Tanskan ulkoministeriö kertoo, että Nord Stream -kaasuputkien räjähdyspaikan läheisyydestä on löydetty tuntematon esine.
Tuntematon esine löytyi läheltä paikkaa, jossa Nord Stream-kaasuputkessa tapahtui viime vuonna räjähdys.
Asiasta kertoo Tanskan ulkoministeriö muun muassa Tanskan yleisradiolle DR:lle.
Ulkoministeri Lars Løkke Rasmussenin mukaan asia otetaan vakavasti ja siitä kerrotaan enemmän, kun tietoa saadaan lisää.
Tanskalaiset viranomaiset saivat tiedon tuntemattomasta esineestä Venäjän valtion kaasuyhtiö Gazpromilta, joka omistaa Nord Stream -kaasuputket, kertoo ruotsalainen uutistoimisto TT.
UIkoministeriön mukaan esine on pieni, eikä sen arvioida aiheuttavan vaaraa ihmisille tai laivaliikenteelle.
– Viranomaiset ovat arvioineet, että havainto ei aiheuta välitöntä turvallisuusriskiä eikä välitöntä vaaraa ihmisille tai laivaliikenteelle alueella. Viranomaiset tutkivat ja seuraavat tilannetta tarkkaan, Tanskan ulkoministeriö kertoo TT:lle sähköpostitse.
Venäjän presidentti Vladimir Putin puolestaan sanoo, että alueelta olisi löytynyt antennia muistuttava esine noin 30 kilometrin päässä räjähdyspaikoista. Hänen mukaansa asiantuntijat uskovat, että kyseessä voi olla antenni, jonka tehtävänä on signaalin vastaanottaminen räjähdyspanoksen aktivointia varten.
Putin kuitenkin korostaa, ettei voi vahvistaa mitään.
Lähteet: Reuters, TT.