Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Talkootyö mahdollisti Inarissa ensin SM-hiihdot, nyt myös porokuninkuusajot – Sämpylä on ennakkosuosikki

Inarijärven jäälle rakentaan kilparataa, jossa kilpaporot ohjastajineen taistelevat koko porocupin voitosta. Helmikuusta alkaen osakilpailuja on käyty viidellä paikkakunnalla ennen Inaria.

Porokilpailu Inarijärven jäällä
Porokilpailut ajoittuvat keväisiin viikonloppuihin ja ne ovat suosittuja koko perheen tapahtumia. Kilpailutapahtumia on eri puolella porohoitoaluetta. Kuninkuudesta ajetaan Inarissa pääsiäisenä. Kuva: Suomen Porokilpailijat ry
  • Jarmo Siivikko

Ratamestari Juha Mikkola tarkkailee rakentamansa uran pohjia ja naurahtaa.

– Kattopa vain, turistit on käyneet kairaamassa kahdeksan pilkkireikää loppusuoralle ja vesi on noussut jäälle, onneksi on vielä aikaa ja yöpakkasia, toteaa Mikkola.

Pääsiäisenä Inarissa kuninkuudesta kilpailevat kauden aikana parhaiten menestyneet porot.

Ensin talkoiltiin SM-hiihdot, nyt porokisat

Aivan kuten juuri käydyt hiihdon SM-kisat, tämäkin kisa tehdään Inarissa talkoovoimin. Talkooporukan johtaja, kisojen ratamestari Juha Mikkola kiittelee inarilaisten talkoointoa.

– Ensin sadat talkoolaiset pyöräyttivät hiihdon SM-kisat Juutuanvaarassa ja heti perään porokisat. Ahkeraa sakkia ja ammattiporukkaa. Inarin asia näkyy olevan meille yhteinen, sanoo itsekin SM-kisoissa talkoillut poromies Juha Mikkola.

Kymmenet talkoolaiset viimeistelevät kisa-alueen, hoitavat asiakaspalvelun ja urakoivat muutkin kisan toteuttamiseen vaadittavat toimet. Tänä vuonna talkoisiin on tarvittu kuutisenkymmentä talkoolaista.

Kauden huipentumassa on porojen parhaimmisto

Kuuden viikon rataurakka huipentuu pääsiäisenä ajettavaan porocupin finaaliin, jonka huipentaa varsinainen porokuninkuusajo sunnuntaina. Siihen on karsittu vuoden parhaat ajokit.

Osakilpailuja järjestävät paikalliset yhdistykset ja seurat. Eniten cup-pisteitä kerännyt poro julistetaan kauden päätteeksi porocup-voittajaksi. Porokuninkuudesta pääsevät kilpailemaan 24 eniten pisteitä cup-osakilpailuissa keränneet kuuman sarjan porot.

Juha Mikkola hymyilee Inarijärven jäällä, taustalla traktori, 7.3.2023 Inari.
Juha Mikkola on luotsannut porokisoja jo lähes vuosikymmenen. Hän toivoisi kisoihin mukaan enemmän nuoria. Kuva: Kirsti Länsman / Yle

– Kyllähän se Sämpylä on ennakkosuosikki tänäkin vuonna, se on kova poro, kertoo Mikkola viime vuoden voittajasta.

Sämpylällä on ollut muutenkin tuuria kuin vain porokisoissa. Se on selvinnyt viime vuoden kisasta hengissä kamppailemaan voitosta tänäkin vuonna.

Ei ole tavatonta, että kisaporo joutuu petojen ruoaksi. Keväästä syksyyn myös kilpaporot viettävät ihan normaalia poron elämää vapaana metsässä.

Veri vetää urheilumiehen kisoihin

Juha Mikkola on ollut porokisojen nokkamiehenä nyt yhdeksän vuotta. Itsekin poromiehenä häntä ei ole tarvinnut paljon houkutella kisoihin. Kilpailuvietti on kova.

– Vaikka itse en kilpailekaan, niin kyllä se veri vetää kisoihin vanhaa urheilumiestä, sanoo Juha Mikkola.

Mikkola oli aikanaan Suomen mestaruustason painija ja voitti aktiiviaikanaan useita mitaleja kreikkalais-roomalaisessa painissa. Nyt mies ei enää kilpaile, mutta nauttii porojen vauhdikkaasta ajosta Inarijärven jäällä.

– Vielä kun sattuisi hyvä keli, niin se kruunaisi kaiken, toivoo Juha Mikkola Inarin porokuninkuusajojen ratamestari.

Porokuninkuusajojen ratamestari Juha Mikkola