Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Poliisi Porvoon väkivallanteosta: Mies uhkasi uhria käsiaseella kerrostalossa, mutta uhri riisti aseen itselleen ja pakeni

Tapaus herätti perjantaina huomiota, kun poliisi kehotti kansalaisia välttämään liikkumista alueella.

Poliisin hihamerkki
Uhria aseella alun perin uhannut mies, eli epäilty, ja tätä auttanut kaksikko otettiin kiinni poliisin toimesta. Kuva: Paulus Markkula / Yle
  • Rosa Lehtokari
  • Kaarlo Kulmanen

Porvoossa Suolaketiellä sijaitsevassa kerrostalossa tapahtui perjantaina päivällä noin puoli 12 aikaan vakava väkivallanteko, missä uhri sai sairaalahoitoa vaativia vammoja.

Tuolloin poliisi kehotti väliaikaisesti välttämään alueella liikkumista. Tilanne saatiin kuitenkin hallintaan melko pian tapahtuneen jälkeen.

Poliisin mukaan tilanne lähti kahden henkilön sanaharkasta. Tilanne eskaloitui väkivaltaiseksi ja johti lopulta siihen, että toinen osapuoli otti esille käsiaseen.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Freddie Cederlund kertoo, että väkivallanteon uhri oli tilanteessa onnistunut riistämään käsiaseen toiselta osapuolelta ja samalla pakenemaan tilanteesta.

– Uhri oli juossut ulos kerrostalosta ja tässä vaiheessa ampunut yhden laukauksen. Partion saapuessa paikalle uhri oli luovuttanut aseen heti poliisille ja kertonut tapahtuneesta, Cederlund sanoo.

Poliisin mukaan uhria aseella alun perin uhannut mies ja tätä auttanut kaksikko otettiin kiinni poliisin toimesta.

Cederlund kertoo, että myöhemmin paikalle saapui kaksi henkilöä, jotka olivat alaikäisiä. Toinen heistä on alle 15-vuotias ja toinen alle 18-vuotias.

Hän kertoo myös, että eräillä tapaukseen liittyvillä henkilöillä on sukulaisuussuhde, mutta ei avaa seikkaa tarkemmin.

Tapahtunutta rikoskokonaisuutta tutkitaan törkeänä pahoinpitelynä, laittomana uhkauksena, vaaran aiheuttamisena sekä ampuma-aserikoksena.

Cederlund kertoo, että tapahtumat olivat lähteneet eskaloitumaan suunsoitosta.

Poliisin mukaan tapahtumapaikalla oli useita poliisin partioita ja sairaanhoidon yksiköitä. Tapauksesta tuli hätäkeskukseen useita ilmoituksia niin asianosaisilta kuin ulkopuolisiltakin henkilöiltä.

Juttua päivitetty 27.3. klo 13.33 tapauksen tutkinnanjohtan haastattelusta saaduilla tiedoilla. Aiemmin jutussa luki, että kaksi tekijää, jotka auttoivat uhria aseella uhannutta henkilöä olisivat ala-ikäisiä.