja keskiviikkona Petteri Orpo soittaa kaikille eduskuntapuolueiden puheenjohtajille. Vaalimenestyksestä riippuen Orpo joko onnittelee tai kysyy tunnelmia.
Orposta tulee hallitustunnustelija ensi perjantaina. Kukaan ei puhu enää kokoomusjohtajan lähtölaskennasta.
Alustava aikataulukin hallituksen syntymiselle on.
– Eiköhän siinä tähtäillä sinne kesäkuun alkupäiville. Se ottaa sen ajan, mitä se tarvii.
Voit keskustella kokoomuksen vaalimenestyksestä sunnuntaihin 9.4.2023 kello 23:een asti. Napauta jutun jälkeen keskustele-painiketta.