Jyväskylän keskustassa historiallisen ja suojellun vanhan Lyseo-rakennuksen julkisivu on alkanut rapistua varsin näkyvästi.
Ohikulkijat ovat saattaneet kiinnittää viime aikoina huomiota Yliopistonkadun puoleisesta seinästä irronneisiin rappauksen kappaleisiin.
Rakennuksen heikentynyt kunto julkisivunkin osalta on Jyväskylän kaupungilla tiedossa, kertoo Jyväskylän Tilapalvelusta projektipäällikkö Väinö Tuononen.
Tuononen toteaa, että julkisivurappausta on käyty varta vasten pudottelemassa viime viikkoina sen jälkeen kun huomattiin, että seinästä irtoaa kappaleita.
– Olemme tietoisia asiasta. Paloja on käyty pudottelemassa, eikä ole tiedossa, että niitä olisi tulossa alas lisää, mutta tilannetta seurataan, kuvailee Tuononen.
Tuonosen mukaan irronnutta julkisivua on erityisesti yhdessä kohdassa ja pudonnen rappauksen alta paistaa tiilirakenne.
– Tarvittaessa mietimme, pitääkö kulkua kadulla tuolla kohdalla rajata. Toistaiseksi se on ollut meidän mielestä turvallinen ja tilanne on hallinnassa. Toki käymme taas katsomassa, onko uusia paloja irronnut.
Vanha Lyseo-rakennus on tarkoitus peruskorjata lähivuosina. Jyväskylän kaupunki on tehnyt peruskorjauksesta hankepäätöksen ja parhaillaan on meneillään korjauksen suunnittelu.
– Jonkin verran on tullut rakennuksen kunnossa yllätyksiä huonompaan suuntaan esimerkiksi välipohjien osalta, mutta on ollut hyvin tiedossa, että rakennus tarvitsee peruskorjausta, Tuononen toteaa.
Tuononen kertoo, että Lyseo-rakennuksen remontin suunnittelu (jyvaskyla.fi) on jo melko loppusuoralla ja urakkalaskenta voi alkaa kesällä ja remontti mahdollisesti loppusyksystä.
Peruskorjauksen aikana rakennus peitetään hupulla. Myös julkisivu korjataan rappausten osalta.
Peruskorjauksen kustannusarvio on 14,5 miljoonaa euroa.
Jyväskylän Lyseon lukio on vanhin suomenkielinen oppikoulu.
Koulu perustettiin vuonna 1858 ja se toimi pitkään Yliopistonkadulle vuonna 1902 valmistuneessa rakennuksessa.
Lukio-opetus rakennuksessa päättyi vuonna 2014. Sen jälkeen rakennukselle on pohdittu uutta käyttöä.
Peruskorjauksen jälkeen historialliseen taloon on muuttamassa Jyväskylän kansalaisopisto ja kuvataidekoulu sekä muuta taiteen perusopetusta.