Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Riitelevät piispat harmittavat ortodoksisen kirkon jäseniä – metropoliitan mukaan kyse on menneen talven lumista

Arkkipiispa Leon ja metropoliitta Arsenin tulehtuneet välit eivät ole jääneet epäselväksi. Tuoreen kyselyn mukaan riitely on saanut osan seurakuntalaisista pohtimaan eroa ortodoksisesta kirkosta.

Kaksi miestä.
Metropoliitta Arsenin (vas.) ja arkkipiispa Leon tulehtuneista väleistä on uutisoitu useampaan kertaan. Kuva: Sakari Partanen, Toni Pitkänen / Yle
  • Ada Lassuri

Moni ortodoksi kertoo olevansa tyytymätön arkkipiispa Leon ja metropoliitta Arsenin julkiseen riitelyyn.

Suomen ortodoksinen kirkko toteutti tammi–helmikuussa jäsenilleen kyselyn, johon vastasi hieman yli 900 ihmistä. 132 vastauksessa nostettiin esille kirkon ylimmän johdon eli piispojen yhteistyökyvyttömyys.

Kirkonmiesten välejä ovat hiertäneet muun muassa väitteet työpaikkahäirinnästä ja epäilykset toisen harkintakyvystä.

Kiistoja on käyty selvittämässä jopa Istanbulissa asti, kun patriarkka Bartolomeos pyysi Leon ja Arsenin kuultavaksi piispainkokoukseen.

Suomen ortodoksisen kirkon kyselyyn vastanneiden mielestä julkinen riitely on tuonut kirkolle negatiivista julkisuutta.

Metropoliitta Arsenin, eli Jorma Heikkisen, mukaan kyselyssä on puututtu menneisiin asioihin. Hän ei kuitenkaan ihmettele sitä, että kielteiset asiat ovat jääneet ihmisten mieleen.

– Olemme sopineet [arkkipiispa Leon kanssa], ja yhteistyökyky on puolin ja toisin oikein toimiva. Ne ovat menneen talven lumia ne asiat, hän kommentoi.

Yle pyysi kommentteja myös arkkipiispa Leolta eli Leo Makkoselta. Hän kuitenkin totesi, ettei asiasta ole tällä hetkellä kommentoitavaa.

”En ole yllättynyt”

Kysely toteutettiin sähköisenä kirkon verkkosivujen kautta.

– Ymmärrän sen, ettei kukaan mielellään lue negatiivisia uutisia kirkon päämiehistä. En ole millään tavalla yllättynyt kyselyn tuloksista, kommentoi Suomen ortodoksisen kirkon vastaava tiedottaja Maria Hattunen.

Hänen mukaansa piispojen välinen riitely oli saanut osan vastaajista jopa pohtimaan eroa ortodoksisesta kirkosta.

Kyselyssä tuotiin esille myös myönteisiä kokemuksia. Moni esimerkiksi kertoi olevansa tyytyväinen oman seurakuntansa työntekijöihin.

Metropoliitta Arseni kertoo olevansa iloinen siitä, että kysely tehtiin.

– Kyselyn avulla saadaan kirkon päättäjille tietoa siitä, mihin ihmiset kiinnittävät huomiota, ja minkälaisia toiveita heillä on, toteaa metropoliitta Arseni.

Maria Hattusen mukaan kyselyn tulokset toimitetaan piispainkokouksen jäsenille, ja myöhemmin tehdään tarkempi kooste kirkolliskokouksen edustajille.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit kommentoida aihetta torstaihin 23. maaliskuuta kello 23:een saakka.