Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Osuuskauppa Keskimaa suunnittelee uuden S-marketin rakentamista Korpilahden keskustaan

Lopullinen päätös S-marketin rakentamisesta tehdään kesäkuussa. Kaupan rakentaminen on mahdollista aloittaa tulevana kesänä.

Korpilahden uusi S-market, havainnekuva.
Havainnekuva Korpilahdelle suunnitellusta S-marketista. Kuva: Arkkitehtipalvelu
  • Marja Roiha

Osuuskauppa Keskimaa suunnittelee uutta S-marketia Korpilahden keskustaan.

Keskimaa aikoo purkaa Korpilahden keskustasta liiketalon kiinteistön ja suunnittelee sen paikalle uuden S-marketin rakentamista. Purkutyö alkaa huhtikuun alussa ja päätös uudesta S-marketista tehdään kesäkuussa.

– Suunnitelmissamme on rakentaa purettavan kiinteistön paikalle uusi S-market. Investoinnin eteneminen vaatii Keskimaan hallituksen hyväksynnän ennen lopullista rakentamispäätöstä, kertoo Osuuskauppa Keskimaan market- ja tavaratalokaupan toimialajohtaja Vesa Kyllönen tiedotteessa.

Mikäli investointi hyväksytään Keskimaan hallituksessa, uuden S-marketin rakentaminen on mahdollista aloittaa tulevana kesänä.

Purettavassa kiinteistössä on aiemmin toiminut K-market.

Viimeisimpänä vuokralaisena on toiminut Kukka- ja hautauspalvelu Päivänsini, joka on muuttanut uusiin tiloihin.