Metsähallitus aikoo irtisanoa Kolin taiteilijaresidenssin vuokrasopimuksen.
Valtio hankki ja kunnosti Kolin Ryynäsen kiinteistön 1990-luvulla taiteen ja kulttuurin käyttöön, ja Kolin kulttuuriseura on ylläpitänyt Kolin Ryynäsen kiinteistössä kansainvälistä taiteilijaresidenssiä yli kahdenkymmenen vuoden ajan.
Kulttuuriseura on tarjonnut taiteilijoille Ryynäsen päärakennuksessa kuukauden mittaisia residenssijaksoja.
Taiteilijavalinnoissa on painotettu muun muassa osallistumista Kolin kyläyhteisön toimintaan. Toiminta on tuonut kylälle kulttuuritapahtumia ja näyttelyitä.
Metsähallitus on ilmoittanut, että kulttuuriseuralta on peritty matalampaa vuokraa kuin vastaavista muista Metsähallituksen tiloista.
Metsähallitus on päättänyt vuokrata Kolin Ryynäsen ravintolatoimintaan. Metsähallitus ei ole kulttuuriseuran mukaan suostunut puhumaan vuokran tarkastuksesta uudessa tilanteessa, vaan todennut, että residenssitilat tarvitaan ravintolan käyttöön.
Kolin kulttuuriseura on julkaissut netissä adressin, jossa kerätään nimiä taiteilijaresidenssin säilyttämiseksi.
Juttuun korjattu kello 9.47 virheellinen tieto siitä, että Metsähallitus olisi jo irtisanonut kulttuuriseuran vuokrasopimuksen Kolin Ryynäsestä.